Lastuja IV-VII | Page 4

l?hteens?! Sammuneeko koskaan t?m? mets?n silm?? Silloinko, kun mets? on maahan hakattu ja suot kuivuneet ja ojat kaikkiin notkoihin kaivetut? Kaiheksi sammal silloin kasvaa sen kalvoon, ja se rypistyy kokoon ja muuttuu surkeaksi suohaudaksi. Silloin on mets? sokea. Mutta viel? on aikaa siihen--ja ehkei se koskaan tapahdukaan-- viel? uivat sen mustassa vedess? ahvenet, niin isot kuin olisivat siin? aikain alusta yht? kokoaan kasvaneet... Tuossa on vanhan is?nn?n vuotava venhe ja rykelm? vitsamertoja kuusen oksassa.
J?? siihen, lampi, laineitasi lipattamaan, min? l?hden tiet?, joka p?itsesi kulkee, nousemaan lehtoon, joka rantarinteell?si kasvaa.
Synkk? oli Luojan mieli ja rypyss? oli h?nen otsansa, kun alavaan korpeen kuusen siemenen kylvi--poutainen oli h?nell? p?iv? ja hymyss? huulensa, kun sirotti sormiensa lomitse koivun ja tuomen ja haavan ja pihlajan siemenet. Ja sen t?hdenk? ei lehto koskaan sure, vaikkakin joskus huoliaan huoahtelee? Ja senk? t?hden n?rekin, raskasmielisen kuusen tyt?r, lienee tuossa iloisempiensa seurassa k?ynyt avomielisemm?ksi ja onnellisemmaksi, ja n?ytt?? siin? koivahaisen morsianna tyytyv?isen? ahopy?ryl?n ymp?rill? tepastelevan.
Lehto aina n?kyj? n?kee ja niit? muillekin n?ytt??, katselee aurinkoisilta rinteilt? yli muun mets?n ulos muihin maailmoihin, ja antaa haaveilla herk?n mielens?. Siin? aamutuuli ensiksi unestaan havahtuu, sit? Koitar ensiksi koskettaa, siin? illan tuuli heitt?? hyv?? y?t? ja rusko viimeksi viihtyy. Lehto rakastaa maailmaa kaukaa katsella--ja niin min?kin.
T??lt? n?kyy, t?st? kukkulan rinteelt?, joka hiljalleen on kohonnut yh? ylemm?ksi alavalta maalta, n?kyy koivunrunkojen v?litse tasainen mets?inen alanko ja sen takana taloinen kyl? ja kyl?n takana j?rvien juova. Alkavat her?t? tuolla alhaalla, kuuluu varstojen pauketta riihist?, tytt? houkuttelee lehmi? pihasta niittyyn, ja vasikat ynyv?t, laiva huutaa l?ht???n jossakin saarien takana, k?rryjen rattaat kolisevat maantiell?...
Se on viljelty? seutua t?m?, kyl? ei ole kaukana, mutta kuinka pienilt? n?ytt?v?t pellot tuolla mets?n rinnassa ja kuinka vaikeasti kuuluvat ??net, niinkuin olisivat eksyneen huudahduksia er?maassa!
Se ilahuttaa minua, tunnen siit? kuin vahingon iloa, etteiv?t ole luontoon sen suurempaa lovea saaneet, vaikka ovat miespolvia sen kimpussa olleet. Viel? on metsi? maassani, viel? on tilaa liikkua, viel? autioita taipalia kulkea, tarvitsematta ket??n tavata. Vaikka ik?ni t?ss? istuisin, eiv?t l?yt?isi, elleiv?t koko pit?j?t? yhteisiin ajoihin soittaisi. Ei ole koko maailmassa sit? ihmist?, jolla olisi et?isint? aavistusta siit?, miss? olen ja kussa kuljen.
