Laupeuden työt | Page 3

olisi tietyksi tullut, varmaankin v?kivaltaisesti erotettu sep?st?. Sairaitten hoitajat nimitt?in suljettiin kaikesta kanssak?ymisest? muitten kanssa, aivan kuin olisivat itsekin ruttotautisia olleet. Ei heit? sunnuntaisin p??stetty kirkkoonkaan, vaan he saivat seisoa ulkopuolella, tyytyen niihin harvoihin sanoihin, joita akkunan kautta saarnasta kuulivat.
Kersti toi hylj?tylle pormestarin rouvalle vadillisen lient?, mutta t?m? lykk?si sen luotansa. H?n ei en?? tahtonut mit??n ruumiillista ravintoa, hengellist? lohdutusta h?n sit? hartaammin halusi. T?h?n h?nen pyynt??ns? vastasi Kersti: "pastori on sodan ja ruton t?hden paennut Hesseniin, vaan koska te jo eilen sit? tahdoitte, niin olen pyyt?nyt is??ni t?nne, h?n se n?in? h?d?n aikoina pit?? jumalanpalvelusta ja jakelee sakramentteja".
Kerstin is?, Paavo Kreglinger, oli n?et seurakunnan suntio ja kellonsoittaja, vaikka h?n sit? paitsi piti my?skin pient? rihkamakauppaa. Ihmiset kutsuivat h?nt? yleisesti vaan "profetaksi", ja h?n k?yttelikin t?t? lis?nime??n v?hin hy?dykseen. H?nell? luultiin olevan ylenluonnollinen n?k?voima salaisten asiain suhteen. Kerran oli suntio er??lle sotaoikeuden lautamiehelle, joka terveen? ja raittiina k?veli kadulla, yht'?kki? ik??nkuin haltioissaan huudahtanut: "Tuon silmiss? n?en ma kuoleman; huomenna saa puusepp? valmistaa h?nelle kirstun". Talonpojat pudistelivat p??t??n, eiv?tk? ottaneet tuota uskoakseen, ja lautamies, josta h?n t?m?n oli sanonut, nauroi koko asialle. Mutta huomis-aamuna lautamies kuolikin. Siit? p?iv?st? saakka uskoivat L?hnberg'il?iset, ett? asiat, jotka muille ovat syvint? salaisuutta, Paavolle olivat tietyt ja ilmeiset. Lopuksi luuli h?n itsekin olevansa profeta. Tarkoilla harmailla silmill??n huomasi h?n ihmisten syvimm?tkin salaisuudet ja virkkoi monta muistettavaa lauselmaa. Kellonsoittajana oli h?nelle joka hetki avoinna kirkontorni, ja sielt? h?n, kuni muutkin astrologit t?htitornistaan, tutkisteli t?htien juoksusta ihmisten kohtaloita. Sinne kuljetteli h?n kaikenlaista vanhaa romua: vanhoja almanakkoja, vaakunakirjoja, t?htitauluja ja alkemistain kirjoituksia. Ja t?llaista rojua k?siins? saatuaan saattoi h?n p?iv?kaudet tutkistella niit?, istuen liikkumatta kolmijalkaisella tuolillaan kuin Pythia kolmihaaralla. T?m?n kautta h?nen viisautensa suurissa m??rin lis??ntyi ja h?nen kauppa-asiansa suuressa m??rin huonontui, ja usein soitti h?n aamukelloa keskip?iv?ll? ja iltakelloa syd?n-y?ll?.
Kerstin ehdottama lohduttaja oli siis t?m? profeta.
Pormestarin rouva otti nyt taskustansa kaksi paksua hopeaista rannerengasta, ojensi ne Kerstille ja sanoi: "Katsos, Kerstiseni! Morsianna ollessani sain n?m?t lahjaksi sulholtani, pormestarilta. Ilolla vastaan-otin ne -- mutta katkerilla kyyneleill? olen niit? sittemmin kostuttanut, s?ilytt?ess?ni niit? kuin pyh?? aarretta koko surullisen avioliittoni ajan. Sin? yksin olet minua lohduttanut t?m?n viimeisen h?t?ni aikana. Ota n?m? rannerenkaat muistoksi minulta; vaan ?l? k?yt? niit? joka p?iv?: ainoastaan p??si?isen?, helluntaina ja jouluna. -- Mit? oli el?m?ni, ett? m? kuolemata pelk?isin? Kerranhan kuitenkin t?ytyy kuolla, ja koska my?s keisarin, kuninkaan ja itse armollisen ruhtinaammekin pit?? se taival astuman, niin mit?p?s meik?l?inen siit? valittaakaan! -- Miest?ni minun vaan k?y s??li, vaikka kohta h?n on mua pahoin kohdellut. Niin, min? surkuttelen h?nt? suuresti. Kuka nyt h?nen vaatteistansa huolen pit??, kuka h?nelle h?nen mielens? mukaista kaurapuuroa keitt???!"
