Kuningas Lear | Page 4

ja päätä sitä hautomaan? -- Milloin sait tämän?
Ken sen toi?
EDMUND. Sitä ei kukaan tuonut; siinäpä se mutka. Sen löysin
huoneeseni ikkunasta heitettynä.
GLOSTER. Tunnetko käsi-alan veljesi omaksi?
EDMUND. Jos sisältö olis hyvä, niin tahtoisin vannoa, että se on hänen;
mutta nyt tahtoisin mieluummin luulla, että niin ei ole laita.
GLOSTER. Se on hänen.
EDMUND. Se on hänen, mylord; mutta toivon, että sisältö on vieras
hänen sydämellensä.
GLOSTER. Onko hän koskaan ennen mieltäsi tässä asiassa urkkinut?
EDMUND. Ei koskaan, mylord; mutta olen kuullut hänen arvelevan,
että kun pojat tulevat täyteen ikään ja isät vanhoiksi, isän pitäisi olla
pojan holhottina ja pojan hoitaman hänen omaisuuttaan.
GLOSTER. Oi, konnaa, konnaa! -- Aivan sama ajatus kuin kirjeessä! --
Kirottua konnaa! Luonnotonta, inhoittavaa, petomaista konnaa!
Petomaista pahempi! -- Mene, etsi hänet joutuun; vankeuteen hänet
panen. -- Hirmuista konnaa! -- Missä hän on?
EDMUND. En tiedä varmaan, mylord. Jos suvaitsette hillitä vihaanne,
kunnes saatatte veljestäni lypsää parempia todistuksia hänen
hankkeistaan, niin olisi se tie varmempi; sillä jos väkivaltaisesti
menettelette häntä kohtaan, väärin ymmärtäen hänen aikeitansa, niin
saapi siitä oma kunnianne suuren loven, ja murratte perinjuurin hänen
lapsenmielensä. Uskallan hengelläni vastata siitä, että hän on tuon
kirjoittanut ilman mitään pahempaa aikomusta, koetellaksensa vaan
minun rakkauttani teidän ylhäisyyttänne kohtaan.
GLOSTER. Niinkö luulet?
EDMUND. Jos suvaitsette, teidän ylhäisyytenne, niin vien teidät

paikkaan semmoiseen, jossa saatatte kuulla meidän keskustelumme
asiasta ja omilla korvillanne saada vakuuttavan todistuksen, ja kaiken
tämän, pitemmättä viivytyksettä, jo tänä iltana.
GLOSTER. Hän ei saata olla semmoinen hirviö.
EDMUND. Eikä toden totta olekaan.
GLOSTER. Isäänsä kohtaan, joka niin hellästi ja sydämellisesti häntä
rakastaa. -- Taivas ja maa! -- Etsi hänet, Edmund; urki minulle hänen
sydämensä salaisuudet; toimita asia oman ymmärryksesi mukaan.
Tekisin itseni keppikerjäläiseksi, varman vakuutuksen saadakseni.
EDMUND. Etsin hänet heti paikalla, joudutan hanketta kaikin
mahdollisin keinoin ja ilmoitan teille kaikki.
GLOSTER. Nuo viimeiset pimennykset auringossa ja kuussa eivät
ennusta meille hyvää. Selittäkööt niitä luonnontieteet tavalla tai toisella,
luonnolle itselleen on kuitenkin vitsaukseksi niiden vaikuttamat
seuraukset. Rakkaus kylmennyt, ystävyys rauennut, veljekset riidassa;
kaupungeissa kapinoita; maalla eripuraisuutta; kavaluutta hoveissa; ja
side isän ja pojan välillä katkennut. Tuossa poika-lurjuksessani toteutuu
ennustus: siinä on poika isäänsä vastassa. Kuningas poikkee luonnon
järjestyksestä: siinä isä lastansa vastassa. Me olemme nähneet aikamme
parhaat puolet: juonet, petokset, kavaluudet ja kaikki hävittävät
mullistukset seuraavat meitä, rauhaa suomatta, hautaamme asti. -- Ota
selko siitä konnasta, Edmund; siitä et mitään vahinkoa saa; tee se vaan
huolella. -- Ja tuo jalo, vilpitön Kent maanpakolaisena! Rehellisyys
hänen rikoksensa! -- Kummallista!
(Lähtee.)
EDMUND. Niin verrattoman narrimainen on tämä maailma, että, kun
tulemme sairaiksi onnesta (useinkin oman ahnaan nauttimisemme
takia), niin syytämme onnettomuuksistamme aurinkoa, kuuta ja tähtiä;
ikäänkuin olisimme konnia välttämättömyydestä, narreja taivaallisesta
pakoituksesta, veijareja, varkaita ja kavaltajia tähtien vallitsevasta
ylivoimasta, juoppoja, valehtelijoita ja avionrikkojia pakollisesta

