Kuusten juurella | Page 5

viisaampi.
-- Ei, ei, keskeytti Ledenberg. -- Meid?n maatilalla Savelassa on peruna nostamatta ja talvi n?kyy k?tt? antavan. T?ytyy joutua huomiseksi hankkimaan Savelaan ainakin kolme tusinaa perunan nostajia. Ja eih?n se y? silmi? puhko.
-- Alkaahan nyt olla jo aikakin perunain nostoon, my?nsi Mikkokin. -- Huomenna taitaa olla viimeinen p?iv? t?t? syyskuuta. Seh?n niill? on vanhoilla ihmisill? m??r?n?, ett? Mikon-p?iv?n? pit?? olla nauriskin kuopassa, ja Mikon-p?iv? oli t?n? p?iv?n?.
-- Niin tosiaankin, huudahti Ledenberg. -- Onneksi olkoon! Toivotan teille nyt vaan menestyst?!
* * * * *
Vieraat olivat menneet ja sysimustana n?kyi ulkoa pilvinen syyskuun y?. Suuria m?rki? lumenrentaleita aina silloin t?ll?in n?kyi akkunan edess? viistoon sinne tai t?nne putoilevan. Lampun valaiseman akkunan l?pi ne vilahtelivat, mutta maahan pudottuaan ne kuitenkin sulivat, joten maa pysyi yht? mustana kuin y?kin. Mikko oli unohtanut vasunsa teon ja ??net?nn? katseli akkunasta mustaan y?h?n eik? tarkoin seurannut Jertan kertomusta, kun t?m? teki Aunolle selkoa huutokaupan kulusta, miten pojat olivat tahallaan tuhranneet kasvonsa likaisiksi, pukeutuneet vanhoihin rikkin?isiin riihiry?miin ja jalkoihinsa panneet vanhoja satavuotisia kenk?resuja, jotka tuskin jalassa pysyiv?t, vaikka niill? joka mieheen pitk?t saappaat, joita ne monta viikkoa olivat l?ht?? varten voidelleet ja tervailleet. Huutokauppav?ke? he haukkuivat, etenkin niit?, joitten tuomioilla myytiin, ja se huutokauppa oli p??asiassa pojista mieleen, he kun nyt p??siv?t siihen toivottuun tukkilaisten vapauteen. Talonpito oli heist? ollut paljasta orjuutta, palkatonta riekkumista, jossa saa maksaa veroja ja pappien palkkoja, mutta itse j?? aivan palkattomaksi.
Jertan kertomuksista ei tuntunut ollenkaan tulevan loppua, kun Auno kuunteli niit? mielell??n ja itsekin v?liin kertoi tietojaan poikain k?yt?ksest? jo is?n ja ?idin el?ess?, mik? kaikki osoitti selv?sti, ettei heist? tule talonpit?j??, kun is?st? aika j?tt??. Kuunnellessaan Mikkokin ik??nkuin her?si unelmistaan, otti loukosta konttikirjasen vasutekeleens?, rupesi sit? kutomaan ja sanoi:
-- Mink?h?n korkuinen t?st? vasusta pit?isi tulla.
-- Sill? ei v?li?, sanoi Auno. -- Siit? n?kyy karttajaisvasuksi tulevan liian suuri, n?kyy tulevan vasu, jossa min? voin pit?? kasassa olevia villoja, ja silloin on sit? parempi, mit? korkeampi se on. Ja kun elett?neen, niin lienee toki kerran villoja korkeaankin vasuun, kun lampaat siinnev?t kuten ennen minun hoitaessani.
Jertalta oli nyt kertomus katkennut. Aloittaakseen uuden alan kertomuksessaan velipojistaan h?n sanoi hartaasti kuuntelevalle Aunolle:
-- Sivolan Pentti se sai Onnenkukan. Sen te saatte ostetuksi toiseksi lehm?ksenne. Pentti sit? kuului kaupittelevan, kuului sanovan rehujaan v?hiksi eik? navetassakaan kuulunut olevan tilaa. Kuului kertovan miehille, ett? h?nell? ei ollut halua kauppaan, rupesi vain hintaa kohottamaan, mutta niinp? loivatkin h?nelle.
