Kullervo | Page 9

on
kauhea.
KALERVO. Ole rauhassa lapseni.
KULLERVO (itseks.) Tehty on kuolon työ.
K:N EMÄNTÄ. Hourupäiseksi hän näyttää.
KALERVO. Ken olet, mies, ja mitä etsit?

KULLERVO. Sinä murhamiehen näet; hän sinulta pisaran vettä
pyytää.-- Ystävät, kuinka kauvas on yö kulunut?
KALERVO (itseks.) Hän kaiketi on järjestänsä. (Ääneensä). Anna
hänelle juoda. (Itseks.) Varoillani tahdon toki olla ja joka käännöstänsä
tarkalla silmällä seurata. (Kelmä tarjoo Kullervolle haarikkoa).
KULLERVO (tuskin maistettuansa vettä, panee haarikon kiivaasti
kädestänsä pois. Itseks.) Murhasin sen kauniin, jonka otsa kajasti kuin
aamun koi ja keltakiharansa hartioillaan pöyryelit, koska käännähtelivät
kasvonsa kelmeät. Lumivalkea joutsen laineilla uiskenteli, ympärillään
kultakeltainen poikasparvi. Kahdeksi onnen kunnaaksi povensa kohosi
ylös ja hän, joka päänsä sinne kallistaa sai, hän houraili hekumassa
autuitten. Pohjan neito, sun murhamiehes nyt vasta kauneutes muistaa
ja siihen rakastuu, mutta myöhään: sen kuvan, jota mielessään hän
ihastelee nyt, särki hän omalla kädellään, eikä nähnyt, houru, mikä
kalleus se oli, mikä autuuden lähde.--Niinpä tapahtui, jos en unta näe.
Olisi niin! Mutta heräyksissä seison tässä, vaikka mieli ei entisellä
mitalla nyt aikaa mittaile, vaan hirmuisesti kaikki pidentää. Mitä
ehtoolla eilen tapahtui, sitä muistelen, sitä hetkeä veristä, kuin
muinaista asiaa hämäryydessä meneen ajan.
KALERVO. Mies, sinä Tyrjösen huoneessa olet. Mitä etsit?
KULLERVO (itseks.) Sama aurinko, joka silloin länteen nukkui,
makaa vielä, mutta nostaa kohta kirkkaan otsansa ja meitä tervehtii.
(Ääneensä). Sinä kaiketi mielipuoleksi mun luulet?
KALERVO. Niin luulin, mutta järkeä osoittaa toki katsantosi. Ken olet?
Joka kattoni alle astuu, asiansa sanokoon ja mitä miehiä hän on, häntä
muuten kohtelen kuin ryöväriä.
KULLERVO. Murhamies olen, niinkuin sanoin.
KALERVO. Kenen murhamies olet, sinä onneton?
KULLERVO. Kaikki tahdon sinulle kertoa, koska yö niin pitkä on;
kaikki sinulle kertoa tahdon.--Naisen kauniin murhasin ja tapahtui tämä
illan ikävässä hämärässä, ja ehtoruskosta silloin paistoivat idän vuorien
tutkaimet. Sen hetken muistan. Ja nyt' sun kuulla pitää kenen murhasin;
niin kaikki sulle ilmoittaa tahdon.--Mutta yöseen kiivaasti käynyt olen
ja jos laskisit kätes otsalleni, niin hohteen tuntisit.
KELMÄ. Isäni, tätä miestä kavahtakaamme.
KULLERVO. Te turhaan minua pelkäätte.--Mutta sanoakseni sinulle
kenen verisesti tapoin, niin oli se Pohjolan tytär, seppä Ilmarisen kaunis

