Lastuja IV-VII | Page 7

l?htee liikkeelle, on Tapiolassa juhla j?lleen, ja ovat mets?nneidot unohtaneet vihansa mets?miehen naista kohtaan siit? ilosta, ett? saavat taas h?nt? palvella ja h?nen eteens? riistaa ajaa.
Ja vaikkei mets?mies heid?n apuaan oivallakaan ja vaikka h?n yh? vain omalla onnellaan ylpeilee, niin eiv?t sit? pahakseen pane siin? toivossa, ett? kerran saisivat h?net Tapiolaan talveksi j??m??n ja ett? saisivat kerran h?net n?hd? ja h?nelle n?ytt?yty?.
Kerran he sen saanevatkin, mutta silloin on h?nen viimeinen mets?p?iv?ns? tullut ja silloin h?nt? turhaan naisensa vartoo. Mutta silloin on suru Metsolassakin, ja kyyneli? vuodattaen kantavat neidot havuja h?nen vuoteelleen, jossa h?n kaatamansa kontion vieress? viimeist? untaan nukkuu.

METS?POLKU.
Se eroaa salaisesti suuresta tiest? ja l?htee palaneen puun juuritse menem??n syd?nmaata kohti. Hevosella ajajat eiv?t siit? v?lit?, eiv?t sit? huomaakaan, ja monet niist?kin, jotka jalkaisin kulkevat, valitsevat kernaimmin valtatien. Mutta minulle on mets?polku maani kauneimmat n?k?alat n?ytt?nyt ja vienyt minut luonnon lumotuimpiin pyh?tt?ihin--ja sent?hden min? sit? kuljen.
Se ei ole n?ytt?nyt minulle kaupunkeja eik? komeita kirkonkyli?, ei ole vienyt minua herrain kartanoihin eik? laajojen viljelyksien luo, vaan se on kuljettanut minua ohi armaiden ahojen, poikki salamyhk?isten soiden, l?pi ikuisten er?maitten, yli vaarojen, pitkin puroja ja mets?j?rvien rantoja ja pys?htynyt kanssani mets?m?kin ver?j?lle, uudistorpan tuvan per??n ja viel? siit?kin sivu vienyt. Se on ollut minulle opas oiva ja yst?v? uskollinen, ja vaikka olen sen usein unhottanut, muistan sen kuitenkin joka kerta, kun tahdon loihtia eteeni kokonaiskuvan maastani, siit? maasta, joka on minun maani.
Sill? ei ole polkuni tavallinen tie, itsest??n tiet?m?t?n, vaan se on el?v? olento, joka tiet??, minne vie ja mit? n?ytt??. Minusta n?ytt?? silt?, kuin se tiet?isi, mist? tulee ja minne menee, ja siit? n?kee, miksi se on sellainen eik? toisenlainen. Sit? ei ole tekem?ll? tehty, vaan se on syntynyt, itsest??n syntynyt, itse itsens? kulkenut. Se ei kulje niinkuin umpisilm?inen maantie, minne ihmiset sen viev?t, eik? niinkuin rautatie, joka ly? p??ns? kallioon tai puhkaiseikse sen l?pi. Ken omilla jaloillaan kulkee, niinkuin mets?tie, se kulkee katsellen, varoitellen ja voimiaan s??st?en. Sent?hden se aina on suora, vaikka n?ytt?? mutkittelevan, sent?hden se ei uuvuta yst?v??ns?, joka sit? seuraa, vaan hoitelee h?nt? ja helpottaa h?nen vaivojaan. Se ei aja suohon lyhint? tiet? hakiessaan laveimman paikan yli, vaan vainuaa jo kaukaa kaitaisimman ylimenon ja sinne johtaa. Se koettaa aina saada kovaa maata jalkasi alle, hakee harjuja ja v?lttelee veteli? ja likaisia paikkoja. Se on se, mets?polku, joka on keksinyt sananlaskun: ?parempi virsta v??r??n kuin vaaksa vaaraan?. Ja kuinka