-- Voi, Onnenkukka, minun sormijuottoni! huudahti Auno. -- Ihan huomenaamuna, kun silm?ni aukeavat, l?hden kysym??n myyv?tk? todellakin ja mill? hinnalla.
-- Muutaman markan voitolla min? kuulin Pentin sit? kaupittelevan, sanoi Jertta.
-- En kahtakaan kielt?isi, kun saisimme Onnenkukan palautetuksi M?kel?n navettaan, sanoi Auno. -- Min? muistan, miten soma se oli vasikkanakin. Silloin min? aina sille maitoa juotin, ja se ik??nkuin kiitokseksi sen saatuaan karsinassaan ihan tasak?p?l?ss? hyppi ja telkkusi, ja sen karva kiilteli kuin paras silkki. Mutta kuka se kuuluikaan saaneen ne toiset lehm?t?
-- Omenan sai Heikkisen Esa, Kestikin sai Vehmaan Rekke ja Y?tikin sai Karjalan Timo, ja siin?h?n ne nelj? ovatkin. Tiistikin ja h?r?n tappoivat ja k?tkiv?t. Kerta pari niitten lihoista keitettiin.
Mikkokin kuuli, ett? Jertan ja Aunon keskustelut kulkeutuivat taas poikiin. Kuullakseen tarkemmin poikain aikeista h?n sanoi:
-- Mutta jos ne pakanat kuitenkin varsin tahallaan asettuisivat meille vastuksiksi, niin niitten kanssa sit? joutuu p?in taivasta.
-- Ei... Ei ole pelkoa, nyt varsinkaan, kun lautamies on kintereill?, sanoi Jertta varmasti. -- Ne olivat l?ht?ns? pohjolaan valmistaneet niin valmiiksi, ett? pist?? vain pillit pussiin ja soittaa suolla menness??n. J?iv?t vain piruuksissaan huutokauppaa h?iritsem??n. Sen uskon, ett? matkalla pohjolaan ovat miehet tai kissan linnassa, jossakin niittyladossa y?t?. Taloon Harakkaniemellek??n eiv?t ole uskaltaneet y?ksi j??d?.
-- Viisainta onkin, ett? pakenevat t?m?n nimismiehen piirist?. Silloin ehk? nimismieskin j?tt?? rauhaan, kun tiet??, ett? niitten ajelusta saa vain vaivat palkakseen, sanoi Mikko tyytyv?isesti ja katseli valmistunutta vasuaan kaikilta puolilta ja veitsell??n leikkeli, jos miss? n?ki pienint?k??n p?reen s?l?? sirhottamassa. Viimein h?n laski vasun penkille ja sanoi: -- Tuohon niit? sopii kolmisen kymment? kiloa villoja, -- sattuneeko saamaan t?ytt??n koskaan.
N?hty??n Mikolta puhdety?n loppuneen Auno nousi laittamaan illallista ja katsottuaan vasua huudahti:
-- Voi, voi, miten tuli komea vasu! Sitten kun meill? on kolmekymment? lammasta, niin kyll? vasu saa t?ytens?, ja eip?h?n se ??ri??n itke, jos se ei aina ihan kukkurina olisikaan.
Kun illallinen oli sy?ty, vuoteet tehty ja sein?ll? riippuvan valkotauluisen kellon viisarit osoittivat yht?toista, k?llistyi Mikko vuoteelleen ja Mikon esimerkki? seurasi Auno ja Jerttakin, vaikka uni ja v?symys tuntuivat olevan kaukana ja koko nukkumaanmeno tuntui olevan vain sen vuoksi, ett? on tapana joka ilta tehd? se sama temppu. Auno siin? y?n pimeydess? alkoi viel? puhella:
-- Mit?h?n se lienee merkinnyt, kun menneen? y?n? unissani ?itivainaa laittoi minut leipomaan suurta leip?taikinusta ja ne leiv?t kohosivat niin suuriksi, ett? ei ne ilmisiss? olisi sopineet mink??nmoiseen uuniin. Ne olivat suuren ammeen kokoisia, eik? se talokaan ollut M?kel?nlainen, se oli semmoinen muutamanlainen talo. Huoneita oli paljon ja ne sikin sokin, niin ett? min? niihin eksyin ja siten haihtui k?sist?ni sekin leivontahomma. Minusta oli