Kuolleet omenapuut | Page 9

»Mens sana in corpore sano».
Tuomari Tommola on ruvennut urheilemaan. Terveyssyistä on
täytynyt.
Oli hän urheillut jo ennenkin, kauan sitten, pienenä nallikkana
mamman luona, eh-eh. Siellä hän oli lyönyt isipapan pihalla veljiensä
kanssa painia ja pureskellut heitä koipiin, sillä hän oli nuorin
kyläkauppiaan lapsista. Ja hiihdelleet he olivat kuin Jukolan pojat.

Mutta nyt ei hän ollut enää pitkiin aikoihin hoitanut terveyttään.
Äskettäin hän kuitenkin alkoi tuntea sydämessään merkillisiä pistoksia,
jotka muuttivat hänen muotonsa tummaksi ja arvelevaksi. Tommolan
punaisen muodon, naaman, joka on pyöreä kuin täysikuu ja kiiltää kuin
saippuoitu. Ilosta se kiilteli vielä äskettäin, hänen syödessään illoin
vankasti pihvejä ja höystettyjä makkaroita, afääreistään jutellen,
kallistaen ruokanaukkuja ja ajatellen, kuinka hän sitten ryntäisi tyttöjen
perästä kuin orhi. Sellaisena hän luuli kestävänsä, vaikk'ei joskus
saanut öisin unta: niin mietti hän päässään tulevaisuutensa afääreitä,
muikunkauppoja ja muita. Mutta sitten alkoivat ne pistokset! Ja
omituinen ahdistus sydämessä. Johtuikohan se siitä, että hän söi
mansikoita siemenineen? Ehkä ne siemenet olivat tunkeutuneet
umpisuoleen? -- Oiva Tommola meni levottomana lääkäriin. Tuttu
tohtori sanoi kyllä, että sydänhermot olivat ehkä hiukan kiihottuneet:
sopisihan Tommolan, jos hän neuvoja vaatisi, nauttia illoin ainoastaan
yksi pihvi ja pienempi luku pippuroituja makkaroita; naukkuset ja
tyttöset menisivät vielä mukiin... Silti Tommola pelästyi. Hänen
mieleensä johtui kauppaneuvos Könölin, joka oli kuollut yht'äkkiä
sydänhalvaukseen, juuri kun oli kaiken ikänsä ponnisteltuaan päässyt
rikkaaksi. Ja Oiva Tommola aikoi itsekin rikkaaksi.
Se oli synkkä esimerkki. Nyt, näin varhain, alkoi terveys, piru,
juonitella...
Tommola päätti ryhtyä ajoissa tarmokkaasti sitä hoitamaan.
Hän osti »Myllerin Systeemin» ja muita arvokkaita kirjoja. Jopa hän
lainasi kalliit punnuksetkin. Ja hän voimisteli aamuin ja illoin.
Kesäkuussa hän meni kylpemään, Ollin-saunaan, pikkukaupungin
kylpylaitokselle.
Mutta ne kylvyt kävivät hänestä niin peijakkaan kalliiksi. Kylpylän
hierojatkin harmittivat häntä; aamuisessa pohmelossaan tulivat nuo
keltanokat ylioppilaat muka häntä hieromaan, annettuaan hänen
odotella kokonaisen tunninkin hieromasalissa, ja sitten ne sivelivät
kymmenisen minuuttia käsivarsia ja reisiä kuin kanansulalla, -- ja se
maksoi kauniin viitosen kerralta.