taitavasti se vuorelle nousee! Ei koskaan kapua rinnett? suoraan yl?s, mutta aina kuitenkin l?yt?? lyhimm?n ja helpoimman matkan, ottaa kuin varkain vastam?est? voiton. Saatat luulla sen mutkittelua seuratessasi, ett? se on unohtanut aikeensa, suuntansa muuttanut ja k??ntynyt takaisin alas; saatat siit? suuttua ja l?hdet omin p?isi nousemaan: t?ks?hd?t kohosuoraan kallioon tai joudut l?pip??sem?tt?m??n ryt??n ja l?yd?t polkusi, joka on kyll? kaaren kiert?nyt, mutta joutunut jo ennen sinua sinne, minne pyrit. Seuraa h?nt?, ?l? ep?ile, ja saat olla varma, ett? se vaaran laelle viety??n sinulle kauneimman n?k?alan n?ytt??. Se siin? samalla v?h?n laajenee, haaraantuu, niinkuin olisi itsekin seisotellut ja maailmata katsellut--ja katseltuaan l?htee se tyytyv?isesti ja tyynesti luikertelemaan alas kuin mets?puro puitten lomitse. Se ei rakasta yksitoikkoisia maita ja v?ltt?? ik?vi? seutuja mink? voi. Jos vain suinkin sopii, pist?ikse se katsomaan lehtoja, niittyj?, latoja ja lampia. Jos on kaski tai pelto mets?ss?, niit? se terveht??. Jos on l?hde, sen kautta se kulkee. Eik? se aukeallakaan linjaksi muutu, vaan polveilee ja kaaria tekee. Mets? on t?ynn? mittarien linjoja, mutta niille ei koskaan polkua synny. Vaan osaa se silti olla tarmokas ja pit?? puoliaan, jos tarvitaan. Jos sen on jostakin ment?v?, ei mik??n voi est?? sit? tahtoaan t?ytt?m?st?. Parhaan niitynkin poikki on sen p??st?v?, yli kylvetyn pellonkin, ei v?isty v?kivallalla mill??n, silloin kun se kerran on oikeutensa oivaltanut.
Eik? sit? tahdokaan h?irit? se, jota se palvelee. Mets?n mies, korpien asukas on hienotunteinen yst?v??ns? kohtaan, tuota opastaan, jota jo h?nen esi-is?ns?kin seurasivat ja joka on osa heid?n el?m?st??n. Jos h?nen t?ytyykin polkunsa kohdalle kaski hakata ja aita panna, rakentaa h?n siistit ver?j?t ja astinlaudat, eik? tien paikkaa polta eik? kylv?. Ja jos tie on suolle sortunut tai vetel??n paikkaan uponnut, heitt?? h?n pitk?t puut hetteeseen ja niiden avulla yl?s auttaa. Ja jos on tie eksynyt itsest??n, niinkuin saattaa sillekin tapahtua, kun se on saanut liian kauan yksin elell? ja unhotuksiin joutua, takoo h?n pilkat puihin ja auttaa sen taas uudestaan syntym??n.
Aina luulisitkin mets?polun yksin olevan, erakkona elelev?n. Sill? harvoin on mets?tiell? vastaan tulija, ja aina on siin? hiljaista. Jos joku kulkeekin, et sit? kauan n?e, et kauan kuule, pian h?n tienk??nteeseen katoaa. Ja kuitenkin kuulee mets?polku asioita paljon ja n?kee monenlaista. Kaikkien salaisuudet se saa tiet?? ja kaikkien luottamuksen ottaa vastaan. Sen hakevat sulho ja morsian kaulakkain kulkeakseen, sille karjatytt? hel?hytt?? ilonsa ja sille huolensa haastaa. Se n?kee karjan, n?kee paimenet ja mets?miehet, linnut sit? pitkin piipert?v?t, j?n? pitk?t matkat pukkii sen sel?ss? ja kernaasti valitsee sen vieress? makuunsa, sill? tie on sen paras