alttiudesta taivaankappalten vaikutukselle, ja kaikinpuolin pahoja
Jumalten toimesta. Ihana tekosyy huorimukselle laskea
pukkimaisuutensa tähden viaksi. Isäni sekaantui äitiini louhikäärmeen
hännän alla, ja syntymiseni tapahtui Otavan alla; josta siis seuraa, että
olen törkeä ja rietas. -- Pois se! Minä olisin siksi tullut mikä olen,
vaikka neitseellisin tähti taivaalla olisi kaihtien äpäröittämistäni
katsellut. Edgar --
(Edgar tulee.)
Hih, siinä hän on käsillä niinkuin loppukiekkaus vanhanaikuisessa
ilveilyksessä. Minun osani on konnamainen alakuloisuus, ja huokailen
niinkuin hullu Tom. -- O! tätä äänirikkoa nuo pimennykset tiesivät. F,
G, A, B.
EDGAR. No, veli Edmund, mitä tärkeätä miettimistä sinulla on?
EDMUND. Aattelen, veli hyvä, erästä ennustusta, jota näinä päivinä
olen lukenut siitä, mikä näiden pimennyksien on seurauksena.
EDGAR. Välitätkö sinä tuollaisista?
EDMUND. Vakuutan, että sen kirjoittajan ennustukset käyvät surkealla
tavalla toteen: luonnottomuutta lapsen ja vanhemman välillä; surmaa,
kallista aikaa, vanhan ystävyyden rikkumista; epäsopua yhteiskunnassa,
uhkauksia ja kirouksia kuningasta ja aatelia kohtaan, perätöntä
epäluuloa, ystävien maanpakoon syöksemistä, sotajoukkojen
hajoamista, avioeroa ja tiesi mitä kaikkea.
EDGAR. Milloin sinä olet tähtitaikuriksi ruvennut?
EDMUND. No, mitä siitä! Milloin näit isäni viimeksi?
EDGAR. Eilen illalla.
EDMUND. Puhelitko hänen kanssaan?
EDGAR. Puhelin, kokonaista kaksi tiimaa.

EDMUND. Erositteko sovussa? Etkö huomannut hänessä mitään
nurjamielisyyttä, sanoissa tai käytöksessä?
EDGAR. En vähintäkään.
EDMUND. Ajattele, millä olet häntä mahdollisesti loukannut, ja
pyydän sinua, karta häntä hiukan aikaa, kunnes on jäähtynyt hänen
tulinen vihansa, joka tällä hetkellä niin hänessä raivoo, että tuskin sitä
voisi lauhduttaa väkivaltakaan sinua kohtaan.
EDGAR. Joku konna on minua panetellut.
EDMUND. Sitä minäkin varon. Pyydän sua, käytä yhtämittaista malttia,
kunnes hänen kiihkeä raivonsa hiltyy, ja niinkuin sanon, piile minun
huoneessani, jossa toimitan niin, että kuulet kreivin haastelun. Mene
nyt; tuossa on avain. Jos ulkona liikut, pidä asetta.
EDGAR. Mitä, veli? Asettako?
EDMUND. Niin, veljeni, omaa parastasi sulle neuvon. Rehellinen mies
en tahdo olla, jos aikeet heill' on sinua kohtaan hyvät. Mitä olen nähnyt
ja kuullut, olen kertonut sinulle, mutta lienteästi vaan, en sinnepäinkään
niin hirveänä, kuin se todella on. Mene, ole hyvä.
EDGAR. Saanko piankin sinusta kuulla?
EDMUND. Luota minuun tässä asiassa. (Edgar lähtee) Isä
herkkäuskoinen, ja veli jalo, Niin pahuudesta kaukana, ett' tuskin Sit'
uskookaan; sen tyhmän rehellisyys Petostan' auttaa! -- Nään jo, miten
käy. -- Kun synnyll'