emäntä.
KALERVO. Pohjolan tytär!
K:N EMÄNTÄ. Se kuuluisa Pohjolan neito, niin hyväksi ja ihanaksi
huuttu?
KELMÄ. Hänen murhata taisit?
KULLERVO. Niin tapahtunut on.
KALERVO. Sinä peikko! Paikalla kostaisin naisen kuolon, sun
miekallani maahan naulitsisin, jos en uskoisi, että kiivaudessa teit
tämän työn ja jos en näkisi mielesi levottomuutta. Kurja mies, mitä olet
tehnyt?
KULLERVO. Kuuma tuska! Vierastanpa vielä kantaakseni
verenvuodattajan sydäntä, mutta aikaa voittain ehkä kävisi se päisin,
tottumuksen ihmeellisen voiman kautta, näetkös. Mutta sen tiedän, ettei
ole nyt laitani oikein; yöseen metsiä kulkenut olen, väsyneenä seison
tässä nyt ja odotan päivän nousua, mutta kauvan viipyy kelmeä Koi,
joka meille aamusta tiedon antaa. Toki luulen, että tuolla idässä toisella
puolella kunnasta tuossa, hän jo pyristelee siipiänsä.
KALERVO. Nouseva kuu se on, nyt on meillä puoliyö.
KULLERVO. Loppua ei tule yölle tälle: tuon valkeuden siinnon jo
aamun koitteeksi luulin, mutta nyt, sanot sinä, on puoliyö vasta.--Mutta
tieni jatkaa täytyy.
KALERVO. Mihin vaellat?
KULLERVO. Enpä tiedä; kotoa ei miehellä ole.
KALERVO. Mikä nimesi on ja mistä olet syntyisin?
KULLERVO. Kullervo on nimeni.
K:N EMÄNTÄ. Kullervo!
KALERVO. Vaimoni hämmästyy kuullessaan nimen, joka on meille
rakas ja tuttu.
KULLERVO. Ken olet sitten sinä, joka asut tässä erämaassa?
KALERVO. Nimeni Tyrjönen on.
K:N EMÄNTÄ. Sinä onneton, nuori mies, ken oli sun isäsi?
KULLERVO. Kalervon poika olen.
K:N EMÄNTÄ (itseks.) Kauhistus ja kuolema! Mutta tämä mahdotonta
on.
KELMÄ (itseks.) Hallitsija pilvien, mitä haastelee hän?
KALERVO. Kalervon poika? Sinä hävytön, sinä riiviö, miksi tämä
juoni, ettäs kuolleen haamussa kummittelet?--Tapauksen kuullut olen:

Kalervon poika surmattiin ynnä isänsä ja äitinsä kanssa.
KULLERVO. Mutta surma ei häntä toki silloin käsittänyt, vaan
temmattiin hän kuolon kidasta, orjaksi Untolaan vietiin ja merkki tämä
vielä otsaansa painettiin.
K:N EMÄNTÄ (itseks.) Minä tukahdun.
KALERVO (emännällensä). Aatteles, että olis hän poikamme ja
lähestyy meitä käsillä tahrattuina Pohjolan ihanan naisen vereen.
K:N EMÄNTÄ. En tahdo sitä aatella. Minä tukahdun ja näännyn.
KELMÄ. Mutta kaikesta tästä ei Kimmo meille sanaakaan haastellut
ole.
K:N EMÄNTÄ. Ei, sitä ei hän ole tehnyt, ja siis valehtelee tämä mies,
tahtoo meitä pettää. Asian meille Kimmo ilmoittanut olis.
KALERVO. Kavala kettu, nyt aikees ymmärrän: Mua tahdot ansaan
viekotella ja viedä saaliis kiukkuisen Unnon kynsiin; mutta erämaan
kontion kohtaat tässä, jonka nahka pitää sinulle kalliiksi tuleman.
Koetetaanpas, mies.
K:N EMÄNTÄ. Kalervo, malta että taitais hän, oi jumalat! oma
poikamme olla. Kalervo, ne silmät ja ne hiukset pientä Kullervoamme
muistuttavat.
KALERVO. Vaimo, minä pelkään, että niin on, ja taidan tuskin
hengittää ja kylmä hiki otsastani kihoo.
K:N EMÄNTÄ. Näköni pimentyy, enkä tiedä, missä seison; mutta
kaiketi uneksun, uneksun.
KULLERVO (itseks.) Mitä sanoo tämä vaimo? Hän ilmoitti jotain
uumousta, että taitaisin poikansa olla. Maa ja taivas! Nyt immen puhe
metsässä muistooni joutuu. (Kimmo tulee). Kimmo, nyt taidamme
toinentoistamme kädestä ottaa. Emmekö kiroo näitä käsiä? Mutta sano
minulle keitä nämät ovat.
KIMMO. Sinäkö tässä? Taidanko uskoa, mitä näen?
KALERVO. Tunnetko miestä, Kimmo?
K:N EMÄNTÄ.