Laulu tulipunaisesta kukasta | Page 6

h?nen t?ytyisi iske? vastaan sen puolesta, mik? oli viime p?ivin? levotonna ja salaper?isen? h?nen veress??n kuohunut. H?n k??ntyi ?kki? ymp?ri ja vastasi p?? koholla, ylpe?sti ja varmasti:
?En! Min? aijon naida h?net!?
Ukon kasvot vet?ytyiv?t ensin ivan v?reisiin, mutta katsahtaessaan pojan silmiin, h?n k?vi ep?tietoiseksi milt? kannalta oikein asian ottaisi.
?Naida?? ?rj?si h?n ja kuuristausi eteenp?in, ik??nkuin olisi ?sken v??rin kuullut.
?Niin!? tuli oveltap?in taannoistakin varmemmin.
Ja sitte tuntui niinkuin h?nen pit?isi kostaa ?sken k?rsim?ns? h?v?istys ja sek? omasta ett? tyt?n puolesta viel? kerran viskata tuolla samalla aseella, jonka tiesi ter?v?ksi kuin partaveitsen.
?Ja min? nain h?net!? kuului kuin salpaan menev?n lukon hel?hdys.
?Nulikka!? r?j?hti per?penkilt? kuin haavotetun otuksen karjahdus. Ukko sy?ks?hti tuulisp??n? ovellep?in, riuhtasi ohimenness??n tukin vierest? luudan, tarttui nuorukaisen kaulukseen ja tempasi h?net lattialle polvilleen, niin ett? palkit t?m?htiv?t. Kaikki k?vi silm?nr?p?yksess?. ?Nulikka!? kuului viel? kerran ja luuta kohosi.
Mutta se huojahti samassa kuin poikki-isketyin polvin--ukko lensi pallina keskilattialta aina per?lle saakka, jotta sein? jys?hti.
Niinkuin ukkonen olisi iskenyt alas. Is?n valtasi kamala tunne, h?n tunsi seisovansa kuin vararikon tehnyt hovinherra torpparijoukon keskell?. Ei ollut en?? valtaa tuon ?nulikan? yli, ei is?llist? eik? k?sivarren voimaan perustuvaa. Ja tuo toinen ovenpuolella seisoi p?? pystyss?, t?ydess? nuoruuden j?ntevyydess? ja silm?ss? paloi uhman lieska.
K?nnil?inen sein?ll? korotti ??nens? ja teki painokkaita kysymyksi?, mutta kukaan ei vastannut.
?Vai niin?? kuului vihdoin is?n masentunut, l??h?tt?v? ??ni.
?Niin!? karskahti ovenpuolelta toinen, liikutuksesta v?r?j?v?, mutta yh? viel?kin uhkaava.
Is? heitti luudan nurkkaan, astui askeleen taaksep?in ja istahti raskaasti penkille.
?Jos sinussa on minun vertani?, virkahti is? hetkisen p??st? ?niin tied?t my?skin mit? t?m? merkitsee.?
?Tied?n!? kuului ovenpuolelta. ?Min? l?hden paikalla!? ?iti v??nsi tuskaisesti yhteenpuristettuja k?si??n, astui askeleen eteenp?in ja avasi suunsa jotain sanoakseen, mutta katsahti samalla molempia silmiin ja j?ykistyi kurotettuun asentoonsa katkenneen aikeen ??nett?m?ksi ajatusviivaksi.
K?nnil?inen sein?ll? korotti taasen ??nens?.
?Min? tarkotin sinusta jotakin?, puhui kylm? ??ni per?lt?.
?Mutta sinusta ei kelvannut tulla herraa eik? oppinutta miest?, vaikka p??t? olisi kyll? ollut. Piti tulla muka talonpoika, ja niin heitit parin vuoden p??st? kirjasi nurkkaan. Mutta talonpojallakin on kirjansa, ja ne kirjat sin? n?yt heitt?v?n--piikaletukan s?ngynolkiin!?
Nuorukainen suoristausi ja silm?st? tuikahti kipen?iv? lieska.
?J?t? sanomatta!? huusi is?. ?Se on parasta!?
Sitte h?n nousi yl?s, seisoi silm?nr?p?yksen tuumien ja astui avoimesta kamarin ovesta sis??n. Avasi kaapin ja otti sielt? jotakin.
?Ei Koskelan poikaa kerjuulle ajeta!? sanoi h?n ylpe?sti, ojentaen ottamansa poikaa kohti.
?Pankaa ne vaan takaisin!? kuului yht? ylpe? vastaus. ?Ei niill? ev?ill? pitk?lle p??st?, ellei ole parempia omasta takaa?, lis?si h?n olkansa yli, k??ntyen syrjin tarjoojaan.
Is? pys?htyi paikkaansa ja loi pitk?n katseen.
?Hyv? on, jos on jotain omasta takaa!? sanoi h?n painokkaasti, pikemmin tyytyv?isen? kuin harmistuneena.
