Kuninkaan-alut | Page 9

jo aikoja sitten väsynyt kuningasta puollustamaan.
GREGORIUS JUHONPOIKA (lähestyy ja sanoo matalalla äänellä.)
Herra jaarli, Jostein Tamb ilmoittaa, että laiva nyt on valmis
purjehtimaan.
SKULE JAARLI (hiljaa). Hyvä. (Ottaa esiin sinetillä suljetun
pergamentin.) Tässä on kirje.
GREGORIUS JUHONPOIKA (ravistaa päätänsä). Jaarli, jaarli, -- onko
se viisaasti?
SKULE JAARLI. Mikä?
GREGORIUS JUHONPOIKA. Siinä on kuninkaan sinetti.
SKULE JAARLI. Minä toimin kuninkaan hyväksi.
GREGORIUS JUHONPOIKA. No, antakaa sitte kuninkaan itse kieltää
tarjomus.
SKULE JAARLI. Sitä hän ei tee, jos hän itse saa asiata ajaa. Hän
tahtoo vaan kaikin mielin ja voimin kukistaa Ribbungilaisia ja sen
vuoksi vahvistaa itsensä joka suunnalla.
GREGORIUS JUHONPOIKA. Teidän toimenne on kenties älykäs, --
mutta se on vaarallinen.
SKULE JAARLI. Olkoon se minun huolenani. Viekää kirje, ja
käskekää Jostein kohta purjehtimaan.
GREGORIUS JUHONPOIKA. Teidän tahtonne on tapahtuva, (menee
ulos oikealle ja palaa jälleen hetken päästä.)

NIKOLAUS PIISPA (jaarlille.) Teillä näkyy olevan paljon
toimitettavaa.
SKULE JAARLI. Mutta vähän kiitosta.
NIKOLAUS PIISPA. Kuningas on noussut.
(Hookon astuu alaspäin; kaikki miehet nousevat pöydistä.)
HOOKON (piispalle.) Suuresti meitä ilahuttaa, että te olette niin
terveenä ja vahvana pysynyt näinä iloisina päivinä.
NIKOLAUS PIISPA. Toisin kuuroin virkistyn, herra kuningas; mutta
tuskinpa vaan pitkäksi aikaa. Minä olen maannut sairaana koko pitkän
talven.
HOOKON. Niin, niin, -- te olette elänyt toimintarikasta elämää, tehnyt
monta kuuluisata työtä.
NIKOLAUS PIISPA (ravistaen päätään). Oh, eipä niinkään; mulla on
vielä paljon tekemättä, jospa vaan tietäisin, suodaanko aikaa kaikkihin.
HOOKON. Elävät saavat periä pois menevät, kunnianarvoisa herra;
kaikkihan me tahdomme maan ja kansan parasta, (kääntyy jaarliin.)
Eräs asia minua suuresti kummastuttaa; ei kumpikaan meidän
käskynhaltijoistamme Hoologalannista ole saapunut häihin.
SKULE JAARLI. Totta kyllä; Antero Skjaldarbandia minä varmaan
odotin.
HOOKON (hymyillen). Ja Vegard Væradalia myös.
SKULE JAARLI. Niin, Vegardia myös.
HOOKON (leikillisesti). Ja minä toivon, että te nyt olisitte paremmin
vastaan ottanut vanhaa ystävääni, kuin seitsemän vuotta sitten Oslon
sillalla, jolloin pistitte häntä poskeen, niin että miekka leikkausi ulos.
SKULE JAARLI (hymyilee väkinäisesti). Niin, silloin kuin teidän

enonne, Gunnulf, löi oikean käden Sira Eiliviltä, minun paraimmalta
ystävältäni ja neuvon-antajaltani.
NIKOLAUS PIISPA (iloisesti). Ja silloin kuin Dagfinn Bonde
asemiehineen asetti vahvan yövahdin kuninkaan laivalle, koska
kuningas muka oli huonossa turvassa jaarlin suojelemana!
HOOKON (totisesti). Ne ajat ovat menneet ja unohdetut.
DAGFINN BONDE (lähestyy). Nyt sopii torvien kutsua miehet
kentälle aseleikkiin, jos teitä haluttaa, herra.
HOOKON. Hyvä. Tänään olkoon ilo valloillaan; huomenna saamme
taasen ajatella Ribbungeja ja Orknööjaarlia.
NIKOLAUS PIISPA. Niin, hän kuuluu kieltävän veronmaksua?
HOOKON. Kun vaan saisin Ribbungit niskoiltani, niin lähtisin itse
länteen.
(Hookon menee lavaa kohti, tarjoo kätensä Margaretalle ja vie hänet
ulos oikealle; vähitellen seuraavat toiset jäljestä.)
NIKOLAUS PIISPA (Iivari Boddelle). Kuulkaapas sananen. Kuka on
mies nimeltä Jostein Tamb?
IIVARI BODDE. Täällä on eräs Orknööläinen kauppias senniminen.
NIKOLAUS PIISPA. Orknööläinen? Vai niin. Ja nyt hän purjehtii
kotia?
IIVARI BODDE. Niin varmaankin.
NIKOLAUS PIISPA (hiljemmin). Kallis lasti mukana, Iivari Bodde!
IIVARI BODDE. Jyviä ja kankaita, luullakseni.
NIKOLAUS PIISPA. Ja yksi kirje Skule jaarlilta.

