Kultala

Kultala

The Project Gutenberg EBook of Kultala, by Heinrich Zschokke This
eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with almost no
restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
under the terms of the Project Gutenberg License included with this
eBook or online at www.gutenberg.org
Title: Kultala Hyödyllinen ja huvittava historia, yhteiselle kansalle
luettavaksi annettu
Author: Heinrich Zschokke
Translator: Carl Niclas Keckman
Release Date: May 22, 2006 [EBook #18433]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KULTALA
***

Produced by Tapio Riikonen

KULTALA
Hyödyllinen ja huvittava historia, yhteiselle kansalle luettavaksi
annettu

Kirj.
HEINRICH ZSCHOKKE
Heinrich Zschokken Das Goldmacherdorf ilmestyi ensimmäisen kerran
1817.
Carl Niclas Keckmanin suomennos ilmestyi vuonna 1834.

MUISTUTUS
Tämän tarinan on Saksan kieleen kirjoittanut Heinrich Zschokke
niminen oppinut Sveitsin eli Helvetsian maassa. Toivoin siitä olevan
Maanmiehilleni huvitusta ja hyödytystä, olenma sen suomentanut.
Useampi Suomalainen lukia taitaa kyllä oudoksi katsoa monta tässä
kerrottua asiata, eikä ollenkaan meidän maahamme sopivaiseksi; mutta
hän muistakoon että kussakin maassa ovat omat tapansa ja asetuksensa,
ja erilaiset asiain käytännöt.
Ulkomailla ja Suomessakin muutamassa paikkakunnassa, kussa ihmiset
asuvat tihiämmin, on suuria kyliä, ikäänkuin vähäiset kaupungit.
Sellainen on myöskin tämä Kultala.
Carl N. Keckman

LUKIOILLE
Hyödyllisten ja siinä sivussa huvittavaisten kirjain puutos on
Suomalaista lukemisen ainetta halajavaisille sangen suuri, ja samassa
määrässä, kuin lukioitten joukko, päivä päivältä enentyvä. Tosin on
tämä jo merkillisesti enentynyt, koska aivan moni, vaikka muissa
kielissä kyllä harjoitettu, ja niin muodoin suuresta kirja-tavarasta
osallinen, kuitenkin soisi tämän rikkauden olevan myös oman maan
kielessä tarittuna. Usiat Isäin puheella puhutut saavuttavat aina
likemmin sydäntä.

Tämä puutos on toisessakin päällekatsannossa mainittava. Kirjain
avulla sekä kasvaa että vahvistuu joka kielen luonto ja omaisuus
täydellisemmäksi. Kielessä osotetaan, ikäänkuin peilistä kahden,
mailman kuvat; yhden ulkonaisen silmillämme havaittavan, ja sisällisen,
jossa hengellisten olentoin omaisuudet itsensä ilmoittavat. Jota
kirkkaampi on kieli, sitä selkeämpi myös kumpikin näistä kuvista. On
siis varsin tarpeellinen, että kunkin kansan kieli -- kirjoissa sovitettu
kaikkinaisten aineitten selitykseksi -- harjoitetaan ja ikäänkuin
kiiltäväisemmäksi himotaan.
Tätä tarkoittaa Seura Suomen miehiä, jotka Isänmaan kielen
rakkaudesta ovat yhdistyneet Suomalaisia kirjoja ulos antamaan ja
toivovat maanmiehiltänsä mielityötä tähän edesottamiseen. Alkaissansa
toimituksiaan, he pitävät tätä Kultalan kirjaa soveliaisena
edelläkäypänä. Suuri olisi heille riemun ainet, jos joku lukia kultaa
siinä käsittäisi.

