Lapsia | Page 7

?idille heti. Mutta h?n oli n?kevin??n ?idin katseesta, ett? ?iti ei usko, vaikka sanoikin: vai niin. H?n punastui, k?vi levottomaksi ja tapaili k?tkem??n k?si??n vy?liinan alle aivan kuin niist? olisi jotakin n?kynyt.
?iti kysyi Susannaa ja Jussia, miss? ovat, ja alkoi toimia tavallisuuden mukaan. Mari seurasi h?nen liikkeit??n tarkkaavalla katseella ja odotti joka silm?nr?p?ys, milloin ?iti ottaa kahviastian ja avaa sen.
?iti kun meni kamariin, oli Mari aivan varma, ett? ?iti kuulee paperin ratisevan. Kun ?iti ei n?ytt?nyt huomaavan t??ll?k??n mit??n, juolahti mieleen lohduttava ajatus, ett? h?nen ei tarvitsekaan tunnustaa, kun ei kuitenkaan vasta ota...
Mutta pelko alkoi uudestaan vaivata, kun ?iti palasi etuhuoneeseen. Se yltyi aina, kun ?iti meni p?yd?n luona toimimaan. Ja kun ?iti siit? poistui kahviastiaan koskematta, niin alkoi h?n toivoa, ett? ?iti menisi ja nostaisi huomaamattaan kahviastian kaappiin. Kun ei ?iti sit? tehnyt, niin sanoi Mari yht'?kki? mielistellen:
--Min? rupian ?iti, ihan aivan kiltiksi?
?iti vastasi siihen jotakin, ett? se on mieluista h?nen kuulla.
--Pankaa ?iti tuo kahviastia kaappiin, sanoi Mari h?t?isesti ja viekkaalla toivolla, ett? ?iti sen tekee huomaamatta mit??n.
--Mink? vuoksi? kysyi ?iti.--Haluttaako sinua kahvipapuja?
--Ei haluta!--Mari purskahti itkem??n.--Kuulettehan, ettei haluta!
--Kuulen, kuulen v?hemm?ll?kin, hyv? yst?v?! nauroi ?iti.
Susanna ja Jussi tulivat sis??n, kun Mari viel? intti ja itki, ett? h?nt? ei haluta. Ja kun Susanna tiedusteli Marin itkun syyt?, niin alkoi Mari selitt??, ett? h?n ei ole ottanut kahvinpapuja, vaikka astia on ollut p?yd?ll? ja h?n yksin kotona, ja ettei h?nt? haluta. Mutta kun ?iti samassa otti kahviastian ja avasi, s?ps?hti Mari ja j?i tuijottamaan ?iti? silmiin. Poskia poltteli. Teki mieli sanoa, ett? h?n on ottanut, mutta mit? Sanna ja Jussi? Aivan kuin joku kuvaili h?nelle, miten kaunista olisi ollut, jos h?n ei olisi ottanut ja h?n melkein tuli vakuutetuksi, ett? h?n ei ole ottanutkaan. Miten ollakaan, niin Mari kun ?iti k??nsi kysyv?n katseen h?neen, lenn?tti sanoiksi:
--Min? en ole ottanut. Mutta sanottuaan h?n mieless??n n?ki paperin, jossa oli kaksi ja puoli papua, kamarin uunin v?liss? ja itsens? ottamassa kahviastialla, ja muita tapauksia sielt? t??lt?. H?n tuijotti ?iti? silmiin, vuoroon punastuen vuoreen vaaleten.
--Onko t?st? otettu? kysyi ?iti.
--On, vastasi Mari aivan kuin olisi n?hnyt jonkun ottavan.
--Kuka on ottanut? Sannako?
Marista tuntui kuin jotakin toivoa, kun muilta kysyttiin. Mutta Sanna, joka oli hyvin aikaihminen laatuaan, halveksi niin koko kysymyst?, ett? py?r?hti selin, meni toiselle puolen huonetta, josta vasta sanoi:
--Kaikkia sit? kuulee! En ikin? ole kahvia suuni nahalle pannut!
Mari oli aivan masennuksissaan. H?n tunsi huonoksi itsens? Susannan rinnalla.
--Jussiko? tutki ?iti.
Mari odotti vastausta.