IIVARI BODDE (hämmästyy). Kellenkä?
NIKOLAUS PIISPA. En tiedä; siinä oli kuninkaan sinetti --
IIVARI BODDE (tarttuu häntä käsivarteen). Herra piispa, -- onko
niinkuin sanotte?
NIKOLAUS PIISPA. Hys, elkää sekoittako minua tähän asiaan,
(syrjäytyy.)
IIVARI BODDE. Silloin minun kohta täytyy --! Dagfinn Bonde!
Dagfinn, Dagfinn --! (tunkeutuu ovella olevan kansan läpi.)
NIKOLAUS PIISPA (osan-ottavaisesti Gregorius Juhonpojalle). El
päivää, jona ei jonkun omaisuutta ja vapautta häirittäisi!
GREGORIUS JUHONPOIKA. Kuka nyt on vaarassa?
NIKOLAUS PIISPA. Eräs kauppias parka, -- Jostein Tambiksi
luullakseni häntä mainittiin.
GREGORIUS JUHONPOIKA. Jostein --?
NIKOLAUS PIISPA. Dagfinn Bonde tahtoo estää häntä purjehtimasta.
GREGORIUS JUHONPOIKA. Tahtooko Dagfinn estää häntä,
sanotteko niin?
NIKOLAUS PIISPA. Nyt juuri hän meni.
GREGORIUS JUHONPOIKA. Suokaa anteeksi, herra, minun täytyy
kiirehtiä --
NIKOLAUS PIISPA. Niin, tehkää niin, kunnon läänitysmies; --
Dagfinn Bonde on niin pahan-ilkinen.
(Gregorius Juhonpoika kiirehtii ulos oikealle toisten läsnäolevien
keskitse, ainoastaan Skule jaarli ja Nikolaus piispa jäävät saliin.)

SKULE JAARLI (käy miettien edes takaisin; yhtäkkiä on ikäänkuin
hän heräisi; hän katsoo ympärilleen ja lausuu). Kuinka täällä kerrassaan
tuli hiljaiseksi.
NIKOLAUS PIISPA. Kuningas meni.
SKULE JAARLI. Ja kaikki miehet seurasivat häntä.
NIKOLAUS PIISPA. Kaikki, paitse meitä.
SKULE JAARLI. Suurta on olla kuningas.
NIKOLAUS PIISPA (varovaisesti). Tahdotteko sitä kokea jaarli?
SKULE JAARLI (hymyilee totisesti). Minä olen sitä kokenut; joka yö,
kun näen unta, olen Norjan kuningas.
NIKOLAUS PIISPA. Unet ennustavat.
SKULE JAARLI. Ne kiusaavat myös.
NIKOLAUS PIISPA. Tuskinpa teitä. Ennen aikaan, sen voin käsittää;
-- mutta nyt, kun teillä on kolmas osa valtakuntaa, kun hallitsette
ensimmäisenä miehenä valtakunnassa ja teidän tyttärenne on
kuningatar --
SKULE JAARLI. Nyt enemmän kuin ennen, -- juuri nyt.
NIKOLAUS PIISPA. Elkää mitään salatko! Ripittäkää; sillä teillä on
varmaan suuri tuska.
SKULE JAARLI. Nyt enemmän kuin ennen, sanon minä. Se on koko
elämäni kirous seisoa korkeinta niin lähellä -- ainoastaan juopa on
välillä -- hyppäys vaan yli, -- toisella puolen on kuninkaan nimi ja
purppuraviitta ja hallitsija-istuin ja valta ja kaikki; joka päivä on tuo
silmieni edessä -- mutta en koskaan pääse ylitse.
NIKOLAUS PIISPA. Totta, totta, jaarli.

SKULE JAARLI. Kun Guthorm Sigurdinpoika otettiin