Kreikkalaisia satuja | Page 2

johtajan, ja -- Muusat, laulun jumalattaret.
Nyt tuli laulu, riemu ja tanssi Olympoon, jossa uudet jumalat saivat asuntonsa. Mutta eip? ainoastaan Olympoon t?t? iloa tullut, vaan my?skin maan p??lle. Sill? taivaan asujat tulivat usein maan p??lle ja harjoittivat kanssak?ymist? ihmisten kanssa. Niinp? tulivat Muusatkin maan p??lle ja valitsivat itselleen rakkaaksi asuntopaikaksi varsinkin Helikoni-vuoren, jonka sel?nteell? olevassa Hippokrenen l?hteess? he kylpiv?t, ja toimittivat suloiset k??ri-tanssinsa.
T??lt? kulkivat he sitten ymp?ri maata, tanssien ja laulaen, ja toivat iloa ja riemua ihmislapsille.
Mutta kun ihmiset kuulivat n?m?t oudot ??net, joita ei ennen oltukaan kuultu, t?ytti ihmeellinen tunne heid?n sielunsa autuuden vavahduksella. Eih?n he olleetkaan ikin?ns? kuulleet mit??n n?in jumalallista. He ihan kuin joutuivat lumouksiin. Ty?ns?, rientonsa, itsens?, kaikki unohtivat he, kuuntelivat vaan uutta ilmestynytt? ihanne-ihmett?.
N?in suuri oli laulun voima.
Ihmisten joukossa oli muutamia, joidenka sielut olivat jumalalliselle ilmaukselle viel? aukeammat, kuin muiden. N?m? joutuivat viel? syvemp??n intoon, eiv?tk? voineet itse?ns? siit? irroittaa. Heid?n lumotut sielut rippuivat kiini laulun suloisissa s?veliss?, ja ik??n kuin sulivat yhteen n?iden kanssa. Ja kun Muusat ja taivaallinen laulu kulkivat eteenp?in, niin seurasivat n?m? ihmiset heit? vastustelematta, sill? koko heid?n olemisensa oli heilt? unohtunut, ja laulu oli heid?n sielunsa, heid?n kaikkensa. Ja sy?misen juomisen he unohtivat, n?lk? ja jano ei tuntunut, heid?n ruumiinsa eli lumottua el?m??.
Mutta kun ruumiilta puuttuu ravintoa, se n??ntyy, kuolee. Niin k?vi n?idenkin ihmisten. Kun he ilman mit??n luonnollisetta ravinnotta yh? seurasivat Muusain kulkua pitkin maata, nauttien ihanata laulua vaan, niin laihtuivat he ja n??ntyiv?t ja meniv?t p?iv? p?iv?lt? pienemmiksi, lyhyemmiksi ja hoikemmiksi. Ja viimein he kuolivat.
Mutta kun Muusat tulivat tuntemaan heid?n ??ret?nt? intoansa ja ihastustansa ja siit? seurannutta kuolemaa, k?vi niiden heit? s??li. He p??ttiv?t her?tt?? heit? eloon takasin. Kuitenkaan he eiv?t voineet saada niille samaa ko'okasta ruumisvartta, mik? niill? alusta oli, kun olivat ihmisi?. T?m? ei ollut heid?n vallassansa. Mutta elon voimaa voivat he takasin antaa. Ja n?in syntyi silloin hein?sirkkain suku, tettingit elikk? cikadit.
Mutta laulun jumalallinen s?vel ei kuolemankaan kautta ollut n?ilt? kadonnut, vaan heti maailmaan taas tultuansa he muistivat taivaallisia ??ni?, ja lauloivat sit? my?ten kuin he niit? osasivat. Ja n?in yh? laulavat he l?pi el?m?ns? eik? lopu milloinkaan heid?n riemu-laulunsa.
Ja t?m? heid?n loppumaton rakkautensa laulua kohtaan tuotti heille Muusain suosion, ja n?m? tekiv?t heid?t yst?viksens? maan p??ll?. T?st? riemuiten hyppiv?t hein?sirkat nyt iloisesti paikasta paikkaan ja laulavat. My?skin kuuntelevat he ihmistenkin lauluja. Ja kun he sitten kuolevat, p??sev?t he Muusain tyk? ja kertovat n?ille, mitk? ihmislapset laulua ja musiikkia rakastavat, ja n?it? tekev?t sitten Muusat yst?v?ksens?, ja suovat n?ille yh? enemm?n suloa ja laulunhalua, muiden ihmisten niinkuin omaksikin ihastukseksi ja mielihyv?ksi.
