Lapsuuteni muistoja | Page 6

--Vannopa sinä värttänä!
--Silmääpä!
--Korvaapa!
--Opettelepa konttamaan!
Näin jankatessaan rupesivat he töykkimään toisiaan ja syntyi lopussa

käsirysy. Heikompi läksi pakoon juoksemaan kadulle, vaan voittajatar
seurasi kintereillä töykkien niskaan pakenevaa, ja huusi kuin syötävä.
--Vai sinä, Anna, pienempääsi sorrat! lausui Antti, asettuen ahdistetun
ritariksi, ja otti Annan käsivarresta kiinni ja pyöräytti häntä ympäri, että
Anna raiska silmälleen tipsahti.
--Antti, kantti, karvajalka, repohuuli, rengassilmä! huusi Anna
päästyään Antin käsistä jonkun välimatkan päähän.
--Mitä se lintu syöpi, joka noin koreasti laulaa? huusi Antti hänelle.
--Koettele sormellasi, tahi katso annakasta! oli vastaus.
--Elä räkytä Anna! kielteli Antti. Ajattele heikkouttasi: sinä olet
linnunluista ja pottuvoista. Jos minä viitsisin satuttaa kättäni sinuun,
niin ei sinusta olisi jälellä kuin märkä sija!--Joko tulen! Antti teki muka
liikkeen lähteäksensä.
--Antti! elä astu pataan, pata kalisee, oljet kahisee, äitisi kuulee, isäsi
luulee penkin alla molemmat!
--Pidä, pidä leipälaukkusi kiinni, kupparin Anna, muutoin ei hyvä
seuraa! huusi Antti.--Se on pieni, vaan pahankurinen, tuo Anna,
tuumaili hän minulle, eikä ollut enään kuulevinakaan Annan pakinoita.
Tunnethan sinä sen Kuppari-Kaisan, Kosu-Kaisan, tämä on hänen
tyttärensä, selitti toverini jatkaessamme matkaamme ja alkoi laulaa:
Kupparilla on kumma laatu, kummempi kuin muilla: Imee verta
ihmisistä eläimitten luilla.
Vastaamme tuli sama herra, jonka näin sukulaistalossa.
--Antakaa minulle patruuni se paperossin pää! pyysi Antti nöyrästi.
Herra viskasi paperossin suustaan kadulle ja Antti vikkelästi sieppasi
sen.
--Se on niin komeata, kun mies kulkee ja savu jääpi! tuumaili hän
vedellessään aika savuja.
--Kuka tuo herra oli? kysyen häneltä.
--Se oli Ursinin patruuni.--
Jo olimme tulleet kadunristeykseen, mistä oli minun eroaminen kotia.
--Elä sano kellenkään sitä taloa, jossa kävit, kielteli hän minua ja minä
lupasin olla sanomatta. Me nyt erosimme ja Antin kuulin alkavaksi
laulua:
Nuorena ollessani minä elämäni riemuja nautin...
* * * * *
Poissa oloni aikana oli sisareni käynyt pyytämässä pari vaimonpuolta

