Laulu tulipunaisesta kukasta | Page 2

sinun tukkasi ja lettisi oli aivan yhten? lumisyker?n? ja min? sen sitte avasin, muistatko--ja letitin uudelleen keskell? maantiet?, muistatko??
?Ja letitit aivan hassusti, niin ett? kaikki nauroivat!?
Puut iskiv?t toisilleen silm??: sellaisia tarinoita he eiv?t olleet ik?n? kuulleet.
?Ja rippikouluaika!? puheli tytt? l?mpim?sti. ?En unohda koskaan noita kauniita kes?p?ivi?, kirkkopihan varjoisia koivuja ja...?
Puut ny?k?yttiv?t toisilleen p??t?. He olivat ennen kuulleet vain kellonsoiton ja Huuhkainkallion vanhan hongan arveluita ristill? varustetusta talosta--nyt he saivat kuulla ihmislasten itsens? kertovan mit? siell? tehtiin.
... ?Ja sinusta on senj?lkeen soljahtanut tuommoinen suuri tytt?! Tuntuu niin omituiselta, kuin olisit sama etk? kuitenkaan sama.?
?Ent?s sin??? Tyt?n sinisess? katseessa leikki suvilehdon leppeys: ?Tuommoinen pitk? hongankaataja!?
Puhe katkesi.
Puut kallistautuivat--odottaen, henke??n pid?tt?en.
Nuorukaisen rinnassa l?ik?hti l?mmin laine. Se huuhtasi kuin kes?inen aalto ennenkoskematonta rantahiekkaa.
Tyt?n p??liina oli valahtanut maahan. Nuorukainen kumartui ja ojensi sen h?nelle. Heid?n sormensa koskettivat toisiaan ohuen liinan l?pi. Kuuma v?r?hdys kiisi nuorukaisen p??st? jalkoihin. H?n tarttui ?kisti tyt?n molempiin k?siin ja katsoi h?nt? tulisesti silmiin.
?Annikki!? kuiskasi h?n. Aikoi sanoa sit?, mit? veri syk?hteli, mutta sai esiin ainoastaan uuden, kysyv?n, tukehtuneen: ?Annikki...??
Tyt?n poskille oli kohonnut vieno punerrus, mutta h?n katsoi nuorukaiseen tyynesti ja avonaisesti.--L?mmin k?denpuristus oli vastaus.
?Enemm?n kuin kenest?k??n muusta...?? jatkoi nuorukainen kiihke?sti.
Uusi puristus, ensim?ist? kiinte?mpi.
Nuorukainen iloitsi, mutta tunsi itsens? edelleenkin rauhattomaksi ja h?mmentyneeksi. H?n olisi tahtonut sanoa jotakin--l?mmint? ja kuohuvaa. Tai tehd? jotakin--heitt?yty? maahan h?nen eteens?, kietoa k?tens? h?nen polviensa ymp?ri ... mit? tahansa. Vaan h?n ei uskaltanut.
Mutta sitte h?nen katseensa sattui vieress? olevaan kuusenlatvaan. H?n irrotti toisen k?tens? ja taittoi pienen tulipunaisen kukkatertun.
?Etk? ottaisi t?t?--muistoksi ett? olet k?ynyt Tapion linnassa??
?Olavinlinnassa!? nauroi tytt?.
Se oli kuin vapautuksen sana. He katsoivat toisiaan hymyillen ja nauroivat niin, ett? mets? raikui.
Nuorukainen siirtyi tyt?n viereen ja alkoi kiinnitt?? kuusenterttua h?nen rintaansa. Mutta kumartuessa koskettivat h?nen hiuksensa tyt?n kiharoihin. Se tuntui ensin kuin vieno, salaillen hyv?ily, jota h?n ei uskaltanut itsekk??n todeksi uskoa, mutta sitte se meni kuin kuuma ilmavirta h?nen l?vitsens? ja pys?htyi polttavina kipenin? suoniin. Niinkuin hengitys olisi lakannut ja syd?n tahtonut hyp?t? rinnasta. H?n kiersi ?kki? molemmat k?tens? tyt?n ymp?rille ja vet?si h?net syliins?.
Tytt? karahti punaiseksi. H?n ei vastustanut, vaan k?tki h?mill??n kasvonsa pojan olkap??t? vasten.
Nuorukainen puristi h?nt? yh? lujemmin itseens?. H?n tunsi tyt?n veren kuumotuksen ohuen puseron l?pi rintaansa vasten. H?n huumautui ja h?net valtasi ?kki? pakottava pahantuntemus, ik??nkuin h?n olisi kuristumaisillaan ja h?nen pit?isi tehd? joku kiivas liike, voidakseen taasen hengitt??. Vy?t?isille soljunut vasen k?si puristausi kuumeisesti ja h?n kohotti oikealla tytt?? leuvasta.
?Annikki!? kuiskasivat h?nen l?henev?t huulensa. ?Yksi ainoa...??
Tytt? kohotti v?ist?en p??t??n ja katsoi h?mm?styneen?:
?Kuinka voit minulta semmoista tahtoa? Tied?th?n ettei se ole oikein.?
