Lastuja I-III | Page 9

oli ylimmill??n. Valkoisessa puvussaan ja kukkasvihko k?dess? h?n seisoi laululavalla somana kuin morsian. H?n oli hiukan eteenp?in nojallaan, s?est?j? oli kumartuneena pianoa vastaan, ja sek? laulajattaren huulilta ett? pianosta hel?hteliv?t kasvamistaan kasvavat s?velet. Ohjelman ensimm?inen osasto l?heni loppuaan yh? enenev?ll? voimalla.
Hele?, pitk?, kirkas ??ni laulajattaren keuhkojen pohjasta, soittimista syv? akordi--ja ??ri??n my?ten t?ysi konserttisali r?isk?? yhten? taputusten tulipalona.
Laulajatar laskeutuu nopeasti alas ja pujottelee kuin salakka yleis?n l?pi, jota on tulvinut aina lavan juureen saakka ja sen ymp?rille. Kehenk??n katsomatta ja silm?kulmat ja huulet hiukan yhteen puristettuina suikaisee h?n edell??n avautuvasta aukosta ohitseni, kannattaen kukkaskimppua p??ns? tasalla. Heti h?nen j?less??n tulee s?est?j?, totinen, vaalea mies, kasvot syv?mieliset ja hiukan synk?t.
Tuskin ovat he ehtineet odotushuoneeseensa, niin jo vaativat kiihke?t hyv?huudot laulajattaren uudelleen esille, ja kaksi kertaa h?n tulee ja menee. Mutta viel? eiv?t mielenosoitukset lakkaa, ja kolmannen kerran tulevat he taas yhdess? molemmat. Samassa tuokiossa taas sammuu taputusten tulipalo ja yleis? j?? liikahtamatta odottamaan yli ohjelman annettavaa laulua.
H?n kuiskaa jotain pianon ??reen istuutuneelle toverilleen ja t?m? vastaa siihen jotain, k??nt?en p??ns? puoleksi yl?sp?in h?nen kasvojansa kohti. S?est?j? selailee hetkisen nuottivihkoa, sitten n?ytt?? h?n l?yt?neen, mit? tahtoi, ja niin pian kuin h?n on soittimia koskettanut, tuntee yleis? jo laulun.
Hiljainen liikahdus k?y rivien l?pi. P??t taipuvat toisiinsa jotain kuiskaamaan.
--Se on se, se on se, kuulen sanottavan takanani.
Sill? julkinen salaisuus on, ett? he rakastavat toisiaan yht? paljon kuin taidettaan, n?m? kaksi nuorta. Heid?t on aina n?hty yhdess?, yhdess? ovat he opinnoitaan harjoittaneet ja esiintyneet kev??n kuluessa yh? suuremmalla menestyksell?. T?m? on heid?n viimeinen konserttinsa, sill? huomenna he eroavat--niin kerrotaan.
Tarttuen kiinni s?estykseen alkaa h?n laulaa, ja muistiini painuvat seuraavat sanat:
?Niin paljon sua rakastan, etten voi kielin kertoella, ja kuitenkin m? ainian sen tahdon julki lausuella. Jokainen kuiske, sananen, sun nimes onpi, armahainen. Jos poissa oot tai luonani, sua ik?v?itsen, muistan aina.?
Ei hiiskaustakaan kuulu suuressa salissa. Miltei henke? vet?m?tt? seuraa yleis? mukana. Kasvoissa kuvastuu hyv?ntahtoinen osanotto, toisissa iloinen h?mm?stys.
Enk? tied? miksi, mutta min?kin sulan kokonaan ja kylm?t v?reet k?yv?t ruumiini l?pi. Tai miksi en sit? tiet?isi! H?n laulaa syd?mens? kyllyydest?, h?n puhaltaa kohoilevasta rinnastaan sielunsa koko hell?n kaipauksen, h?n panee lauluun kaiken persoonallisuutensa, h?n ei ujostele, huutaa maailmalle sit?, mit? muut tavallisesti salaavat, ja h?n tekee sen melkein tahallisella uhalla ja ylpeydell?. ?Min? rakastan h?nt?, h?n on tuossa, tuossa n?ette h?net, katsokaa muutkin: h?n on minun!?
?Ja kuitenkin m? ainian sen tahdon julki lausuella.?
