Kuvauksia ja unelmia | Page 6

joukkoja johti Kalmattaren lemmikki.
Vaan valtavana vy?ryi vierasten virta Suomen joukkoja vastaan, yh? etemm?ksi tunkeutuivat muukalaiset. Ja Suomen nuorukaiset kaatuivat, kuin kaatuu honka kirveen-iskusta, sill? heid?n jumaliensa valta oli kukistettu ja Voimakas Jumala taisteli muukalaisten puolesta.
Kalmattaren nuorukainen seisoi viel? yksin pystyss? kaatuneen joukon keskell?, mutta silloin lensi siivek?s nuoli h?nen syd?meens?. H?n kaatui, miekkojen melske vaikeni, taistelutanner j?i autioksi. Mutta kaatuneen vieress? seisoi Kalmatar. Kuolon tytt? ei voinut kaatunutta el?hytt??.
Katso, silloin ilmestyi ?iselle tantereelle ylev? olento. Korkeutta tavoitti voimakas p??, jolta hopealta hohtavain suortuvain viljava vuo aaltoili. Hiljaa h?ilyiv?t viitan valkeat poimut ?isess? tuulessa. Vakavuus asui ylev?ll? otsalla, mutta lempe?lt?, vaikka samalla vakavalta, n?ytti kauniisti kaareva, tuuhean parran ymp?r?im? suu.
Ylev?n haamun luokse astui Kalmatar ja sanoi: "Is?, katso nuorukaista, Suomen toivoa ja ylpeytt?! Saako Tuoni h?net omaksensa temmata? T?ytyyk? h?nen tulla viedyksi autioon Manalaan? Madotko saavat runnella t?t? ruumista, jonka Luoja loi vankaksi kuin vuori, kauniiksi, kuin p?iv?nvalo?"
"Neito," sanoi ylev? vanhus, "olet Manalan tyt?r!"
"Is?," vastasi neito, n?yr?sti notkistaen p??t?ns?, "kotini oli Manalassa, mutta laulusi antoi mulle rakkaudessa kauniimman kodin. Kerran ennenkin palautit kaikkivoivalla laulullasi nuorukaisen hengen Tuonelan tuvilta. Is?, solmios sanat sanoihin, ell?s salli Suomen nuorukaista vied? pime??n Manalaan!"
Yl?sp?in kohosi vanhuksen katse h?nen vastatessaan: "Tuonen neito, minunkin valtani v?istyy voimakkaamman tielt?. Vaka, vanha V?in?m?inen l?htee pois. Etsi h?nt?, joka on voimakkaampi laulua, sill? h?n on rakkaus, joka on voimakkaampi sanojen tiet?j??, sill? h?n on itse sana."
Vanhus l?hti ja y?h?n ja murheeseen j?i Kalmatar, sill? ei h?n tiennyt kusta etsi? h?nt?, joka auttaa taitaa.
Silloin kuului kaukaa hiljainen laulu, rukous Korkeimman puoleen taivahissa. T?ht?nen tuikahti kirkas taivahan laella ja Kalmatar vaipui polvillensa, mutta ei rukoillut, sill? h?n ei tiet?nyt rukouksen sanoja. Mutta h?nen polvistuessaan tuli h?nen luoksensa se Kaikkein Voimallisin, jonka edest? vanhuksen oli t?ytynyt v?isty?.
Riemusta vavisten tarttui neito h?nen hohtavan, valkean vaatteensa liepeeseen ja painoi p??ns? alas. Ja taivaallisesti hymyillen ojensi Kaikkivaltias k?tens? ja neidon olkap?ille kasvoi v?lkkyv?t siivet ja taivaallisen valon loistossa polvistui, miekanter? maahan k??nnettyn?, haavoittunut nuorukainen. Mutta kun Taivahinen taas poistui, vaipui nuorukainen vaalenneena maahan ja neito kumartui hiljaa h?nen puoleensa, vapautti suudelmalla h?nen henkens? ja lensi sen kanssa ei en?? Manalaan, vaan autuaitten asuntoihin, korkeampahan kotihin.

SALIK SARDAR KHAANIN PUOLISO.
P?ivyen koi Laski jo, kullaten pilvet. Hehkuen hohtaa taivas, maa. S?ihky-aallot, loistoisat liekit, Hattarain helke vapaa t??, Min lausutte, oi?
Tahdotte kai P?iv?st? kertoa, tuosta Loistossa l?nnen mi asustaa, Vihaa y?t?, syvyytt? tutkii? Sinnek? mielt?in taivuttaa? Min tahdotte, oi?
It?, s? y?, Uinuvat ruususet tuudit Pehmeill? tuoksupatjoillaan. Hiljaa h?ilyy utuinen huntu, Satujen impein verho tuo! Oi, haaveiden maa!
