Kuningas Lear arolla | Page 9

juuri -- keskellä lattiata. Mitä
lienevätkään Kvitsinski ja Souvenir tunteneet, nähdessään hänen
kookkaan vartalonsa, sitä en tiedä, mutta minä tunsin jotakin nöyrän
kunnioituksen tapaista. Martin Petrovitsh oli pukenut päällensä vanhan
kaiketikin 12:nen vuoden nostoväkeen kuuluvan, kasakinin, mustan
pystykauluksen kanssa. Pronssi-metali oli hänen rinnassaan ja miekka
kupeellaan. Vasen käsi lepäsi miekan kahvalla, oikeallaan hän nojautui
pöytään, joka oli peitetty punaisella veralla. Kaksi täyteen kirjoitettua
paperiarkkia oli tällä pöydällä. Harlow ei liikkunut, ei pukissutkaan.

Mikä arvokkaisuus hänen ryhdissään, mikä luottamus itseensä,
rajattomaan ja järkähtämättömään valtaansa! Tuskin nyykäytti hän
päätänsä meille ja virkkaen käheästi "olkaa hyvä", viittasi vasemman
käden etusormella rinnatusten asetettuja tuoleja.
Oikeanpuolisen seinän vieressä seisoivat Harlow'in tyttäret,
juhlapuvuissa nekin: Anna viheriänsinervässä, kahteen väriin
vivahtavassa leningissä, keltainen vyö ympärillä; Eulampia
ruusunkarvaisessa tulipunaisilla nauhoilla koristetussa leningissä.
Heidän vieressään jörrötti Shitkow uudessa uniformussa, typerän
näköisenä kuin ainakin, silmässä ahnas odottaminen ja karvaisilla
kasvoilla tavallista enemmän hikihelmiä.
Vasemmalla puolen vierashuonetta istui pappi, vanha mies, karkeat
ruskeat nivukset päässä ja yllään nukkavieru tupakan karvainen kaapu.
Tuo tukka ja sameat murheelliset silmät sekä suuret päivettyneet kädet,
jotka näyttivät häntä rasittavan ja taakkana lepäsivät hänen polvellaan,
samoin kaavun alta esiinpistävät rasvanahkaiset saappaat -- kaikki tiesi
raskasta ilotonta elämää: hänen seurakuntansa olikin köyhä. Hänen
vieressään istui ispravnikka, lihavanläntä, kalpeakasvoinen, epäsiisti
herrasmies lyhyet paksut kädet ja jalat, mustat silmät, mustat tasaiseksi
leikatut viikset ja alinomainen, iloinen mutta iljettävä hymy huulilla:
hän oli tunnettu suurena lahjakoirana jopa tyrannina, niinkuin siihen
aikaan oli tapana sanoa. Mutta häneen olivat tottuneet niin herrat kuin
talonpojatkin ja mies oli yleensä rakastettu. Huolettomasti ja vähän
pilkallisesti hän katseli ympärilleen; tämä prosessi näytti häntä
huvittavan. Oikeastaan häntä huvitti vain viinaryypyt ja haukattavat,
mitkä odottelevissa olivat. Hänen vieressään istui piiriviskali, laiha
pitkäkasvoinen mies, kapeat poskiparrat korvista nenään, niinkuin
tapana oli Aleksander Newskin aikana. Tämä päinvastoin otti kaikesta
sydämmestänsä osaa Martin Petrovits'in aiottuun toimeen eikä
kääntänyt hänestä suuria, vakavia silmiänsä. Kovin ponnistetusta
tarkkuudesta ja myötätuntoisuudesta liikutti hän huuliaan ja mommelsi
alin-omaan, ottamatta suutaan kumminkaan auki. Souvenir meni hänen
luoksensa ja rupesi sopattamalla puhelemaan hänen kanssaan,
ilmoitettuaan minulle ensinnä, että tämä mies on suurin vapamuurari
koko läänissä.

Maakuntaoikeuden väliaikaiseen osastoon kuuluu, kuten tietty,
ispravnikka, viskali ja stanovoi, mutta stanovoita joka ei ollut
saapuvilla ensinkään tahi oli hän niin piiloittunut muitten taakse, ett'en
minä häntä huomannutkaan. Yleensä oli hän tunnettu meidän
kihlakunnassa liikanimellä "olematon".
Minä istahdin Souvenir'in viereen, Kvitsinski minun sivulleni.
Käytännöllisen Puolalaisen kasvoilla asui ilmeinen harmi tästä "peräti
sangen tarpeettomasta" mutkasta ja turhanpäiväisestä ajan hukasta.
-- "Venäläisiä herrasväen metkuja!" Niin hän näkyi puhelevan
itsekseen. "Noita Venäläisiä!..."

