veteen?» kysyi hän päälliköltä.
»Vaikka kymmenen kirvestä, ennenkun puolensadan miehen parin
tunnin työnseisaus.»
»Sitte minä sen laukasen! Missä on kirves?»
»Ei pidä uhmata kuoleman kanssa!» huudettiin joukosta. »Älkää
laskeko häntä, päällikkö!»
»Mitenkä sinä olet ajatellut takaisin tulla?» kysyi päällikkö.
»Juoksen yläviistoon väylälle ja lasken tukkien kanssa alas.»
»Uhkapeliä!» huusivat miehet.
»En kiellä enkä käske», sanoi päällikkö painokkaasti. »Enkä ketään
muuta päästäisikään, mutta tiedän että minkä Olavi ottaa suorittaakseen,
siitä saa syrjäinen olla huoletta. Oletko asiastasi varma?»
»Varma! Kirves tänne!»
Hän otti kirveen ja keksin samaan otteeseen molemmin käsin ja alkoi
viilettää kiveä kohti. Kiisi kuin varjo, kohoten ja laskeutuen ruhkan
epätasaisuuksien mukaan.
»On siinä päätä!» sanoivat jotkut.
»Hullu!» murahtivat toiset tyytymättöminä.
Varjo oli ennättänyt kivelle saakka. Laski keksin viereensä, vilkasi
pikaisesti väylällepäin ja otti asennon. Kirkas terä välähti ilmassa ja
iskun kaiku tomahti rannalle. Sitte toinen ja kolmas--sitte ei kuulunut
kotvaan mitään.
Miehet rannalla seisoivat eteenpäin kurottuneina, katseitaan terottaen.
Varjo tarttui keksiin, iski sen kären kevyesti eteensä tukkiin ja nojausi
varteen vasemmalla kädellään. Oikea käsi kohosi ilmaan, terä välähti ja
laski. Kuului pehmeä isku ja samalla heikko risahdus.
Miehet rannalla kurottautuivat yhä eteenpäin, hengitys herkesi.
Varjo vilkasi vielä kerran pitkään, tutkivasti väylällepäin. Oikea käsi
kohoutui korkealle, terä välähti--ja vaipui.
Kuului repäsevä räsähdys, niinkuin raketti olisi räjähtänyt. Tukit
rytisivät ja parkuivat ja patoutunut koski mylvähti kuin vihainen härkä.
Varjo kiisi kuin nuoli vinosti ylös- ja rannallepäin ruhkaa myöten, joka
jo liikkui kauttaaltaan. Juoksija oli nyt keskiväylällä, keksi heilahti
ilmassa ympäri, solakka vartalo käännähti kuin väkkärä ja nuorukainen
mennä viiletti jo huimaa vauhtia tukkien kera alaspäin.
Mutta sitte hän äkkiä horjahti--horjahti ja katosi.
»Herra Jumala!» kuului molemmilta rannoilta.
»Enkö minä sitä jo sanonut!»
»Voi minua, että minä sentään hänet päästin!»
Puut ryskivät ja koski ulvoi, tukkia vaipui ja toisia nousi. Tummia
varjoja juoksi hätääntyneinä rannalla.
»Alaspäin, miehet, alaspäin!» kuului päällikön ääni. »Vastaanottamaan,
jos rantaan ajautuisi--ruuhi kiireesti vesille!»
Tummia varjoja juoksi alaspäin...
»Se on jo pystyssä!» kuului äkkiä ääni toiselta rannalta. Kaikki
pysähtyivät.
Laskija oli tosiaankin pystyssä ja hyppi kevyesti kuin västäräkki
hurjasti kiitävillä tukeilla, jotka näyttivät myllertävän, nousevan ja
laskevan kuin niisienpolkimet kangaspuissa. Sitte hän pysähtyi jollekin
tukille koskenlaskijan varmaan asentoon ja viiletti keksi koholla ja
ruumis vasemmalle kaartuneena alas.
»On siinä poikaa!»
»On on! Paremmat silmät jaloissa kuin monella päässä.»
Miehiä kihisi mustanaan rantaan nousseen nuorukaisen ympärillä.
»Mitenkä se kävi? Kuinka sinä pääsit?»
»Ei siellä mitään hätää ollut, kuori vain luiskahti jalkani alta ja silloin
minä lensin kumoon, mutta tukit olivat vielä tiukassa. Pianhan siitä ylös
pääsi, ja se loppukyyti sitte korvasi kaikki», puheli nuorukainen
hymyillen.
