Liesilauluja | Page 8

Karkeloin käy kuvat lempeet.

Ja hän kiittää, kosteleepi jälleen morsion ja sulhon, joka kukkuraisen
kulhon, joka navetan ja kiulun, kaikki, jotka iloinneet on säveleissä
Tokon viulun.... Muistaa myöskin hollituvan, joka sokon silmän yössä
kantaa sädekehää kodin, jossa tuntemaan hän tuli kaiken, josta sydän
suli: sinisilmät, valkoliinan-- veikot lystit luona viinan, lieden lämmön
sekä todin.
»Siinä keidas», huokaa Tokko, nyt kuin tomumaja tämä sekin
maailman hävittämä! Pyhäkoulu paras, vaikka kaikenlaisten
tanssipaikka, harhaan menneen hellä maja, maan tie-varkaan rahapaja,
koti armas köyhän, jossa harmonikan halpa ilo, päreliekin pieni kilo
lisäs kiimaa untelossa. Sadat naitti vanha palkki, sadat juotti vieno
kalkki, paras paloviina Turun, paras pappi sydänsurun....
Tokko naurusuin jo nukkuu muinais-aikain kuvitelmaan, niinkuin lapsi
metsän helmaan, kattonansa naavakuusi. Mielestänsä häipyy, hukkuu
maailma uusi, aika uusi, aika aatteen, aika miekan, mutta oudon vieras,
kova sydämelle taideniekan, jolle luona kansan tylyn jäi vain yksi virka:
hylyn.
Tokko vanha siirtyy tieltä, viulu soittaa muiston kieltä: Häät on jälleen
uljaat hällä, päälle uusi valkopaita, valmistettu kultalaita Tuonen
neidon värttinällä
Hän, mi lauluja jäi vaille, vierii isäin laulumaille.

SYYSTÄHTIEN ALLA.
Tähdet syttyvät syys-yön yli: kuololle kypsyy viljaa. Jäähtyen vaipuu
aallon syli. Taivas ja maa on hiljaa, hiljaa niinkuin valkea hanki, vaiti
niinkuin elin-ijän vanki. Piilossa pilven kuin itkevä rusko ihanin
usko....
Ikuiset tähdet, teillä on aikaa, meillä on vain, ah, hetki! Miksi kuin
ilkkuvaa, tummaa taikaa tääkin lyhkäinen retki? Ehdimme syntyä,
ehdimme kuolla, ja yhä on päivämme pilvessä tuolla. Missä se viipyy,
viipyy yhä valomme pyhä!

Tähdet kulkevat tietään pitkin.... Lensikö, lensikö tähti! Toivoinko
jotain, vainko ma itkin! Mistä se huokaus lähti? Taisi se tunkea hankien
alta, täältä ja kaukaa, kaikkialta. Kajasti hetkisen niinkuin rusko ihanin
usko....
Ikuiset tähdet, teillä on aikaa, meillä on vain, ah, hetki! Ijäisyys, hetki,
terhentä, taikaa! Kaikella sama lie retki. Kaikki me rientäjät tähtiä
liemme, auringon helmaan pyrkivi tiemme, pyrkivi, vaikka ei
pääsisikään. ijästä ikään....

MERENKULKIJAT.
Ihmisyyttä, kytkettyä alkuyöhön, maahan mustaan, kauan kalvoi poltto,
kaiho, kauan vartoi vapahdustaan.
Niinpä unten ulapalle, yöhön, outoin tähtein alle lähti hento
haavehaaksi, tutut rannat jätti taaksi!
Halki hyrskyin hämärtyväin unipurren merimiehet viiltää merta
viitatonta.... Kesken tummaa tietään monta vaipuu alle aaltoin syväin.
Hyrsky, usva venhon eessä, humu tuulen yksinäinen, valkamana jänkä
jäinen uran uuden uuttajilla. Saatto suuri vanaveessä, laivat, lautat
lainehilla, riemulaulu helkkyväinen, kukkaissaaret, päivän manner
lempeä ja leutosäinen!
Kimmeltää jo kauniit kaaret alkuöisen heimon yli, laupiaamp' on
luonnon syli, kukkaa täynnä kukkaissaaret.
Rakentaapi kansa majan kurkihirren armaan alle, huutaa
merenkulkijalle pirtistänsä lämpimästä:
Aika laata etsinnästä, nääthän, elo ennättää, säily, säästä, tänne jää,
tielle uuvut, ennenkuin sun untes kevätpuu käy lehtiin!
Mik' ol' unta, se jo tehtiin, hyvä löyttiin, kaunis nähtiin, tässä matkan
määränpää, säily, säästä, tänne jää, sato vaivastasi niitä!

