Kuninkaan-alut

Kuninkaan-alut

The Project Gutenberg EBook of Kuninkaan-alut, by Henrik Ibsen This
eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with almost no
restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
under the terms of the Project Gutenberg License included with this
eBook or online at www.gutenberg.org
Title: Kuninkaan-alut Historiallinen näytelmä viidessä näytöksessä
Author: Henrik Ibsen
Release Date: April 24, 2006 [EBook #18246]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK
KUNINKAAN-ALUT ***

Produced by Tapio Riikonen

KUNINKAAN-ALUT
Historiallinen näytelmä viidessä näytöksessä
Kirj.
HENRIK IBSEN

Suomensi Ellei
Werner Söderström, Porvoo, 1884.

JOHDATUS.
Henrik Ibsen syntyi 20 p. Maaliskuuta v. 1828 pienessä
Skien-nimisessä kaupungissa Etelä-Norjassa. Hänen isänsä, Knud Ibsen,
oli kauppias; äitinsä nimi oli Marie Cornelia Altenburg.
Isän kauppatoimi ei menestynyt hyvin ja pojan jo varsin nuorena täytyi
itsensä hankkia elatustansa. Hän tuli siis 16-vuotiaana
apteekkarin-oppilaaksi vielä pienempään naapurikaupunkiin
Grimstadiin, joka siihen aikaan oli melkein nykyisen Kajaanin tahi
Kaskisen suuruinen.
Nuoren oppilaan aikomus ei kuitenkaan ollut koko elämänsä ajaksi
jäädä pilleriä kiertelemään, vaan hän toivoi saavansa tilaisuuden oppia
niin paljon, että hän apteekkarista voisi päästä lääkäriksi. Mutta hänellä
oli apteekkitoimessa niin paljon työtä, että, niinkuin hän itse kertoo,
hänen täytyi melkein varastaa joutohetkiä lukemiseen. Ja pian toinen
seikka uhkasi vielä enemmän häiritä hänen opintojansa. Lukiessansa
latinaa hän tutustui Ciceron puheisin Catilinaa vastaan sekä Sallustion
kertomukseen Catilinan salaliitosta; ja ne kirjat herättivät hänessä halun
draaman sepittämiseen, jonka pääsankari tuo onneton Catilina olisi.
Sitä varten hän nyt varastetuista opintotunneista varasti minuutteja
runoilemiseen ja tällä tapaa syntyi v. 1849 hänen ensimäinen
näytelmänsä Catilina.
Niinkuin nuori runoilija ainakin, Ibsen tähän ensimäiseen kokeesensa
perusti suuria tulevaisuuden toiveita, ja samoin tekivät ne kaksi hänen
ystävistänsä, joille hän oli uskonut muilta huolellisesti salatun seikan,
että hän oli kirjoittanut draaman. Vaan tosi-olot -- niinkuin usein käy --
eivät vastanneet niitä toiveita: Kristianian teaatteri ei ottanut
"Catilinaa" näyttääksensä eikä kukaan kustantaja painattaaksensa;
viimein toinen ystävistä rupesi kustantajaksi -- lainatuilla rahoilla -- ja