Ruusujen maa, It?, s? satujen kehto, Valjun, vienon Suomen laulun Rikas, l?mmin, kukkaisa sisko, Tumma, hehkuva it?, oi, S? lumosit mun!
Ihanat olivat Ben Hamounin puutarhat, ihanat niiden ruusut, mutta ihanin oli puutarhan valtijatar, Ben Hamounin tyt?r. Puutarhan sisimm?ss? pohjukassa, keveitten pylv?sten varassa kohosi h?nen linnansa. Tuoksuvat jasmiinit ja uhkeat ruusut sen seinin? yleniv?t. Katon muodosti kullasta, purpurasta ja kalliista kivist? hohtava holvi. Valtijattaren hovinaiset olivat nuoria, kauniita neitoja kuultavan valkoisissa puvuissa, lukemattomat ruusut ja liljat ja kukkaset h?nen hovineitens?. Kun h?n lavitsan pehmeill?, helmikoristeisilla patjoilla lep?si, silloin sohisivat puutarhan suihkul?hteet sulavimpia s?veleit??n ja vienoimmat virtens? visersiv?t satakielet. Mutta kun h?n taas impeins? kera iloisessa kisassa valtakunnassansa liiteli, silloin satakielet kimakasti tuhansin kielin liverteliv?t ja uhkeana henkivartiona liihoitteli h?nen ymp?rill?ns? v?lkkysiipisi?, kiilt?vi? perhosia.
Tiesik? Alheidi, mit? on ilo? Tiesi, sill? se oli h?nen alituisena toverinansa. Tiesik? Alheidi, mit? on suru? Tiesi, sill? h?n oli n?hnyt er??n leikkitoverinsa sairastavan ja rakkaimman satakielens? kuolevan. Tiesik? Alheidi, mit? on rakkaus? Ei. H?nen silm?ns? eiv?t milloinkaan olleet n?hneet muuta miest?, kuin h?nen is??ns?.
Er??n? aamuna istui Alheidi yksin?ns? nurmikolla s?ihkyv?n suihkul?hteen partaalla. Ajatuksiinsa vaipuneena piti h?n k?tt?ns? hienon vesisateen alla, jotta t?m? ponnahti ilmaan ja hajosi tuhansiksi kimalteleviksi helmiksi nurmikolle, kukkasiin ja tyt?n hiuksiin, koristaen niit? kauniimmin, kuin tummissa kiharoissa tavallisesti v?lk?ht?v?t timantit.
Silloin kuuli h?n outoa melua, katsahti ?kki? yl?s, ja katso -- h?nen edess??n seisoi nuori mies, joka s?ihkyvin silmin h?nt? katseli. Tytt? yritti paeta, mutta muukalainen esti h?nt?. "Ihana Alheidi," sanoi h?n, "henkens? on er?maan poika pannut alttiiksi sinut n?hd?ksens?, mutta ei h?n sit? kadu. Viivy vain silm?nr?p?ys, niin on h?n saanut runsaan palkinnon."
Alheidin teki mieli paeta, h?nen teki mieli j??d?, h?n halusi katsoa maahan, h?n halusi katsoa muukalaista silmiin. H?n viipyi silm?nr?p?yksen toisensa j?lkeen. Pian kuului er?s h?nen leikkitoverinsa l?hestyv?n laulaen. "Huomenna, auringon mailleenmeno-aikana, ihana Alheidi," sanoi muukalainen ja katosi, merkitsev?sti nostaen sormensa huulillensa.
Ken oli muukalainen? Mit? h?n tahtoi? Mist? h?n tuli? Miten oli h?n p??ssyt sis??n?
Koko p?iv?n lep?si Alheidi ??net?nn? leposohvallansa. Ilta joutui ja viel? olivat koskematta p?iv?llisen tuoksuvat hedelm?t, viel? h?ilyiv?t valloillaan, vain l?yh?sti sidottuina ja koristeitta, kiilt?v?t kiharat. Valkeni aamu, jo her?siv?t kukkaset ja perhot, mutta viel? ei ollut Alheidi nukkunut. Viimein sulkeutuivat kuitenkin h?nen silm?ns? suloiseen uneen ja h?nen her?tess??n oli aurinko jo korkealla taivaankannella.
Armahat impyet, koristakaa valtiatartanne t?n??n tavallista huolellisemmin! Miksi tahtoo h?n t?n??n olla niin kaunis? Miksi koristelee h?n? Ket? ajattelee h?nen syd?mens?? Tahtooko h?n kauneudessaan is?llens? loistaa, vaiko siksi, ett? tuntematon muukalainen