Tietenk? vai tiet?m?tt??n h?n sen tehnee! Mutta sulavalla, melkein hyv?ilev?ll? liikkeell?, ik??nkuin syleill?kseen omaansa, k??nn?ht?? h?n yht'?kki? s?est?j?ns? puoleen, jolla on molemmat k?det kiinni soittimissa, ja auttaa h?nt? heitt?m??n auki uuden lehden h?nen nuottivihkostaan. K?si n?ytt?? sitten ep?ilev?n, mit? tehd?, minne menn?. Se ehk? tahtoi laskeutua h?nen olkap??lleen, sill?:
?Jos poissa oot tai luonani, sua ik?v?itsen ainian.?
mutta se asettuu h?nen tuolinsa selustimelle ja viipyy siin? koko ajan, kun h?n laulaa laulun toistamiseen.
Se ei ole teatteritemppu. Se on nuoren, rakastavan tyt?n v?lit?n, viaton tunteen ilmaus.
Niin harvoin, niin kovin harvoin sallitaan todellisten tunteitten puhjeta esille. Me niit? ujostelemme, me suljemme ne muiden n?kyvist?. Mutta kun ne joskus katkaisevat kahleensa, niin rienn?mme mekin, jotka ne itse aina sidonune, rienn?mme niit? vastaan kuin vapautettua vankia.
Sent?hden ei tahdo tulla loppua yleis?n innostuksesta, se tahtoisi sulkea syliins? nuo molemmat ja kantaa heit? k?sill??n. H?n on saanut vanhain muistot v?r?j?m??n viel? kerran ja antanut uutta vauhtia nuorten toiveille. Ja kun he taas laskeutuvat lavalta ja kiiruhtavat pois, niin on k?ttentaputuksissa kuin h??hetken onnittelua. Eik? ainoastaan onnittelua heid?n taiteelleen, vaan ehk? enemm?n viel? heid?n rakkaudelleen.

KOTIIN.
Ihminen on usein mielentilojensa heitelt?v?n?. Ne tulevat, nuo h?nen ?tuulensa?, puhaltaen milloin sielt?, milloin t??lt?. Ne menev?t samaa tiet?, jatkaen matkaansa, ja ainoa, mink? heist? saa selville, on heid?n humunsa. Kenties tottelevat he joitain lakeja, mutta ne lait ovat viel? yht? h?m?r?t kuin ilmavirtain. Ainoastaan arveluina ne tunnetaan, ja niiden tutkijat, sielutieteilij?t, panevat ehk? yht? paljon omiansa kuin allakantekij?t ja Falbit.
Turhaan saat kysell? pohjoismaalaiselta, mink? t?hden h?n yht'?kki? p??tt?? j?tt?? etel?n p?iv?npaisteiset rinteet, miksi h?n heitt?? Seinen vihre?t rannat, Pariisin vieh?tt?v?t bulevardit ja sen ihanat ymp?rist?t. H?n ei osaa sit? selitt??, h?nelle iski se p??h?n, h?n ?sai halun?, h?nelle ?tuli se tuuli?.
Ilman itselleenk??n ymm?rrett?v?? syyt? alkaa h?nt? tukehduttaa se ilma, jonka suloisessa l?mpim?ss? h?n oli loikonut kuin latsaroni ja ollut onnellinen ja tyytyv?inen ja p??tt?nyt ik?ns? sill? lailla elell?. Suuren kaupungin el?m?, joka on kiihkeimmill??n, hienoimmillaan ja hauskimmillaan, h?nt? kyll?stytt??. Ja vieraan maan vihre?n himme?t mets?t, joiden jokaisesta lehv?st? tuoksuu unettava hekkumallinen rauha, alkavat yht'?kki? kuin etoa syd?nt?.
H?nest? tuntuu silt? kuin olisi h?n el?nyt kauan vedell? ja leiv?ll?, ja h?n kaipaa suolaa. Vaikka h?nest? olisi ollutkin kaikki turhuutta, on h?nelle nyt kotoisen lammen loiskina t?rkeint? maailmassa. H?nen t?ytyy saada sit? kuulla, kuulla k?en kukuntaa ja peipposen kiihkotonta viserryst?. Ja n?hd? sihisev?n lehdon sis?st? sek? viaton, neitseellinen koivu ett? totinen, ruskea pet?j?n runko.
Miksi se on tarpeellista? Siihen ei h?n voi vastausta antaa. H?n vain tuntee ne v?reet ruumiissaan eik? voi niit? vastustaa. Ja niinkuin muuttolintu l?yt?? itsens? siivilt??n, niin l?yt?? h?nkin