Kersti otti itkusilmin rannerenkaat ja k??ri ne esiliinaansa. Sitten sanoi rouva taas: "Mustaksi ly? silmiss?ni! Kersti, ?l? k?yt? usein rannerenkaitani, ainoastaan suurina juhlina -- ettes tule ylpe?ksi. Eik? niit? my?sk??n tarvitse liian usein kirkastaa; hopeata se vaan kuluttaa".
Hetkisen kuluttua huusi h?n j?lleen, kohottautuen vuoteeltaan: "Miksi otat mua jaloista kiinni, Kersti, sun k?tesi ovat niin j??kylm?t!"
Kersti seisoi hyv?n matkan p??ss? vuoteesta. H?n ajatteli itsekseen: "Kuolema kai se t?din jalkoja kouristaa", ja tuijotteli vuoteen p??puoleen, kuin olisi h?n siell? luullut ilmeisesti n?kev?ns? kuoleman, tuon kamalan viikatemiehen. Rauha kasvoillaan laski vaimo parka p??ns? tyynylle ja erotessaan t??lt? huokasi h?n: "Ihmiset ovat minut hylj?nneet, siksi ottaa Herra minut luokseen!"
Kersti katseli ??net?nn?, k?det ristiss?, ruumista ja aikoi juuri l?hte? pois, kun h?nen is?ns?, suntio, astui latoon.
H?n katseli pime??n nurkkaan.
-- "Kuollut!" virkkoi h?n, ja Kersti toisti "kuollut!"
Mutta silloin valtasi tyt?n yht'?kki? kuoleman kammo. Kauhistuneena katseli h?n tuonne olkikimppujen ja vanhojen vaaterepaleitten keskelle vaipunutta ruumista, ja rutonpelko, jota h?n ei t?h?n asti ollut tuntenut, tuli h?nen p??llens?. H?n tahtoi paeta.
Mutta is? tarttui h?nen k?sivarteensa, sanoen: "J?? t?nne, Kersti! Kammottaako sinuakin? Mit? sin? pelk??t? Kuule minua: taivas ei salli sinun eik? minun kuolla t?h?n ruttoon. Mik? ennustettu on, se tapahtuu!"
Ja t?m?n lausui suntio todellakin mahtavasti kuin profeta, niin ett? Kerstin silmiss? is?n pieni vartalo n?ytti puolta isommalta ja arvokkaammalta kuin ?sken. Ty?n ja k?yhyyden sek? aikaisempain sotaretkien moninaisissa vaivoissa rypistyneet kasvot loistivat hengellisest? innostuksesta kuin nuorukaisen, ja h?nen profetalliset sanansa poistivatkin kohta pelon tyt?n syd?mmest?.
Vaan tuskin oli Paavo lausunut ennustuksensa, niin kuului h?nen takanansa ??ni puhuvan: "?l? tee synti?! Harjoittele ennustaja-ilveily?si ravintoloissa, vaan ?l? kuolleitten kammioissa!"
Paavo katsahti suuttuneena puhujaan h?nen takanansa, vaan s?ps?hti, n?hdess??n tuiki tuntemattoman miehen. Vieraalla oli yll??n tavallinen talonpojan puku, mutta h?nen kasvonsa olivat liian hienot, liian kalpeat, liian ylh?iset sopiakseen yhteen tuon karhean hursti-mekon kanssa. Suntio toipui pian taas h?mm?styksest??n. Harmailla ter?vill? silmill??n tarkasti h?n kauan aikaa tuntematonta ja lausui sitten t?ydellisell? profetan arvokkaisuudella: "P??tt?k?? itse, olenko profeta vaiko en. Ensikerran kohtaan Teid?t nyt t?ss? ja kuitenkin n?en silmist?nne, ett? olette katolilainen munkki. Pois t??lt?! Weilburg'issa on ruotsalainen kornetti, jonka hirtt?j?ll? on nuora keisarillisten vakoojien varalta!"
-- "Paavo!" vastasi vieras tyynesti, eik? ainoakaan piirre muuttunut h?nen kasvoissaan. "Sinua nimitet??n profetaksi, ja katsos min?kin olen vaan profeta enk? mik??n vakooja. Vaan min? en ole senkaltainen profeta kuin sin?. Jumalan nimess? ennustan