Kuppari-Maija | Page 5

karvastelee, niin alkoi puhella:
-- Se kyllä hieman karvastelee, vaan kyllä sen miehinen mies kestää.
Mitäpä semmoisesta voiteesta olisi apua, joka ei vähääkään kiilamoisi.
Siinä on kolmenlaista tärpättiä, kolmenlaista kynsirasvaa ja
kolmenlaista pikiöljyä, kerrassaan yhdeksää ainetta, niinkuin sitä
pitääkin oikeassa voiteessa olla. Niin eihän se aivan mietoa ole, mutta
kun siihen on katsottu kaikki synnyt ihan pienimmästä suurimpaan, niin
sen karvasteleminen on vaan paljasta hyvää lääkettä kaikki.
Isäntä ei sitä ollut kuulevinaankaan, vaan kun sai vaatteet päälleen, niin
ähkien ja röhkien alkoi työntyä ulos, jonne Maija ja emäntä häntä
kainaloista vakuuttaen saattoivat ja veivät sitä kyytiään kamariin. Mutta
Maija palasi saunaan, pesi siellä itsensä ja koko saunan ihan puulle
puhtaalle ja pestessään itsekseen puheli:
-- Minä olen tuolle pahalle siivolle vihainen, kerrassaan vihainen. En
kärsi minä silmiini sitä. Ei kestä minun silmäni pahansiivoista saunaa,
vaan nyt tässä saattaa vaikka häitä tanssata. Hih maailmassa, vaikkei
olisi paitakaan! hihkasi Maija ja pyörähti lattialla polkkatanssin tapaan,
mutta samassa jäi katselemaan saunan kaikille suunnille mitä sille vielä
osaisi tehdä.
Maijasta itsestäänkin tuntui se Hannulan uusi sauna tavattoman
puhtaalta. Oikein sääli oli jättää sitä asumattomaksi, että kauan aikaa
sieltä pois lähtiessään Maija katsoi ovelta saunaan ja mielessä jylähti
raskaasti. Oi, että päiväksikään ei ole minulle suotu tuommoistakaan
kotia...

Saapi käydä käskylöissä Kyläläisten kynnyksillä. Aina ouvoilla ovilla,
Veräjillä vierahilla. Kynnys korkea kyläinen, Matala kylän kamana.
Mutta pitkän tuokion siinä seisottuaan ja mietittyään kirkas kyynel
silmänurkissaan palasi Maija saunasta kotiin, mutta kun näki, että
emännällä oli lämmin kahvipannu odottamassa, niin mieli palasi yhtä
iloiseksi kuin ennenkin, ja hän tunsi juuri kuni kotiutuvansa siihen
perheeseen, niin kauaksi kun siinä tarvittiin.
Näissä mielissään Maija isännän sivuihin laittoi vielä yöksi villaisen,
tärpätillä kastellun kääreen, johon Maija luki loitsulukuja suuren
joukon. Mutta aamusella kun isäntä tunsi selkänsä puoli terveeksi ja
tunti tunnilta paremmaksi, niin rupesi hän ja emäntäkin uskomaan
Maijan kehumiset melkein kaikki todeksi, ja Maija saikin kutsun tulla
kahden viikon perästä taas kuppaamaan ja hieromaan, jos ei isäntää,
niin muita.
Maija tämän kuultuaan tuli enemmän kuin hyvilleen ja moneen kertaan
kumarrellen:
-- Tulenhan minä toki. Mihinkäs minä sitten tulisin, jos en teille.
Urpapuuhunhan se lintu lentää, sanoi Maija lyöden kädellään emännän
lihavaan olkapäähän ja niissä sanoissa kuului sydämmellinen
turvallisuuden toivo, että emännänkin sydän ihan lämpisi Maijaa
kohtaan.
Suuren tarakan sai nyt Maija Hannulan emännältä kaikenlaista
ruokavärkkiä lapsilleen vietäväksi Metsälän mökkiin. Ja kevein jaloin
ja hohtavin poskin Maija suurine konttineen mennä mylkytti kylän tietä
Metsälään päin ja itsekseen hoki Hannulan emännän sanoja: Tulkaa
kahden viikon perästä uudelleen!... Tulettehan?... Tulkaa kahden viikon
perästä uudelleen!... Tulettehan?... Me olemme siinä varassa. Maija
kuitenkin Rusalan tienhaaraan tultuaan poikkesi taloon ja tapansa
mukaan istui heti emännän viereen ja alkoi nytystellä kaulasuonia.
Mutta nyt ei ollut Maijalla kertomista kaulasuonien mahkuroista vaan
siitä, että hän tulee Hannulan isäntää hieromasta ja kuppaamasta, ja
miten Hannulan isäntä kohta lautoja potkaseisi ilman hänettä.