* * * * *
Ja t?mm?inen oli nyt t?m? juttu.
Mutta, kuulen ma sun arvelevan, mist?s tulee se, ett? Kreikkalaiset olivat niin ihastuneet hein?sirkkain lauluun, emmeh?n me pid? sit? niin erinomattain kauniina.
Tosiaan heid?n kime? ??nens? ei niink??n her?t? meid?n ihastustamme. Toinen oli kuitenkin laita Kreikassa. Huomattava onkin, ett? mainitut tettingit elikk? cikadit eiv?t ole samaa lajia, kuin meid?n tavalliset hein?sirkat, vaan toista isompata[1]. Niill? on siivet, ja ne oleskelevat mielell??n puissa ja pensaissa. Kun p?iv? kuumasti paistaa, hierovat ne alemmalla siipiparillansa rintaansa, ja aikaansaavat t?ten hele?n ja kauniin ??nen, mink? vanhat pitiv?t niin armaana, ett? he k?yttiv?t sit? kuvaukseksi, kun tahtoivat oikeen kiitt?? ihmis??nen suloisinta suloa. "H?nen ??nens? on ihana kuin tettingin ??ni", oli Kreikkalaisissa oivallisinta kehumista.
[1] Cicada ornis Linn. cicada plebeia.
Puhelijainkin niinkuin my?s kuuluttajain ??ni verrattiin niit?kin tettinki-??niksi, jolloin ei tarkoitettu ainoastaan ??nien suloa, vaan my?skin selvyytt?? ja heleytt?. T?ss? tarkoituksessa k?ytt?? maailman kuulu Homero t?t? vertausta, kun h?n, Iliadi kirjassaan kertoo miten Troialaisten vanhat ruhtinaat Priamo, Thymoites, Lampo, "sodan vesa" Hakataioni y. m. istuen skaijisessa portissa kehoittivat ??nill? semmoisilla kuin tettinkien poikiansa ja nuorisoa urhollisesti taistelemaan maansa ja jumalainsa suojelukseksi. Itse olivat he n?et liian vanhat ottamaan osaa taisteluun.
N?in "sokea runoruhtinas" kertoo.
Useat runoilijat ovat ottaneet tettingit varsin laulunsa aineeksi. Min esimerkiksi kultasuinen Anakreoni. Er??ll? h?nen runoelmista on nimen? "Tettinks", ja kuuluu n?in:[1]
[1] E. A. Ingman'in suomennos.
"Sua, Tettinks, autuaaksi Kehun, kun s? puun nen?ss?, Ravinnoittu kastehelta, Kuninkaan tavalla laulat. Omas ompi kaikki tyyni, Mit? maassa kasvoapi, Mit? mets?kin tarjoopi. Rakastettu maav?elt? Sin? oot, et heit? haittaa; Ja ihmeeksi ihmisille Suven ennustat suloisen. Rakas oot Runottarille, Rakas Foibollenkin varsin, Joka soiton antoi sullen. Sua ei vanhuus vioita, Maanlapsi laulavainen, Veret?n ja vaivatonkin; Jumalainpa verta lienet."

II.
Heliotropi eli P?iv?nkukka.
Kuinka vanha on satu uskollisesta lemmest??
Sen tied?t olevan yht? ikuisen ensim?isen uskottomuuden kanssa. Siit? hetkest? saakka, jolloin lempi ensi kerran petti, alkoivat ihmiset eroa tehd? uskollisen ja uskottoman lemmen v?lill?.
P?iv?nkukka kertokoon sulle historiansa. Se on satu uskollisesta lemmest?, lemmest?, jok'ei kuolemankaan kautta loppunut, lemmest?, joka on -- ijankaikkinen, loppumaton.
Ei "kuolemankaan kautta" sanoin. Siit? havaitsetkin, ett? p?iv?nkukka on aikanansa kerran kuollut. Ja niin se onkin. Eri muodossa, ihmisen?, nuorena kauniina impen?, eli se aikansa, kuoli ja muuttui muuksi.
T?mm?inen on p?iv?nkukan historia:
* * * * *
Klytie oli niit? puoli-jumalallisia olentoja, jotka kutsuttiin Nymfoiksi. Jumaloitten tavalla ravinnoksi nauttien ambrosiaa, ja ottaen osaa jumaloiden ja jumalattarien iloisiin tansseihin, eli Klytie el?m?ns? jumalallisessa autuudessa ilman