XII.
Kun kaikki olivat istuneet, kohautti Martin Petrovitsh olkapäitänsä,
rykäisi, katseli meihin karhun-omaisilla silmillään ja kuuluvasti
huoaten alkoi näin:
"Hyvät herrat! Olen kutsunut teidät tänne seuraavan asian johdosta.
Minä käyn vanhaksi, hyvät herrat, voimat alkavat vähetä ... on minulle
jo varoituskin annettu ja kuoleman hetki se lähenee, niinkuin varas
yöllä. Eikö niin, isä hyvä?" Kääntyi hän pappiin.
Toinen hätkähti.
-- "Kyllä, kyllä", morahti hän, partaansa puistellen.
-- "Ja sen vuoksi", jatkoi Martin Petrovitsh, äkkiä korottaen äänensä.
"Koska en tahdo että mainittu kuolema tulisi äkisti minun päälleni,
ennenkuin olen taloni toimittanut..." Tässä toisti Martin Petrovitsh
sanasta sanaan koko sen puheensa minkä hän toissa päivänä oli pitänyt
meillä. "Ja koska minä näin päättänyt olen", huusi hän vielä kovemmin,
"niin on tämä asiakirja" (hän löi kätensä pöydällä oleviin papereihin)
"minulta kokoonpantu, esivallan virkamiehet todistajiksi saapuville
kutsutut ja niinkuin tämä minun tahtoni on, niin se nyt seuraavissa
pykälissä edestuodaan. Olen hallinnut -- piisaa!"

Martin Petrovitsh pani nenälleen pyöreät, rautasankaiset silmälasit, otti
pöydältä toisen paperiarkin ja alkoi lukea.
-- "Pesänjako-kirja virasta eronneen painettijunkkarin ja aatelismiehen
Martin Harlow'in omaisuuden ylitse, häneltä itseltänsä tehty, täydessä
ja terveessä ymmärryksessä kuin myöskin omasta vapaasta tahdosta, ja
jossa tarkasti säädetty on, ei ainoastaan mitkä tavarat hänen kahdelle
tyttärellensä, Annalle ja Eulampialle" ("kumartakaa!" -- tyttäret
kumarsivat) "tulevat ovat, vaan myöskin mitenkä talon väki ja muu
omaisuus sekä karja sanottujen tyttärien välillä jaettaman pitää. Omalla
kädellänsä."
-- "Tuo on hänen omia papereitansa", kuiskasi hymyillen, niinkuin
ainakin, ispravnikka Kvitsinskille; "hän tahtoo lukea sen noin
kaunistukseksi vain, mutta lailliset kirjat on tehty määrätyn mallin
mukaan, ilman tuommoisia kukkasia."
Souvenir oli jo ruveta tirskumaan.
-- "Minun tahtoni mukaan!" puuttui Harlow puheesen, jolta ispravnikan
muistutus ei jäänyt huomaamatta.
-- "Aivan täydellisesti teidän tahtonne mukaan", vastasi toinen nopeasti
ja iloisesti; "mutta tiedättehän te, Martin Petrovitsh, ettei laillista
muotoa voi välttää. Kaikki liiat sanat on pantu pois. Turkin sultaanin
parran kanssa ei ole oikeudella mitään tekemistä."
-- "Tule tänne sinä!" kiljasi Harlow vävyllensä, joka oli astunut sisään
meidän perässämme ja teeskennellyllä nöyryydellä pysähtynyt oven
suuhun. Nyt hän hyppäsi appensa luokse.
-- "He, ota ja lue! Minä en jaksa. Mutta älä papata! Lue selvään että
kaikki läsnä olijat ymmärtää voisivat."
Sletkin otti paperin molempiin käsiinsä ja alkoi vavahtelevalla mutta
selvällä äänellä sekä hyvällä aistilla ja tunnolla lukea jakokirjaa.
Erinomaisen tarkasti oli siinä määrätty mitä oli tuleva Annalle, mitä

Eulampialle, ja kuinka heidän piti keskenänsä sopiman. Tuon tuostakin
keskeytti Harlow lukemista, virkkaen: -- "kuuletkos, Anna, tämä on