kirja ilmestyi keväällä v. 1850.
Kohta sen jälkeen Ibsen itsekin tuli Kristianiaan. Hän oli jo niin
edistynyt opinnoissansa, että hän uskalsi koettaa suorittaa
ylioppilastutkintoa. Ja sen hän tekikin, vaan kauemmaksi
akateemiallisella uralla hän ei koskaan päässyt -- ennenkuin hän
Upsalan yliopiston riemujuhlassa v. 1877 nimitettiin kunniatohtoriksi
filosofiian tiedekunnassa.
Runous yhä edelleen houkutteli Ibseniä pois tieteen teiltä -- vaikkapa
ensimäinen kokemus ei juuri ollut ilahuttavaa laatua. Toivottu suuri
voitto Catilinasta meni surkeasti myttyyn: kirjaa myytiin ainoastaan
noin 30 kappaletta. Vaan eivätpä kuitenkaan jäännökset painoksesta
olleet aivan hyödyttömiä. Kustantaja-ystävä ja runoilija asuivat yhdessä
ja eleskelivät miten kuten; kerran tuli heidän yhteisen taloutensa tila
liian arveluttavaksi; silloin Catilinan täytyi siirtyä kauppapuotiin,
lähteäksensä siitä ulos maailmaan toisenmuotoisena: katkerat sanat
turmeltuneesta Roomasta lievennettiin sokurilla ja rusinoilla, joita
synkät lehdet saivat sulkea syliinsä -- ja "seuraavina päivinä emme
kaivanneet mitään", sanoo Ibsen itse.
Vaan vähät siitä, jos kärsittiin vähän nälkääkin; nuoruuden into helpotti
kaipausten kuormaa. Ystävykset usein eivät voineet hankkia itsellensä
päivällistäkään, vaan olematta siitä millänsäkään menivät aina
päivällisen aikana ulos kaupungille luulotellaksensa isäntäväellensä,
että menivät syömään; kahvin aikana palasivat taas kotiin ja joivat
silloin kahvinsa leivän kanssa -- siinä oli koko heidän "runollinen"
päivällisensä.
Vihdoin parempi aika koitti. Norjassa heräsi monella taholla kansallisia
pyrintöjä, ja muun muassa mainio viulunsoittaja Ole Bull, kun tuli
kotiin voitettuansa koko maailman suosion ja runsaasti kultaa, perusti
kansallisteaatteria Bergeniin. Siihen otettiin Ibsen v. 1851 johtajaksi ja
näytelmäin kirjoittajaksi ja kaikenlaiseksi muuksi, ja sitä varten hän
seuraavana vuonna teki matkustuksen Tanskaan ja Saksaan.
Bergenissä hän sen jälkeen teki ahkerasti työtä: joka vuosi hän näytteli
omatekoisen näytelmän: 1853 tilapää-näytelmä "Juhannusilta"

(Sankthansnatten), 1854 pieni yksinäytöksinen näytelmä "Sankarin
hautakumpu" (Ksempehöjen), joka jo varhemmin oli ollut Kristianiassa
näytelty, 1855 "Inger Östrootin rouva" (Fru Inger til Östråt), 1856
"Solhougin kemut" (Gildet på Solhoug) ja 1857 Olaf Liljekrans.
Ibsenin olo Bergenissä on luettava hänen runolliseksi oppimisajaksensa;
tähän aikaan kuuluvat näytelmät osoittavat kyllä muutamissa kohden
edistystä, vaan ovat toiselta puolen taas paljoa heikommat kuin
seuraavat.
Bergenistä Ibsen myös (1858) löysi puolisoksensa Susanne Thoresenin
(kirjailija Magdalene Thoresenin tytärpuolen). Jo sitä ennen hän oli
(1857) muuttanut takaisin Kristianiaan, tullaksensa siellä "Norjalaisen
teaatterin" johtajaksi. Kohta seuraavana vuonna ilmestyi "Helgelannin
sankarit" (Hærmændene på Helgeland), joka on luettava tekijän
ensimäiseksi tositaiteelliseksi näytelmäksi. Siinä ovat ensikerran
nähtävinä se mutkaton toiminta, se lyhyt mutta voimakas lausetapa ja
ne syvät draamalliset ristiriidat, joita sittemmin olemme tottuneet
löytämään Ibsenin draamoista.
"Helgelannin sankarien" jälkeen kului Ibseniltä noin neljä vuotta ilman
uuden draaman julkasemista; sitä vastaan ilmestyi niinä vuosina pari
suurta runoelmaa, joista "Terje Vigen" on erittäin huomattava. Tämä
kertomus köyhän kalastajan vaiheista on koristamattoman pukunsa ja
kuitenkin mahtavan sisällyksensä puolesta sukua "Vänrikki Stoolin
tarinain" kanssa.
Se teos, jolla Ibsen v. 1862 taas palasi draaman alalle, näytti hänet
aivan uuden muotoisena. "Rakkauden komedia" (Kærlighedens
komedie) ei enää liiku synkkinä muinaisaikoina, vaan täydessä
nykyisyydessä; ja aseina runoilija ei enää käytä noita syviä mahtisanoja
kuin ennen, vaan leikillisiä värssyjä, joilla hän ruoskii aikamme
heikkouksia ja proosaa.