Liesilauluja

Liesilauluja

The Project Gutenberg EBook of Liesilauluja, by L. Onerva Copyright
laws are changing all over the world. Be sure to check the copyright
laws for your country before downloading or redistributing this or any
other Project Gutenberg eBook.
This header should be the first thing seen when viewing this Project
Gutenberg file. Please do not remove it. Do not change or edit the
header without written permission.
Please read the "legal small print," and other information about the
eBook and Project Gutenberg at the bottom of this file. Included is
important information about your specific rights and restrictions in how
the file may be used. You can also find out about how to make a
donation to Project Gutenberg, and how to get involved.
**Welcome To The World of Free Plain Vanilla Electronic Texts**
**eBooks Readable By Both Humans and By Computers, Since
1971**
*****These eBooks Were Prepared By Thousands of
Volunteers!*****
Title: Liesilauluja
Author: L. Onerva
Release Date: July, 2005 [EBook #8431] [Yes, we are more than one
year ahead of schedule] [This file was first posted on July 9, 2003]
Edition: 10
Language: Finnish

Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK
LIESILAULUJA ***

Produced by Robert Connal and the Online Distributed Proofreading
Team.

L. ONERVA
LIESILAULUJA

HUURRETTA

HARMAAT PÄIVÄT.
Yön taivas seestyy, käypi jälleen pilveen, ja aamut nousee, illat
pimenee, ja ihmislapset itkee, hymyilee ja vaihtuu vaihtuessa helteen,
vilveen.
Ma liiaksiko kerran hymyin, itkin ja liiaksiko tahdoin, taistelin! On
laannut riemu, laannut murhekin, ei kyynel vieri poskipäätä pitkin.
En ole onneton, en onnellinen. On harmaat päivät, liikkumattomuus.
Jäähangen alla uinuu vanha, uus, yöhelmassa sen hämärtävän sinen.
Oi, lumimaisemien tyynet taulut, pois sielustani menkää, mieluummin
kaikk' otan vanhat myrskyt takaisin ja vanhat kyyneleet ja vanhat
laulut!

HÄMÄRISSÄ.

Mun pirttini soppea valaisee vain lieden hehkuva palo. Surullista
mieltäni miellyttää sen himmeä, häilyvä valo....
Ja ruutujen takana talvinen maa niin vienosti hämärtäypi....
Lumikukkaset kasvavat akkunaan, tarun haltia tanhuita käypi....

MUMMO.
--Sano, mummo, miks silmäsi välke on lauha kuin lapsosen?
--Usein laskevan päivän rusko on nousevan kaltainen.
--Sano, mummo, miks äänesi helke niin lämpöisen läheltä soi?
--Usein muiston ja toivon virsi yht' armaasti soida voi.

VARJOT.
Varhaistumma iki-ilta, varjot mailta kaukaisilta seuraa mua, ja ma heitä,
heitä--ennen eläneitä.
Yöstä kurkoittaa ne mulle avutonta lapsenkättään, ja ne huokaa: »Tulee
turmaan tahtomattaan, tietämättään!
Olet, lapsi, taattos kuva, hiillos yössä tummentuva, olet maammos orpo
muisto, karreks jääpä uhripuisto!»

SYKSY.
Syyskultiin kellastuu jo raskain heelmin puu, ja tähdet syttyy
lakastuksen yli. Maan sydän yksin lyö kuin täyttymätön työ, vaikk'
onkin kylläisyyttä täynnään syli.
Suur' Saavuttamaton sen unelmissa on, ja luonnon kellot ikävätä soivat
pois ijäisyytehen.... Ja alttarille sen se uhraa loistonsa, min hetket

loivat.
Soi kielet hyisen veen ja tuulikanteleen, ja tuhatluvuin lehdet lentää
puista Ma niiden tuskaisaa kun kuulen laulantaa, en omaa orpouttain
enää muista.
Ma sitä muista en. Kuin pisar merehen, kuin tähti aavan avaruuden
helmaan niin hukkuu murheeni, niin vaipuu lauluni syksyn suureen
suru-runoelmaan.

KOTI.
Koti kaukainen, armas, mi syliis mun synnytit kerran, koti kadonnut,
kaunis, ole siunattu nimehen Herran!
Koti tuskainen, ankee, koti rauhan aarteita vailla, olet ainoa keidas elon
muistojen korpimailla!
Kuin korkea tähti yli kaiken halvan ja karkeen sa yössäni loistat,
pyhämieltä luot päiväini arkeen.
Elon murheeni kehto, yhä tuutuusi tummaan halaan, kuin
hartaustempliin ma suruiseen muistohos palaan.

PAI KOIRANI MUN...
Pai koirani mun.... Miten silmäsi sun on uskolliset, syvät! Sa et pettäisi,
sa et jättäisi, kuten tekivät ystävät hyvät....
Pai koirani mun.... Nyt silmäsi sun kuin ongelmoita kysyy: sinä
ymmärrät vain ystävät, jotka ijäti yksinä pysyy....

ENSI LUMI.

Ensi lumi! Jähmettyvään saartuu taivas pilvenlonkaan. Emo Maa käy
uneen syvään, painuu kyyryyn kypärälleen. Ensi lumi! Uusi jälleen!
Kuinka mones se jo onkaan!
Kulkee ohi kuuran siltaa monta tummaa talvi-iltaa.... Lankee mieleen
härmän hunnut, kodin-, orpouden-tunnut, vanhat haaveet luota lieden,
muiston tuoden, toisen vieden....
Putoo ensi lumen myötä sieluun muiston lumikukat.... Ammoin
kuolleet maammot, taatot saapuvat kuin pilvein saatot.... Monta
mykkää talvi-yötä kurkistaapi akkunasta, pyhäisiä joulu-öitä, jolloin
ruudun takaa salaa nietoksesta orpo-rukat katsoo joulukynttilöitä,
jolloin sydän kotiin halaa mieron tietä kulkemasta....
Lumi umpeen polut sataa eksyttäen syöntä monta, tehden monta
koditonta.... Mutta lumen tuolla puolla yläisella taivahalla tuhat kulkee
linnunrataa; ne on teitä eksyneiden, tähti-usvaa enkeleiden, joiden osa
tähtein alla oli lemmen vuoksi kuolla.
Nyt he, henget eri tähtein, rientää aina siitä lähtein halki ikuisuuden
iltaa iki-ikävänsä siltaa tähti-lemmittynsä luoksi kertomaan, he miten
ovat lepyttäneet vallat kovat: kuollen, toinen toisen vuoksi....
Putoo kylmää valkovihmaa varhaistalven hämärihin, kukkasille elon
puiston.... Talvi talven jälkeen putoo. Nousee aatos: Miksi? Mihin?
Kohtalotar päämme päällä elon, kuolon lankaa kutoo.... Mutta
sydämessä täällä kiertyy niinkuin hopeerihmaa unikuuraa mielikuvain
hunnuks heille, kadonneille, tähtiseppeleitä muiston kuollehien kukkain
teille, unhotettuin, unhottuvain....

SALAINEN SYY.
Tuskani syytä en tohdi ma sanoa kenellekään....
Lohtua en voi toivoa, anoa, tuskani syytä kun tohdi en sanoa
Orvoksi jään, ijäti vaille ystävää,