KULTALAN KYLÄ

1.
KUINKA TOIVONEN TULEE SODASTA JA MITÄ IHMISET
SANOVAT
Yhtenä sunnuntaina jälkeen puoli-päivän istuivat Kultalan kylässä
nuorukaiset vanhan pihlajan varjossa ja lauloivat, elikkä nauroivat, kuin
joku tuli krouvesta hoiperrellen, joka oli liioin määrin viinoja maistellut.
Muut talonpojat istuivat vaimoinensa krouvessa, ja joivat ja pelasivat,
ja riemuitsivat ja kaikellaista leikkiä laskivat, niinkuin tuo tapahtuu,
koska viinaa ja olutta on hyvään hintaan saatavata.
Silloin tuli suurenlainen vahvannäköinen mies kylään. Hän mahtoi olla
noin kolmenkymmenen paikoilla; hänellä oli harmaja takki päällä,
pitkä sapeli vyöllä, ja seljässä renseli. Hän näytti vähä villiltä, sillä
hänellä oli otsassa suuri naarma ja nenän alla musta huuli-parta, niin

että lapset peljästyksissä pois juoksivat.
Mutta muutamat vanhat vaimot, joita hän puhutteli, tunsivat hänen heti
kohta, ja huusivat: »Oi, Koulumestarin Pietari hän se onki, tuo
Toivonen, joka seitsemän toistakymmentä ajastaikaa sitten meni
sotaväkeen. Hei, katsokaat, kuinka hän on kasvanut ja suureksi tullut!»
Ja näin vaimoin huutaissa tulivat vanhat ja nuoret juosten krouveista ja
pihlajan tyköä, ja pian oli koko kyläkunta Toivosen ympäri kokounut.
Toivonen kätteli kaikkia entisiä tuttujansa, kohtasi kaikkia ystävällisesti,
ja sanoi aikovansa taasen asua heidän tykönänsä Kultalassa; hän oli jo
kyllästynyt sotaväkeen, ja oli iloinen hengissä sieltä pois päästyänsä.
Nyt tahtoivat jokainen häntä vetää krouviin, yksi sinne, toinen tänne:
nyt piti muka juotaman hänen terve-tultuansa, ja hänen piti heille
sota-asioistansa jutella. Mutta Toivonen kiitti heitä ja sanoi: »Minä olen
väsynyt matkasta ja tahdon levätä. Kuka asuu isä vainajani talossa, ja
kuka sen peltoja viljelee?»
Heti astui esiin kylän mylläri ja sanoi: »Minä olen sinne laskenut
kankuri Tapanin, ja antanut hänelle huoneen ja tilukset vuokraa
(arrentia) vastaan. Vaan nyt täytyy hänen muuttaa pois, koska sinä olet
takaisin tullut. Minä olen käräjältä pantu tavarasi hoitajaksi. Saatat pari
päivää asua minun tykönäni, siksi että kankurin väki on muuttanut
toiseen taloon. Niin saan minäkin sinulle tilin tehdä hallituksestani.»
Ja niin meni mylläri vieraansa kanssa kotiinsa ja antoi hänelle
valmistaa hyvän ehtoollisen ja hyvän vuoteen. Mutta Toivosella oli
paljon kysymistä yhdestä ja toisesta, kuinka hänen poissa ollessansa
kaikki asiat olivat kylässä menestyneet; ja myllärillä vaimonensa oli
paljon vastaamista. Niin he juttelivat puoli-yöhön asti. Ja Toivonen
katseli aina yli pöydän myllärin nuoren tyttären perään, jonka nimi oli
Elsa. Ja oliki jotain katsomista hänen mustiin silmiinsä, sillä Elsa oli
kaunis. Mutta Elsakin puolestansa katseli kernaasti yli pöydän, sillä
Toivonen oli hyvännäköinen mies, kuin ei hänen huuli-parrastansa
lukua pidetty, ja hänen käytöksensä ja puheensa olivat siistit ja
soveliaat, ikään kuin hän olisi ollut herrasväkeä. Sentähden Elsa vähän
pelkäsi häntä puhutella, ja kuin Toivonen häntä silmäili, ei hän tiennyt,
mihin hän silmänsä kätkisi. Kuitenkin sanoi hän huuli-parrasta, ett'ei