Liesilauluja | Page 4

yksin?inen, niinkuin pursi hopeisen suvi-?isen joutsenen.
Haaveet heijaa maassa, puussa, suvihaaveet huhtikuussa. Hel?htelee herkk? j??, pajun virpi v?r?ht??.
Oksat unelmista taipuu, onnen odotusta vaipuu. Taivas kuulas y?t? maan syleilee kuin armastaan.

VARJOON PAINUJA.
N??th?n, n??th?n mun otsallain on tuskan ja kuoleman hiki, anna mun yksin y?h?n menn?, astuit jo liian liki!
Anna mun varjona painua hiljaa korpehen humisevaiseen m?tt??lle vaipua, ruohona her?t? aamuhun sunnuntaiseen!

KUU VALKEA K?Y...
Kuu valkea k?y yli kattojen kimmelpintain vait, ymp?ri yh?.... Y?n suojeluspyh? h?n on sek? k?rsiv?in rintain.
Kuu valkea k?y, tulijumala tyyni ja lempee.... Ovelta ovelle, povelta povelle valahtaa vaippansa hempee.
Kuu valkea k?y kuin kuoleman siunaus kulkee T?ht'y?n salahuntuun, olon autuaan tuntuun h?n raukeat silm?t sulkee.

SOUTAJA.
Muistelen t?hti? menneen talven, silmi? kultaiseni. Poies multa silm?ins? loiste ij?ksens? meni.
Soudan, soudan viherj?? vett?, kuuntelen laulua laineen. Turhaksi tunnen el?m?n onnen, turhaksi maallisen maineen.
Olipa mullakin k?yh?ll? kerran kartano kauneinta kultaa. Nyt on mulle maailma kaikki mustaa turvemultaa.
Soudan, soudan viherj?? vett?, ruuheni vaipuu, vaipuu. Hiljaa, hiljaa solisee viileen lainehen laulava kaipuu.

SUVILEMPE?.
--Tytt?ni, tytt?ni kultatukka, s?rkij? syd?nten! Miksi sa armas auringonkukka hymy?t kaikillen?
--Lienen ma nuokkuva nurmenukka taittuva tiellesi sun! Varsani, varsani mustasukka, miksi sa muserrat mun?

UNEKSIJA.
--Halla hyyti uni-kukan hauraan. Uneksija, her??, tartu auraan!
--Ah, en voi, en en?? koskaan her??. Itken unelmani kultater??....

MAININGIT.
Mainingit vellovat puolehen maan, hiekkarantahan rauhaisaan, raukeaan uupuen uinailuun helle-p?iv?n? hein?kuun.
Vaieten vieriv?t viestit veen rannan raitojen siimekseen, tarinat hyrskyjen h?m?rtyv?in auringon l?ikk?n? kimmelt?in.
Vasta kun y? saa ylitse maan, havaa haltiat haudoistaan himme??n siintoon, helmihin kuun lainesormien soitteluun.
Silloin ne y?llist? purjehtijaa Vellamon virsill? tuudittaa. J??v?t j?ljet laulelon t??n ainiaks sieluunsa kimmelt?m??n.

KUIN SYKSYN P?IV? HIMMEE...
Kuin syksyn p?iv? himmee elon kehr? painuu p?in iltaa ikuista ja helmaa maan, kuin pisar, lehti, t?hti, hetken helmet kaikki, pois raukeaa se rauhan Nirvanaan.
Ah, autuasta heitt?? tiedon, tahdon taakat, vajota, sulaa sieluun suurempaan, tummuuden siivin soutaa ikuisuuden y?h?n, kadota kaikkeuden unelmaan.

FINGALIN LUOLA.
Katveessa kalpeassa basaltti-pilarikon, siinnossa j?isen sinen unta ja taikaa on. Soiluvat, soljuvat alhaalla aallot muistojen laulelon.
Rotkojen seinilt? hohtaa sieluja helmien, kuultaa himme?t haaveet vuosien myrjaadien. Tippuvat, tippuvat kyyneleet kylm?t puikoista pylv?iden.
Kuilujen y?st? soi kuin kellojen helin??. Pisarten ikuinen itku paasille soimaan j?? ollutta, mennytt?, kristalli-kukkain kelme?? p?ilynt??....

MEDUSAN P??.
Sin? olet turmellut sukuni suuren is?st? lapseen, langennut raskaana lumena murheen hapsesta hapseen, hiilt?nyt haaveen, tahdon ja kunnon myrkyll? salaisen turmion tunnon! Katson ma kunne, aina ma n??n Medusan p??n!
Tappanut olet jo taattoni armaan, min? lien toinen; jokainen on, ken kasvosi n?ki, tahtosi loinen!
Orjana jaksa en en?? ma nousta, k?ytt?? en heimoni kalpaa, en jousta. Herpoaa k?si, kun eess?ni n??n Medusan p??n!