Aika kuluu, mutta en tied? sen menosta. Taivas on pilvess?, hienossa syysharsossa ja ilma tyven. Lieneek? aamiaisen aika, lieneek? p?iv? jo puolillaan. ??net ihmisten liikkeest? kyl?ss? enenev?t. Joku on ilmaantunut tuonne mets??n, kulkee siell? ja hoilottaa ja alkaa puuta hakata. Pelloilla kynnet??n, ja kynt?j?t huutavat hevosilleen, maantiell? ajavain rattaiden rytin? monistuu, h?yryvenhe on tulossa kyl?n rantaan, ja kuulen sen koneen tykytyksenkin. Teeret ovat lakanneet kuhertamasta, ja kaste on haihtunut ahon kivilt?. Tuulahdus kyl?st? p?in tuo ??net yh? selvemmin kuuluviin. Ihmiset ik??nkuin ulottavat aherruksensa tuntosarvia yh? l?hemm?. Aamun koittaessa hallitsi mets?, eik? muuta tuntunut olevan olemassa. P?iv?n edeten on kuin viljelys pyrkisi painamaan siihenkin vaikutustaan. Ja se kuin ahdistaa rintaani ja masentaa mielt?ni.
Ja silloin tied?n min? hetken tulleen t?st? poistua.
Ahertakaa, tehk?? ty?t?nne, muokatkaa maatanne, nakertakaa mets?n reunaa, viljelyksen hiiret ... min? painun yh? syvemm?lle, lasken vaaran v?lihimme, tuolla haukahtaa jo hallini. Rienn?n oravieni iloihin, pyitteni pyr?htelyihin, j?n?n kanssa kilpasille ... unohdan oravat, pyyt ja j?nikset, ja k?yskelen polkuja ja porkkaan soita ja kiipe?n kukkuloita, muistamatta, miss? kuljen ja mit? varten...
Vasta p?iv?n mailleen menness? palaan taas t?t? samaa tiet? kotiini. Tapaan kukkulalta katsoen kyl?n taas yht? et?isen? ja pienen? kuin aamulla. On niinkuin ei sit? olisi eik? olisi koskaan ollut; niinkuin ei t?m? mets?ni siit? olisi tiennyt. Tapaan lampeni iltah?m?r?ss? yht? levollisena kuin aamulla, korpi on yht? totinen, ja niitty ja lato ovat yht? salamyhk?iset. Astun taas ver?j?st? ulos yht? hartaana kuin taannoin siit? sis??n, ?sken kuin kirkkoon, nyt kuin kirkosta pois ... ja p??sen yht? huomaamatta riihen ja pajan ohi pihaan kuin aamulla pihasta ulos.
Tulee ihmisi? luokseni, kun n?kev?t tulen ikkunastani tuikkavan, ja puhuvat minulle p?iv?n tapahtumista ja kyl?n kuulumisista. Hajamielisesti heit? kuuntelen, mieli vaeltaa mets?ss?, ja huomenna vaellan siell? taas min?kin.
Jos joskus j?isin pois, eik? kuuluisi minua tulevaksi, sielt? minut l?yd?tte, jos hakea haluatte, taloni takalistolta. Sit? yksin olen el?m?ss?ni oikein rakastanut, rakastanut niin, etten sen vastarakkauttakaan kaivannut. Siell?, sen helmassa olen kaiket aikani onnellisimmin el?nyt ja sen helmassa soisin kuolevanikin kerran.

METS?NNEIDOT.
N?in sanoi Mielikki, mets?n em?nt?, tytt?rilleen Tapiolan neidoille:
--Huomenna on juhla jalo Metsolassa. Se Suuri Jousimies, mets?nk?vij?kansan kaunehin uros, on l?htenyt liikkeelle, n?ille maille mets?stelem??n. Mets? nyt hienoimpaan asuunsa asettakaa, itse itsenne parahimpiinne pukekaa! Tervetulleena vieraana on h?net vastaanotettava!
K?si??n yhteen ly?den hyp?htiv?t ilosta mets?n immet, ja toivo t?ytti taas heid?n rintansa siit?, ett? kun tulee, ehkei l?hdek??n, ehk? Tapiolaan taloksi j?? eik? koskaan en?? omille mailleen palaja. Sill? kaikki rakastavat he h?nt?, vaikkeiv?t ole viel? saaneetkaan h?nt? likelt? n?hd? eiv?tk? itse h?nelle n?ytt?yty? ... kaukaisittain vain h?nen eteens? riistaa ajaa.
Niinkuin tilhiparvi hopeatiukusiaan helist?en pyr?ht?? pihlajan latvasta lentoon, pyr?htiv?t impyet ty?t? k?sketty? tekem??n. Vaaralta vaaralle, poikki soiden ja pitkien kannasten ja vesien varsien ja ristiin rastiin halki salojen sinisten veteliv?t he utuiset lankansa utuisista kuontaloista, joista ei kulje yli eik? ymp?ri riista mink??n n?k?inen. Ja kun