»Miehen työ!» sanoi päällikkö. »Vaikka en minä sentään sinulle toista
samanlaista kyytiä soisi. Voit nyt mennä loppuyöksi lepäämään--ja
vaikka päiväksikin päälle!»
»Kiitän!» vastasi nuorukainen, katsoi salaperäisesti hymyillen kelloaan
ja viskasi keksinsä ruohikkoon.
* * * * *
Pienessä saunakamarissa makasi nuori tyttö valkoisten
ikkunanuudinten takana.
Oli jo puoliyö, eikä tyttö ollut vieläkään saanut unta. Sillä illalla oli
tapahtunut sellaista, joka oli häneltä unen vienyt.
Se oli niin kummallista, niinkuin satua taikka unta--ei hän ollut kuullut
että kenellekään olisi sellaista sattunut. Hänen tarvitsi vain ummistaa
silmänsä, niin hän näki kaikki uudelleen ilmielävänä edessään.
Ja kun hän oli niin moneen kertaan sen yhä uudelleen nähnyt, niin se
oli muuttunutkin aivankuin saduksi. Hän itse oli muuttunut kuin
syrjästäkatselijaksi, ja hän näki tytön ja sen toisen ja kuinka kaikki
tapahtui.
Hän seisoi porstuassa--se tyttö nimittäin--ja siivilöi lämmintä iltamaitoa
suureen korvoon.
»Kylläpäs ne ovat heruneet!» ajattelee tyttö ja hymyilee.
Silloin tuvan ovi avautuu ja joukko tukkilaisia rientää porstuan läpi
yötyöhönsä. Tyttö seisoo selin menijöihin ja vastailee olkansa yli niihin
leikkisanoihin, joita tukkilaiset ohimennen virkkovat.
Mutta se, joka viimeksi tulee, ei menekkään, vaan jää kuin ihmeissään
tyttöä katselemaan. Se on pitkä, solakka nuorukainen. Takki on avoinna,
hattu hiukan oikealle kallellaan ja ahavoituneilla kasvoilla leikkii
veitikka.
Mutta tyttö ei tiedä mitään, sillä hän luulee tukkilaisten jo
menneen.--Häntä, syrjästäkatselijaa, niin naurattaa, kun ei tyttö mitään
tiedä... Mitäs siitä mahtaa tulla?
Silloin nuorukainen hymyilee ja hiipii varpasillaan tytön
taakse--syrjästäkatselijaa naurattaa yhä enemmän ja hänen tekisi mieli
huutaa tytölle että pidäppä varasi!
Kaksi kättä ojentuu ja painautuu takaapäin varovasti tytön silmille.
»Hui!» kirkasee tyttö. »Kuka se sillälailla?» Kirkasee ja kääntyy äkkiä
puoleen ja näkee nuorukaisen edessään.
»Iltaa!» sanoo nuorukainen ja nostaa hymyillen hattuaan.
Ja hän--syrjästäkatselija--näkee kuinka tyttö punehtuu eikä osaa mitään
vastata.
»Kylläpä minä taisin tyhmästi tehdä!» virkkoo nuorukainen. »En minä
mitään pahaa tarkottanut.»
»Ei ei, ei se mitään; minä vaan niin säikähdin!»
»Etkä ole enää minulle vihainen...?» kysyy nuorukainen.
»En suinkaan, mitäs minä leikistä.»
»Sitähän minäkin. Minusta tuntui heti, kun sinut näin, niinkuin me
olisimme olleet vanhat tuttavat--en vaan muistanut nimeäsi ja
pysähdyin sitä kysymään.»
Kuinka kauniisti ja tuttavallisesti se nuorukainen hymyilee! ajattelee
hän--syrjästäkatselija.
»Tummaksi tytöksi minua sanotaan», vastaa tyttö kainostellen,
»mutta...»
»Älä sano muuta!» ehättää nuorukainen. »Tumma tyttö sinä olet, en
minä muuta halua kuulla!»
Sepä taitaa ollakkin sattuva nimi, ajattelee hän, syrjästäkatsoja, koska
tuo outokin siihen niin mielistyy.
»Entäs te...?» tyttö kysyy.
»Te...?» nauraa nuorukainen että porstua
Continue reading on your phone by scaning this QR Code
Tip: The current page has been bookmarked automatically. If you wish to continue reading later, just open the
Dertz Homepage, and click on the 'continue reading' link at the bottom of the page.