Sitä paitsi kiusasi häntä nähdä kylpylaitoksella aina ontuvia ja
ihotautisia; ja venakoita, niin paksuja, että kun nuo pallomaiset
mammat loikoilivat puistossa penkeillä, otti yksi kohta vaivoin kiinni
penkkiin, sillä kädet ja jalat heiluivat koholla ilmassa. Nuoriakin
venakoita siellä tosin kyllä oli, mutta niitä hän ei tahtonut, varmuuden
vuoksi, sydänvikansa tähden, lähennellä, ja nyt ne olivat turhaan
ärsyttämässä. Samoin kuin pihvit ja makkarat, ja makeat naukkusetkin.
Ja ennen kaikkea: elämä ja hoito kylpylaitoksella oli niin peijakkaan
kallista.
Ja tulivatko sairaat siellä sen paremmiksi? Muttinenkin oli kylpönyt,
iskiaksensa vuoksi, jonka hän oli saanut resorivuoteessa
filosofoimisesta. Se oli maksanut hirveästi, ja yhäpä onnahteli Aapelus.
Silloin sattui Muttinenkin päättämään, että nyt hän tahtoo oleskella
jälleen parhaan osan kesäänsä Putkinotkossa, koettaa parannella siellä
konttaansa, maalaistapaan: saunalla ja tervalla ja paahtamalla
auringonpaisteessakin ruhoaan...
»Saunalla ja tervalla!» huudahti Oiva Tommola siihen. »Kuules, veli, --
minä tulen mukaasi maalle! Hoitamaan sydäntäni. Minäkään en usko
näihin kylpyläafääreihin. Mutta sauna ja terva, ehkäpä ne ... Entä viina!
-- Jos ei terva ja viina auta, on se kuolemaksi, sanoo suomalainen
sananlasku... Vanhankansan viisautta. Ja lisäksi aurinkokylpyjä, ja
yleensä potraa maalaiselämää...»
Tommola tuli Aapeli Muttisen luo.
Hän nousi siellä ensimmäisenä aamuna vuoteestaan lujasti päättäen
hoitaa terveyttään, -- ei kuitenkaan varsin varhain, vaan kello puoli
kymmenen, sillä levon täytyy olla maalla syvä, sellainen, että jalat
käyvät unen pohjaan asti, sanoi Oiva Tommola. Se oli yksi hänen
terveysohjeitaan, jollaiset hän oli pohtinut valmiiksi viime päivinä,
päätettyään lähteä maalle, ohjeita, joista hän oli sulkenut pois kaikki
lääkärien kalliit ja epäilyttävät vehkeet suosiakseen sitä enemmän
tervettä maalaiselämää. Siinä hän uskoi nykyään pihvien ja pienten
naukkujenkin menevän mukiinsa...

Muttinen köllötteli maalla myöskin yhtä myöhään kuin Tommola. --
Yht'äkkiä hän sinä ensimmäisenä aamuna pelästyi, kun kuuli
viereisestä yliskamarista, johon Tommola oli sijoitettu, kovan
kumahduksen. Tommola se siellä ponnahti sängystä permannolle,
sellaisella voimalla, että koko huvilan välisilta huojui.
Sitten Tommola alkoi voimistella. Hän mylleröi, lukien ääneen: »Yks,
kaks, yks, kaks.» Jalat löivät permantoon, nikamat natisivat. Sen
jälkeen hän voimisteli punnuksilla. Ja sitten hän huusi Muttiselle seinän
läpi:
»Joko sinä olet mylleröinyt, Aapelus? Minä olen. -- Kuulepas, Aapelus,
sinun täytyy ruveta mylleröimään, muuten et sinä saa pois iskiastasi.
Joka aamu, vähän aikaa, mutta rajusti. Mutta nyt minä menen uimaan.»
Oiva Tommola ryntää alas ullakolta niin, että luukut ja ovet paukkuvat.
Hän törmää kuistille alasti ja nauraa tyytyväisenä Muttisen vuokraajan
eukolle, joka katselee häneen ällistellen aidan takaa. Tervettä ja reipasta
maalaiselämää! Sitten hän juoksee pihalta rinnettä alas lahdelle. Hän
hyppää heti järveen uimapaikalta, jonka hän on edellisenä iltana
valinnut. Porskis! panee vesi, ruiskahtaa korkealle ilmaan. Tommola
pärskyttää vettä; pian hän istuu keskellä lahtea näkyvällä kivellä. Siinä
hän alkaa sitten laulaa jotakin reilua ja maalaista, sellaista rekirivoa,
sillä terve täytyy ihmisen olla, täällä maalla, ajattelee hän. Niin hän
laulaa hetken kovaäänisesti, kimeällä nuotilla ja vähän väärillä sanoilla.
Sitten hän juoksee takaisin ylös rannalta; mutta loppuosan mäkeä
kovasti jalkojaan tömistäen. Hän tulee portaille, siihen sattuu juuri
Aapelin emännöitsijäkin. »No nyt kahvia, onko se valmis?» huudahtaa
Tommola. Muttinen rypistelee otsaansa ja suutansa, sillä kun aurinko
paistaa