Poika seisoi hetkisen mietteiss??n.
?Hyv?sti, is?!?
Is? ei vastannut, katseli vain kiinte?sti kokoonpuristettujen silm?kulmien alta.
?iti oli istuutunut penkille ikkunanpieleen. H?n istui syrjin, katse ulos k??nnettyn?--ikkunanpenkille tipahteli kuumia pisaroita.
Nuorukainen l?heni hitaasti, ik??nkuin kysyen. ?iti k??ntyi p?in, heid?n katseensa kohtasivat ja molemmat astuivat per?kk?in ulos.
Per?penkill? istuva n?ki katseitten yhdynn?n ja tunsi viilt?v?? pistosta rinnassaan. Loukkautumisen ja suuttumuksen puna lensi ohimoille ja huulet vavahtivat, mutta h?n tunsi samassa ik??nkuin n?kym?tt?m?n j?nteen sitovan kielt?ns? ja j?i lattiaan tuijottaen paikalleen istumaan.
Eteisess? tarttui ?iti tuskaisesti nuorukaisen k?teen: ?Olavi!?
??iti!? vastasi poika liikutettuna. Ja pel?ten ettei jaksaisi kauvemmin itse??n pid?tt??, h?n lis?si kiireisesti: ?Min? ymm?rr?n, ?iti; ?l? sano enemp??.?
Mutta ?iti tarttui h?nen molempiin k?siins? ja upotti h?nen silmiins? l?pitunkevan katseen.
?Minun t?ytyy sanoa--siit?, mik? j?i silloin kesken. Olavi! Sin? olet is?si poika, ja te ette paljon v?lit? mit? teette, hajotatteko vai rakennatte.?--Ja sitte h?n ik??nkuin k?rjistyi yhdeksi ainoaksi katseeksi ja puristausi yhdeksi ainoaksi vannottavaksi ??neksi: ??l? pet? ket??n, ja mit? lupaat, se t?yt?--olkoon ihminen mit? s??ty? tahansa!?
Nuorukainen puristi tuskaisesti h?nen molempia k?si??n, voimatta sanoa sanaakaan.
?Jumalan haltuun!? sanoi ?iti. ??ni horjahti. ??l? unohda kotiasi--palaa kun...?
Nuorukainen puristi viel? kerran ja k??ntyi nopeasti. H?n tunsi ett? ellei h?n nyt l?hde kiireesti, niin h?n ei voi ensink??n l?hte?.

II
5. TUMMA TYTT?
Pilvet kiisiv?t ?isell? taivaalla, rannan raidat katselivat editseen vieriv?? tummaa virtaa ja sen pinnalla hiljalleen soluvia tukkeja. ?Antaa tulla!? huusi alhaalta pitk?, voimakas koski.
Kosken niskassa, rantat?rm?n suojassa lekotti pieni nuotiotuli. Sen ymp?rill? lojuivat laskumiehet, nelj? luvultaan. Laskupuomi oli parahultaisesti auki, ylh??lt? tulevat tukit soluivat harvakseltaan, enn?tt?en suoltautua toisaalta auttamatta l?vitse, eik? koski ollut ruhkannut pariin tuntiin. Laskumiehill? oli huoleton syd?ny?n hetki.
?Talonpojalla l?mmin s?nky ja pehme? pumpulipeitto; tukkipojalla turvetuutu ja taivaan kasteesta peitto. Vaan tuskinpa virkaa vaihdettais, vaikka saataisi sata markkaa; kun tukkipojan rinnalla se talonmies on parka!?
Koski havahtui ?isist? unelmistaan, v?yl?n laitamille latoutuneilla tukkikasoilla, ?kossilla?, istuvat vahtimiehet liikahtivat.
?Kun tukkipojan rinnalla se talonmies on parka!?
kertasivat l?hinn? olevat vahtimiehet. Ja sitte vieri laulu kuin vauhtiin viskattu kiirikka kossalta kossalle, rannalta toiselle, aina kosken alap??h?n saakka, jopa siit?kin eteenp?in allaolevien sumansoluttajien joukkoon.
Sitte oli taas kaikki hiljaa, sill? syd?ny? ei pid? laulusta, vaikka siet??kin tuommoisen lyhyen, miehest? mieheen kulkevan tervehdyksen. Se kuuntelee mieluummin virran tarinoita joenhaltijasta, joka vaatii joka vuosi uhrin, lapsen tai aikuisen, mutta joka vuosi ainakin yhden.
Silloin valtaa juhlallinen hiljaisuus mielet. Miehet istuvat kuin kirkossa ja tuijottavat veteen, raaimmankin huulilla kuoleutuvat sanasutkaukset. Useimmat muistelevat omia n?kemi??n, kuinka mies katoo kuin n?kym?tt?m?n k?den tempaamana, kuinka leski v??ntelee vaikeroiden k?si??n rantat?rm?ll?, taikka orporaukat ep?toivoissaan