KOLME TYTT?? PIENT? HE SURMASI...
(Maeterlinck.)
Kolme tytt?? pient? he surmasi n?hd?kseen, mit? kullekin oli k?tketty syd?meen.
Oli ensim?inen onnea tulvillaan; veri maahan pirskui ja katso, kasteesta sen kolme kohosi pystyyn k??rmett? k?histen.
Oli syd?n toinen hyvyytt? pelkk?? vaan; veri maahan pirskui ja katso, kylv?st? sen kolme kasvoi karitsaa kaunoista niitullen.
Oli kolmas onnettomuutta tulvillaan; veri maahan pirskui ja katso, hurmeeseen kolme enkel-lasta laskeui polvilleen.

SIMPUKKA-SYD?N.
Ah, syd?n, turhaan kuoloas oon surrut. Vain kasvaaksesi hetkiseksi murrut!
Sa helmen sait, kun surun kuorees sulit, sa kadotit, ja kauniimmaksi tulit.
N?in jumalille lempikorun loit sa, pololle haltijalles aarteen soit sa.
Sa simpukkani sairas, kiitos sulle, ah, tuskastakin, jonka tuotit mulle!
Kuink' oisin sua ilman k?yh?, pieni! Sun kanssas jumaloihin kulkee tieni.

AAMUKUVA.
On aikainen aamu. On auringon varhainen valtakunta.
Elo elpyy ja nuortuu. K?sivarret Maa-emon sorjina suortuu; se on her??v? lapsi, min itkusta viel? on kostea hapsi; oli y?ll? se n?hnyt synke?? unta, sit? s?ikytti haamu; mut aavehet kauhun jo armaassa aamussa unhottuivat.
Y?n usvat nyt uivat sen yll? kuin satujen v?lkkyv? perho, kuin auer ja ruskoisten hattarain verho, kuin kaaret kaunihin uhrisauhun....
Ne nousee liepeilt? lempe?in lehtoin kuin puolesta lempe?in el?m?n-ehtoin; oi, ett? taas kukkia tulvis maa ja tuoksuis yrtit ja ruusut aukeis ja siivet kantaisi taivojen taa ja kaikki maailman kahlehet laukeis...!
On aikainen aamu Valo leikkii ja l?ikkyy, uni v?istyy ja v?ikkyy.... Ja kangastus kaukaisen, armahan kuvan ui silmiss? autuaan havahtuvan.

TULPAANIT.
Tulpaanit nuokkuvat naljaten naurain, syttyen riemuhun syd?min haurain, kaivaten kaunetta maljakon, korin, n?yttelyp?yti? markkinatorin.
Palvovat liekkej? varjojen mailla auringon tytt?ret aatosta vailla, keinuen, kirmaten keskess? pauhun, katveessa s?hk?jen, kierteess? sauhun.

KORENNOT.
Korennot heijuvat hehkussa illan yll? kuulaan, viihtyv?n veen lailla siint?v?n smaragdi-sillan kortepylv??st? kortteeseen.
S?teist? painuvan p?iv?n luotu, kultainen perho, hetkesi ly?: keinuvan lumpeen umpussa suotu sulle on hauta ja ikuinen y?!
V?risee rusko, kauneusmurhan partaalla niinkuin se vaikerois. Itken kuoloa korennon turhan, ruskon my?t? mi raukee pois.

ANDALUSIATAR.
(Musset.)
Povi niinkuin syksyn salo, silm? niinkuin musta pii, hipi?ll? kalvas palo: tuo on Barcelonan valo, markisitar d'Ama?gui!
Katseillansa s?ihkyvill? sytt?? joka syd?men! Mun h?n on, mun yksin, sill? s?il?ll? ja s?velill? suloistani suojelen.
Mun h?n on tuo kuuma kukka, ripsisilm?ns? on mun, jalankaarre, silkkisukka ja tuo tumma hulmutukka, laineisiin min uppoun.
Mun h?n on tuo joutsen vieno, uiva utuharsoissaan, valkovarren viiva hieno, kautokenk?, k?si pieno alla valkohansikkaan.
Mut jos ripsen alta salaa salaman vain silm? ly?, koko Kastilia palaa, s?il?t surmant?ihin halaa, monta silm?? peitt?? y?!
Kenp? arvas hurmioita, joita hurja mulle soi, kenp? laski suuteloita, lemmen kuiskehia noita, jotka y?h?n huminoi!
Kenp? arvas aamujansa, kuinka sorja sirkuttaa, kun h?n pauloo poveansa, vy?h?n kirjosolkeansa sormin siroin solmiaa!
Hovipoika, airueni, k?yk??mme y?n helmahan! Laulajaiset armaalleni laita, jotta rakkauteni