Kuppari-Maija

Kuppari-Maija, by Heikki
Meriläinen

The Project Gutenberg EBook of Kuppari-Maija, by Heikki Meriläinen
This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or
re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.net
Title: Kuppari-Maija
Author: Heikki Meriläinen
Release Date: July 27, 2005 [EBook #16374]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK
KUPPARI-MAIJA ***

Produced by Tapio Riikonen

KUPPARI-MAIJA
Kirj.
Heikki Meriläinen

J & K Höglund, Kajaani, 1901.

Maijalla ei ollut kotia koko ikänään. Naimisissakin oli hän ollut yhtä
kodittoman Pietin kanssa, joka neljän vuoden perästä kuollessaan jätti
Maijan kaulaan kaksi alastonta ja turvatonta lasta. Näitten ja itsensä
elättämiseksi päätti nyt Maija heittäytyä hierojaksi ja kuppariksi, kun
muutakaan tointa, paitsi kerjäämistä, ei ollut tarjolla.
Ensi aluksi sai Maija työtä ainoastaan laitakylissä, ulkona varsinaisten
hierojain ja kupparien työpiiristä. Näitä laitakyliä myöten kulki hän
useammassa kirkkokunnassa ja oli jo voittanut monta kiitosta, niin että
Maija itsekin jo uskoi itsensä oivalliseksi hierojaksi ja tarpeen sattuessa
kuppariksikin. Senpä tähden hän nyt aina taloon tultuaan ei kauan
siekaillut, ennenkun meni isännän tai emännän viereen istumaan ja
ilman hevertelemättä alkoi hienoilla sormillaan hyppelöidä ja nytystellä
niskasuonia, jota tehdessään alkoi jahkailla ja ihmetellä:
-- Ai ihmettä, minkälaisilla makuroilla ja mokuroilla on kaulasuonet!
Voi tokiinsa ettette ole vikoja jo ennen hierottaneet, kun tuommoiseksi,
ihan yhdeksi karikoksi ovat menneet kaulasuonet! Kas, kas, kun ovat
kiinteällä, kuin viulun kielet. Ai, ai, että ette ole jo ennemmin
hierottaneet, ja jospa sitä jonkunmoisella hierojalla hierottaisikin, niin
ne eivät tietäisi näistä mitään, hivelevät vaan päällisin puolin, kuin
jäniksen käpälällä. Vaan minä ne kiepeät suonet kaivelenkin ihan luita
ja ytimiä myöten ... kas tuossakin suoni miten on kiikkaalla, ihan kuin
kanteleen kieli... Ai, ai, kyllä näissä olisi kätösen loimet, ennenkun ne
olisivat syntymäasullaan, vaan kyllä niiden minun käsissäni täytyisi
kuontua.
Tämä läksy oli Maijalla aina suussa, niin pian kun hän vaan taloon
tultuaan oli ruvennut isännän tai emännän kaulasuonia hieromaan. Oli
hän tämän läksynsä kertonut jo vuosia sitten ison Hannulan
isännällekin, vaan ei hän silti ollut päässyt pitempään työhön Hannulan
isännän kanssa, kuin ainoastaan sen pikku hetken, minkä hän omin
lupinsa hieroi. Mutta nyt oli Hannulan isännän selän kirvestänyt, ja
Maija sattui juuri tulemaan Hannulaan. Hänet nähtyään emäntä oikein

iloissaan huudahti:
-- Siinä paha, kussa pahaa mainitaan. Olimme juuri päässeet sanomasta,
että kun tulisi edes se Maija tuota isännän selkää hieromaan, kun
meidän entinen hierojamme Teppanan Riikka on urennut
Korpistenmäen puoleen.
-- Onko kirvestänyt isännän selän? keskeytti Maija emännän puheen, ja
mustat silmät leimahtivat kirkkaammiksi kuin koskaan ennen, ja
alaspäin riippuvat löpäkät kasvotkin kävivät ihan hohtaviksi
ihastuksesta.
-- Onhan se kirvestänyt, eikä vähän, jatkoi emäntä. Ihan niiltään
nimiään eilen illalla tuolla ulkona käydessä oli ampunut ja eläs pätö
asiassa, oli vaan tyhjää rekeä kartanolla nostanut lumittumasta
syrjälleen, niin siinä oli rouhassut että älä oli päässyt. Tuskin pääsi
omin jaloin huoneeseen ja selkänsä tiessä makaa nyt tuolla kamarin
sängyn päällä eikä kärsi hievahtaakaan. Yön on volissut kuin
lapsenpiinassa.
-- Ei ole hätää. Älkää hätäilkö, kun minä satuin tulemaan, vakuutti
Maija töppösiä jaloistaan riisuessaan. Ja kun oli päällysvaatteensa
riisunut ja pannut naulaan, ei malttanut Maija sukia puoleksi hartona
olevia hapsiaankaan, vaan sanaa puhumatta läksi kiirehtimään isännän
luokse kamariin, johon mennessään vasta kaksin käsin oikoi
kasvoillaan riippuvia mustia hiussuortuvia korvainsa taakse ja kamarin
ovea aukastessaan huudahti:
-- Päivää, isäntä! Kuinka isäntä jaksaa? Minkä sanottuaan meni suoraa
päätä isäntään käsiksi.
-- Tuon selänhän tuo rouhasi, sanoi isäntä lyhyesti ja aikoi kertoa miten
vähässä asiassa se tuli, mutta ei kerinnyt kun Maija alkoi selkäsuonia
kopristella ja puheli:
-- Se on juuri se, kun ei tule oikein hierotuksi, ne eivät osaa hieroa siitä,
mistä pitäisi. Vaan nyt ei ole hätää, kyllä se nyt paranee. Se tuo
maailman ranta ihmistä opettaa. Minä Riekinrannan kaupungissa

kuninkaan henkilääkäriltä kuulin, miten mitäkin paikkaa pitää hieroa.
Vaan semmoisten miesten opetettavana ei olekaan moni hieroja ollut, ja
senpätähden ne eivät oikeasta hieromisesta tiedäkään ei hölyn pölyä.
Isäntä oli sängyssään nyt puoli seljällään, joten täytyi päästä aivan
vatsalleen, jos mieli saattaa hieroa selän kipeimpiä kohtia, ja oli se
isäntä vaivalla ja hammasta purren ponnistamalla ja Maijan avulla
saanutkin vankan ja lihavan olentonsa käännetyksi sellaiseen asemaan,
kuin Maija oli tarkoittanut.
Nyt Maija puristi nyrkkiin kumpasenkin kätensä ja rupesi sitten hartian
voimalla hartioista sivuihin päin selkärangan kohtaa lykkäämään ja
sanoi:
-- Näin, juuri näin se kuninkaan henkilääkäri käski selkää hieroa.
Maija ei kuitenkaan kerinnyt kuin yhden ainoan kerran kurauttaa pitkin
isännän leveää selkää, kun isäntä yhteen puristetuin hampain voivahti
niin kipeästi kuin taisi ja tuskaisesti kähisten ärähti:
-- Älä pe----leen toppo niin kovasti! Koskee ihan kuin silmäterään!
Maija tämän kuultuaan hieman säpsähti ja huudahti:
-- Herrainen! Onko se niin kipeä?
Tämän sanottuaan alkoi hän keveästi sivellä sitä kipeää paikkaa ja
puheli:
-- Ai ihme! Tämähän on ihan ajetuksissa.