--Eip? nyt valita ottajia! vastasi Susanna Jussin puolesta ja Jussi terhenteli samoilla sanoilla, vaikka ei ollut oikein selvill? mist? oli kysymysk??n.
?iti katsoi Maria pitk??n ja tutkivasti. Mari sy?ksyi yht'?kki? porstuaan ja huusi oven raosta itku??nell?:
--?iti! Tulkaapa t?nne!

SYNTINEN JOULUPUURO
Oli jo my?h?inen kes?-ilta. Elsa istui ikkunan ??ress? katsellen ulos. Laskeneen auringon rusko kimalsi kirkontornin ristiin ja vaskipalloon ristin alla. H?n katseli sit? mietteiss??n. Tuolta ristin huipusta luuli n?kev?n hyvin, hyvin kauas merelle, ehk? sinne asti, miss? is? hukkui.
Pitk?n, pitk?n aikaa sinne tuijotettuaan sanoi h?n sitten yht'?kki?:
--?iti! Kun min? saan kudotuksi paljon nauhaa ja saan siit? rahaa, niin ostetaan riisryynej? ja keitet??n riisryynipuuroa. Te kerrotte sitten is?st?!
?iti naurahti ja ihmetteli, miksi juuri riisryynipuuroa ja miksi silloin is?st?.
Elsa ei osannut selitt??. Oli niin, ett? kun h?nelle johtui mieleen jotenkin is?vainaja, niin tuli my?s riisryynipuuro, ja kun n?ki jossakin riisryynipuuroa, niin tuli heti mieleen is?vainaja. Se oli kuin jotakin tuttua unta, josta ei oikein selv?? saanut. Mutta jotakin semmoista se oli, ett? aivan kuin olisi ammennettu riisryynipuuroa ja is? ollut jossakin. Ja se tuntui niin hauskalle.
H?n ei ollut sit? koskaan ennen tarkemmin miettinyt, mutta nyt takertui se mieleen, niin ett? ajatukset kierteliv?t siin? alinomaa. Ja aivan kuin pujahtamalla tuli muistiin omituisella tavalla sekavia seikkoja, jotakin s?leselk?sohvasta, is?n jalka ja pitk? parta, miehi? ja mit? kaikkea olikaan, ja aina oli valkea riisryynipuuro kuin kaiken keskell?.
H?n muisteli ja koetti selvitell? yht?mittaa, illoin maata pannessa ja heti her?tty??n aamulla. Joskus sai jotakin v?h?ist? yhteytt? noille seikoille. Ja v?liin tuli mieleen semmoisella riemastuksen puuskalla jotakin uutta ja ep?selv??.
?Tilu tilu talla...? Mit?h?n se oli? Se oli niin tuttua ja niin hauskaa! Ja oli kuin olisi h?n is?n jalalla seisonut!
Sellaista johtui mieleen, kun he nyt ?idin kanssa sunnuntaina istuivat ikkunan ??ress?, niinkuin usein tekiv?t, t?ll? kertaa ??nett?min?, katse milloin kadulla leikkiviss? lapsissa, milloin taivaalla vaeltavissa pilviss? ja itsens? unohtaneina ajatuksiinsa.
Heid?n huomionsa sai vihdoin her?tetyksi muutamalle katolle kiivenneet pojat, jotka viittailivat merelle p?in. He huusivat er??n laivan nime?. Katolle nousi muuan vanha mieskin, joka oli paitahihasillaan seisonut talonsa portilla katselemassa sunnuntain maailmaa. H?n vakuutti, ett? se on se laiva, joksi pojat olivat sit? sanoneet. Ulos, kartanoille ja kadulle ker?ytyi miehi?, vaimoja, poikia, tytt?j?, ja syntyi virke?t? liikett? ja vilkasta puhetta. Oli tulossa, jo n?kyviss?, odotettu laiva ja sen mukana kaivattuja omaisia, yst?vi?, tuttuja.
Elsa n?ki ?itins? silmist? vier?ht?v?n muutamia kyyneleit?. ?idin mieleen tuli niin selv?sti aika, jolloin h?nkin oli onnellinen odottaja. Tuo n?ky oli niin tuttua, aivan kuin eilisenp?iv?ist? h?nelle. Ja h?n kuin tiet?m?tt??n joutui kertomaan Elsalle niist? ajoista ja