-- Hannulan isäntää hieromastako? huudahti emäntä.
-- Niin, ja kuppaamastakin.
-- No mitä ihmettä! Teppanan Riikkahan siinä on aina ollut
kuukausittain ihan päntiönä.
-- Mutta minua kutsui nyt Hannulan emäntä kahden viikon perästä
takaisin, ihan kirveen silmään varotti minua tulemaan. Kyllä ne nyt
näkivät, kuka on kuppari.
Emäntä näkyi tätä itsekseen kummastelevan enemmän kuin Maijan
kuuloon ja oli kauan ääneti, mutta viimein arvellen sanoi:
-- Minä uskon, että Hannulan isäntä ja emäntäkin ovat kyllästyneet
Teppanan Riikkaan, kun se viime aikoina on tullut niin vaativaksi, että
saunakin pitää talon väen lämmittää valmiiksi ja kaikki hoito pitää olla
ihan nenältä haistaen, muuten ei ole panevinaan ei suunsa sisään.
Kahvikin pitää olla väkevää kuin tulta, kerma sakeaa kuin tervaa ja
sokerit suuria kuin rotan päitä.
-- Oli siinä muitakin, jatkoi Maija. Ei ole Riikassa sen veräjän tukkijaa,
minkä minä tukin. Ajatelkaas, kun oli isännän selän kirvestänyt, että
makasi maassa makkarana ja enemmän silmäterään sieti koskea kun
selkään. Minulla ei auttanut muu keino, vaan minun piti Kuikkalasta
hakea kirves, jolla oli ruumiin lautoja hakattu ja kolme matoa tapettu.
Sillä kun paistelin ja höpilöin sekaan muutamia sanoja, sanoja
semmoisia, joita ei ole Riikan suussa, niin sillä lailla saatiin käsiksi...
Sitten oli minulla voidetta, voidetta semmoista, jota Riikan silmä ei ole
ikänään nähnyt. Sillä kun minä voitelin, niin takaansa katsomatta
lähtivät riettaan juonet isännän selästä. Ja nyt hän on terve mies kuin
pukki, vaikka eilen aamulla henkeään haukkoi. Se, se on seikka, joka
Hannulan isännän ja emännän päästi älyynsä, kun näkivät, mikä eroitus
on kupparilla ja kupparilla.
Vai Hannulan isäntää kävi Maija kuppaamassa! Mitähän siitä Teppanan
Riikka ajattelee? Eiköhän Riikan kippuranenä kipristy yhäkin
kippurammaksi, kun tietää saa, sanoi emäntä yhä ikäänkuin Maijalle

mieliksi.
-- Kipristyi mitä kipristyi, vaan kolo se tuli nyt Riikan leipään, toisti
yhä Maija hieroskellessaan emännän kaulasuonia ja hänestä tuntui
tavattoman somalle, kun mielessä kaikui Hannulan emännän sanat:
Tulkaa nyt takaisin kahden viikon perästä!... Tulettehan? Saammehan
olla siinä varassa.
Tällä kertaa ei Maija Rusalassa näillä kertomuksillaan kuitenkaan
voittanut muuta kuin puoli kuorrekukkoa, senkin pisti emäntä Maijan
käteen siitä hyvästä, että oli hieroskellut hänen kaulasuoniaan.