?Sin? et pid? minusta niin paljo, kuin olet sanonut!? kuohahti nuorukainen kuin lupauksen rikkomisesta syytt?en.
Tytt? purskahti itkuun ja h?nen hennot hartiansa v?risiv?t liikutuksesta. Irtautunut kukkaterttu vier?hti maahan.
?Minun kukkaterttuni...? nyyhkytti tytt?.
H?pe?n h?ive lensi nuorukaisen poskille. H?nen k?tens? irtautuivat syleilyst? kuin iskun herpasemina ja h?n antoi tyt?n soljua viereens?.
Tytt? yh? v?risi. Nuorukainen katseli neuvotonna, kuin pahantekij?, joka ei ollut tahtonut pahaa tehd?.
?Annikki!? sanoi h?n rukoilevalla ??nell?. ?Anna minulle anteeksi, Annikki! En min? tied? itsekk??n mik? minun tuli. Jos tiet?isit kuinka minun mieleni on paha!?
Tytt? kohotti vaipuneen p??ns? ja hymyili kyynelten v?litse:
?Tiesinh?n min?, ettet sin? voi olla paha minua kohtaan.?
?Ja oletko taas niinkuin ennenkin, niinkuin ei mit??n semmoista olisi koskaan ollut--oletko??
H?n etsi tyt?n k?tt? ja katsetta. Ja l?ysi molemmat.
?Saanko panna t?m?n j?lleen rintaasi?? kysyi h?n arasti, nostaen kuusentertun maasta.
Tytt? hymyili, kuusenterttu hymyili.
?Ja sitte minun t?ytyykin heti l?hte?--?iti odottaa lehmi?!?
?Nytk? jo??
He nousivat ja nuorukainen kiinnitti kuusentertun tyt?n rintaan.
?Kuinka sin? olet hyv?!? sanoi h?n tuntien sanomatonta iloa ja kiitollisuutta.
?Ja sin?... Hyv?sti, Olavi!?
?Hyv?sti--Mets?nneito!?
Nuorukainen seisoi hakkauksen keskell? ja katseli niinkauvan, kun tytt?? v?h??k??n n?kyi.
Tytt? k??ntyi viel? kerran ja kuusenterttu paloi kuin iltarusko vaalean puseropilven keskell?.
?T?n??n min? en kaada en?? ainoatakaan puuta?, sanoi nuorukainen, istuutuen rungolle p?? k?sien varaan.

2. GASELLI
Heilani on kuin mansikka, mansikka, mansikka! H?nt? nyt tahdon tanssittaa, tanssittaa!
Se tuli kuin tervehdys kyl?n yhteisen kisakent?n laelta, kiiri tanssien kent?n rinnett? astuvaa Olavia vastaan, kohotti jalkaa ja vaati askeleet tahtiin.
Kent?n taustalla kasvavat puutkin n?yttiv?t huojuvan tahdissa, tytt?jen hennot kes?hameet hulmuilivat ja siell? t??ll? vilahti hele?v?rinen lettinauha.
?Piiriin, Olavi, piiriin!?
Joku tyt?ist? avasi piirin ja ojensi Olaville k?tens?.
Heilani on kuin mustikka, mustikka, mustikka! Eik? h?n muita muistakkaan, muistakkaan!
?Eik? h?n paljon painakkaan, painakkaan!?
kertasi piirin keskell? tyt?n kanssa py?riv? poika omin sanoin veitikkamaisesti, tarttui ?kki? molemmin k?sin tytt?? vy?t?isiin ja heilautti h?net korkealle ilmaan.
Tytt? kirkasi, mutta muut nauroivat ett? ilma helisi.
Se oli semmoinen sunnuntai-ilo ilmassa, kaikki olivat kuin kev??n juovuttamat. Kisakent?n viereinen joenlahdelma karehti ja ilma v?reili kev?ist? l?mp??. Karkelon tahti oli kiihtynyt miltei hypyksi. Poikien hatut olivat ty?ntyneet takaraivoon ja hiki helmeili otsalla. Tytt?jen povet kohoilivat, silm?t s?ihkyiv?t ja naurukuoppaset v?rehtiv?t.
Heilani on kuin puolukka, puolukka, puolukka! Eik? h?n minusta luovukkaan, luovukkaan!
?Eik? h?n paljon painakkaan, painakkaan!?
kertasivat pojat, ?skeist? leikki? jatkaakseen. Mutta tytt? oli varuillaan. Poika kohotti, tytt? lyykist?ysi, ja siit? syntyi niin hassunkurinen liike, ett? nauru remahti askeistakin ??nekk??mp?n?.
?Eip? se puolukka noussutkaan, noussutkaan!?
lauloivat tyt?t veikistellen, mink? naurultaan kykeniv?t.
?Eik? jo heret? t?st? leikist?--se alkaa k?yd? liian l?mpim?ksi?, ehdotti joku. ?K?yd??n leskisille, niin saadaan v?lill? lev?ht??!?
?Hyv?