naapurista avukseen kääntämässä sairasta äitiäni toiselle kyljelle, jotta
toinen kylki ei kovin väsyisi eikä hautuisi. Eukot seisoivat nyt minun
tullessani sängyn ääressä katsellen sairasta.
--Kyllä hän pääsee pian tuosta taudistaan.
__Niin, eipä mahtane hän kauan enään sairastaa. Hyvin lähellä näyttää
parantuminen olevan.
Niin tuumailivat he pois lähtiessään.
--Ville nukkuu? kysyin sisareltani.
--Niin.--Poissa ollessasi pyysi hän ruokaa ja itki kovasti. Koetin
lohduttaa häntä sillä, että sinä kohta tulet ja tuot ruokaa. Itki hän
kumminkin, kunnes siihen nukahti.
Suutarinemäntä tyttärineen astui asuntoomme. Kun hän meni sängyn
luo katsellakseen sairasta, seisoimme mekin hänen vieressään ja
katsoimme vuoroon äitiämme vuoroon vierastamme silmiin. Syvän
huokauksen laski hän vihdoin ja katsahti meihin. Silloin rupesi sisareni
itkemään rajusti. Minun ajatuksiini ei ollut tähän asti mahtunut
semmoista mahdollisuutta, että äitini voisi kuolla, nyt tunsin jotakin
semmoista pelkoa, vaan aivan hämärää. Rupesin itkemään minäkin,
vaan kuitenkin enemmäksi kuin puoleksi sen tähden kun sisareni itki.
--Elkää itkekö lapsirakkaat! Jumalan avulla voi vielä äidistänne tulla
terve, lohdutteli vieraamme pyyhkien vyöliinallansa kyyneleisiä
silmiään.
--Itketkö sinäkin lapseni? lausui hän tyttärelleen.--Niin, opi Aina rakas
ottamaan asioista vaaria. Ole aina tottelevainen vanhemmillesi, sillä ei
sitä tiedä milloin elämän herra voi katkaista minun tahi isäsi elämän
langan. Pidä aina hyvät aivotukset sydämessäsi, niin voit erota
autuaallisella tunnolla täältä, kun taivaallinen isäsi kutsuu sinut pois
luokseen. Jos mailmassa satut joskus pääsemään rikkaaksi ja joudut
ylhäisiin piiriin, niin elä anna loiston huikaista silmäsi eläkä rikkauden
sokaista ja paaduttaa sydäntäsi. Silloin olisi ainoana silmämääränäsi
omien himojesi täyttäminen, ja unehuttaisit, että on monta köyhää
raukkaa, jotka kärsivät suurinta puutetta ja kurjuutta silloin kun sinä
iloitsisit ylellisyyksien nautinnoissa. Muista aina Jeesuksen vertausta
rikkaasta miehestä ja Latsaruksesta. Mieti tarkasti tätä tilaisuutta, se
opettaa sinulle paljon.
Talon emäntäkin tuli nyt meille. Hän oli merimiehen leski, ei rikas eikä
köyhäkään, toimeen tuleva. Usein oli hän meitä auttanut ruoan murulla,

antaen milloin leipää milloin särvintä. Hänpä oli toimittanut lääkärinkin
käymään äitimme luona sekä ostanut omilla rahoillaan rohtoja. Niin
avulias hän oli, vaikka oli itselläänkin suita, jotka tarvitsivat: kolme
vielä työhönkykenemätöntä lasta oli hänelläkin elätettävänään.
--Kuinka täällä sairas jaksaa? kysyi emäntä toivoteltuaan hyvää päivää.
--Eihän tään jaksannosta taida olla juuri mainitsemista, vastasi suutarin
emäntä.
Molemmat katselivat sairasta hetkisen aikaa lausumatta kumpikaan
sanaakaan.
--Jo tässä maailmassa muutamat kovan kokevat, puuttui vihdoin
talonemäntä puheeseen.
--Niin sanokaa te! Ei Jumal' paratkoon täällä onnenpaloja samalla
mitalla jaeta!
--Eipä vaan.--Koetti kai hänkin vaimoparka ahkeralla työllä elättää
itsensä ja lapsensa. Päivät päästänsä istui hän ompelutyönsä ääressä,
monesti jatkoi mielestään lyhyeksi käyneen päivän yöllä. Niin sai hän
siksi paljon työtä valmiiksi, että oli jokapäiväinen leipä, vaikka
niukkakin. Ei tarvinnut silloin lasten käydä hieroskelemassa ihmisten
ovenpieliä ja rukoilemassa ruoan jäännöksiä. Vaan tuo onnettomuus
nyt tapasi.
--Niin. Vaan kuinka moni, hyvä emäntä, elää täällä laiskuudessa ja
toimettomuudessa, ja kumminkin nauttii ylöllisyydessä?
--Paljonhan niitä on.
--Kyllä se on suurimpia paheita ja vääryyksiä mailmassa, että ihminen,
joka ei rikkaa ristiin tee, nauttii mitä suurinta maallista onnea ja taas
toinen, joka työhön käyttää kaiken voimansa, saa ryömiä suurimmassa
kurjuudessa.
--Niinhän se on. Veljeni heräsi unestaan.
--Nousepa syömään lapseni, täällä on nyt ruokaakin, lausui suutarin
emäntä ja nosti veljeni istumaan pöydän ääreen.--Tule sinäkin, Maria,
syömään, käski hän sisartani ja