Sankar satusaarten vastaa:
Ei se riitä, ei se riitä! Valkamassa unten haaksi väsyy, vettyy, maatuu
maaksi. Katsoin, katsoin liian kauan kauneuden ylhään soihtuun,
vaivuin ulappojen loihtuun.
Sydämessä uhripalot mielikuvain kieltää rannan rauhan merenkulkijalta.
Siintää siniyöstä valot, virvat kaukorantamalta.... Laulaa tuuli aavan
meren, haastaa halu, sylke veren maasta yhä ylhemmästä, työstä
tekemättömästä!
Jälleen pursi ylväs yöpyy aukeoille aavemmille, kokka uljas usvaan
viiltyy. Kajo kaukorannan syöpyy syvään rintaan yksinäiseen,
rauhatonna sykkiväiseen. Sydän hehkuu, palaa, hiiltyy.... Aalto monet
alleen sulkee. Ijät sama kaipuu kulkee sankarilta sankarille. Tunto tuon
ei koskaan totu valmiiseen, pois tunkee uuteen katse,
tuntemattomuuteen....
Rauhan laaksot, helpot hetket muille säästää rohkee rotu, itselleen vain
kauniin surman, vaahtopäisen vaaran hurman, levottomat löytöretket.
Ijän kaiken ulapalla haavehaaksi tietä piirtää. Joka voitto, muille löytty
etäämmäksi määrän siirtää.

UUDEN IHMISYYDEN KUORO.
Päivään me nousemme, auringon ahjossa taottu on jousemme!
Valkeuden voimalla maailman voitamme, vapauden virsiä vangeille
soitamme, oikeutta vaatien, lakia laatien hyvyydellä! Itselle ankarin,
toiselle hellä, laki on sankarin!
Oman rintamme taulu ylin määrä on jousten. Näin sankarilaulu soi
ilmoille nousten:
Ylös yöstä me käymme ei mielellä herran, ei orjan, ei loisen, ei
harteilta toisen, vaan vapaina kerran, oman itsemme onnessa
määrämme nähden, oman itsemme nostaen toisten tähden!

Oikea onni on ihmisen vasta, koska hän laannut helyä onnen on
tavoittamasta. Onni on sukua murheen jalon, hiljainen pyhättö sydämen
lämmön ja aivojen valon, aurinko pohjalla sielujen syväin, paistava
ylitse pahain ja hyväin.
Hälvene häivä, sielujen yöhön valkene päivä kirkkaana koittaen!
Voitamme maailman itsemme voittaen!

SISÄLLYS:
HUURRETTA
Harmaat päivät Hämärissä Mummo Varjot Syksy Koti Pai koirani mun
Ensi lumi Salainen syy Onnen ovi Orpo Huurretta Oi äiti!
Palkovenholla Takatalvi Yksinäiset Vanha kantelo Talvikulkuset
Muisto syttyy Lieden luona Tule yö!
JAURI JA HELJÄ
VALOHÄMYÄ
Piilipuu Lähteet Kevät-unta Varjoon painuja Kuu valkea käy Soutaja
Suvilempeä Uneksija Mainingit Kuin syksyn päivä himmee Fingalin
luola Medusan pää Kolme tyttöä pientä he surmasi Simpukka-sydän
Aamukuva Tulpaanit Korennot Andalusiatar Ilta Merihelmet
PILVILINNAT
Vaeltava Apollon Pilvilinnat Hääballaadi Hiiden juhlat Vanitas
vanitatum Ukkosta Kulkuri Nimettömän sankarin kuolema Kuvia
Uudenvuoden-yönä 1916 Sydän! Portti-Tokko Syystähtien alla
Merenkulkijat Uuden ihmisyyden kuoro

End of the Project Gutenberg EBook of Liesilauluja, by L. Onerva
*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK

LIESILAULUJA ***
This file should be named 8lsja10.txt or 8lsja10.zip Corrected
EDITIONS of