Kotka-Wappu | Page 9

Wilhelmine von Hillern
kaikuu lauheassa, tuoksuvassa ilmassa, -- siell? on ijankaikkinen talvi, kuolon ??nett?myys. Surumielisesti aurinko suutelee n?it? vuorihuippuja, niinkuin ?iti kuolleen lapsensa kalpeaa otsaa suutelee. Harvat ruoho-maat, viimeiset j??nn?kset sitke?st? elimellisest? el?m?st?, vet?yv?t kadotettuina takaisin talviseen er?maahan, siksi kuin viimeinen korsi on kuollut ja viimeinen vesipisara j??tynyt. T?m? on luonnon hitainen kuoleminen. Mutta s??st?v?inen talonpoika imee hy?ty? t?st?kin viimeisest? v?h?isest? j??nn?ksest?. H?n l?hett?? karjansa sinne yl?s, sy?m??n mit? viel? voivat l?yt??, ja sy?tteell? oleva lammas, joka mielukkaasti tavoittaa ruohoa, joka sinne asti on eksynyt, saa usein surmansa j??loukoissa.
Sen ylpe?n ylimys-talollisen lapsi, jonka tilukset ulottuivat penikulmittain ylt'ymp?rille ja yl?s pilvien rajalle asti, oli siell? viett?minen kukoistuksensa ajan ikuisen talven vallassa. Silloin kun suvituulet kuiskailivat, kukat puhkesivat, linnut pesiv?t ja kaikki rupesi yhteiseen iloiseen liikkeesen, silloin h?nen t?ytyi tarttua paimensauvaan ja kukoistavasta kev??st? menn? yl?s vuorij?itten er?maahan, ja vasta kun syystuuli tuolla alhaallakin suhisi ja talvi valmistihe matkustamaan laaksoon, vasta silloin h?nkin saisi astua alas, talven morsiamena.
Ei mik??n talonpoika l?hett?nyt paimeniansa sinne yl?s, vaan vuokrasivat siell? olevat laitumet Schnalzerilaisille toisena puolen Hochjoch'ia. N?m?t l?hettiv?t sinne muutamia puolivilli?, jotka k?viv?t nahkoihin puettuina ja asuivat peninkulmien p??ss? toisistaan kuin erakot kivi-majoissa. Ja nyt ylimys-talollinen, joka aina oli vuokrannut laitumensa siell?, tuomitsi ainoan lapsensa tuohon miniel?m??n. Vaan ei mit??n valitusta kuulunut Wapun huulilta. Hiljaa h?n valmistihe ilottomalle alppi-retkelle. Aamulla, is?n, renkien ja piikojen nukkuessa meni Wappu pois is?ns? talosta -- vuoriloille. Ainoastaan vanha Luckard, joka kortissa muka oli n?hnyt kaiken t?m?n, oli koko y?n valvonut Wapun kanssa ja auttanut h?nt? vet?m??n matkalaukun kiinni, pisti j??hyv?isiksi kukkasen Wapun hattuun ja meni saattamaan h?nt? kappaleen matkaa tielle. Vanhus itki niinkuin h?n olisi ruumista saattanut. Klettermaier seurasi tavarain kanssa. H?n oli vanha uskollinen palvelija, ainoa joka oli harmaaksi tullut Stromminger'in palveluksessa, kun oli kuuro eik? kuullut kun Stromminger torui ja riehui. T?m?n oli h?n pannut tytt?rens? saattajaksi. Luckard saattoi heit? siksi ett? tie tuli jyrk?ksi ja kiviseksi, silloin h?n k??ntyi, sill? h?nen t?ytyi olla kotona aamiais-ajaksi. Wappu nousi vuorta yl?s ja katseli alas tielle, jota vanhus astui itkien esiliinansa suojassa, ja h?n melkein heltyi itse. Luckard oli kuitenkin aina ollut h?nelle yst?v?llinen; vaikka h?n oli kivulloinen vanha raukka, oli h?n kuitenkin aina Wappua rakastanut. Vanhus k??ntyi viel? kerran tiell?, osoittaen yl?s ilmaan. Wappu katsoi sinnep?in, ja katso, siell? tuli jotakin purjehtien vuorisein?? my?ten k?mpel?sti, vaivaloisesti, niinkuin paperi-leija, jolla ei ole tarpeeksi tuulta kannattimena -- kappaleen matkaa kerrassaan, sitten taas pudoten alas ja suurella vaivalla j?lleen nousten. Se oli kotka, joka noin liehahteli leikatuilla siivill??n Wapun j?lkeen. Nyt sen voimat n?ht?v?sti loppuivat, sill? se vaan repytteli nyt turhaan siivill??n.
-- Hans -- oma Hanseni -- oi kuinka min? taisin unohtaa sinua! -- huudahti Wappu ja juoksi niinkuin vuori-vuohi kivelt? kivelle suorinta tiet? takaisin uskollista el?int? noutamaan. Luckard seisoi liikahtamatta paikallaan siksi kun Wappu taas tuli oikealle polulle takaisin ja tervehti h?nt? niinkuin pitk?n poissaolon j?lkeen. Vihdoinkin oli Wappu ehtinyt Hans'in luo ja otti linnun syliins?, painoi sit? syd?nt?ns? vastaan niinkuin lasta. -- Eilisest? illasta asti oli t?m? kotka Wapun mieless? niin yhdistynyt h?nen aatoksiinsa Joosepin suhteen, ett? se ik??nkuin oli muuttunut myk?ksi v?litt?j?ksi h?nen ja Joosepin v?lill?, tai ett? Jooseppi ik??nkuin oli ottanut kotkan muodon ja nyt oli painettu h?nen rintaansa, niinkuin kotkakin. Samoin kuin harras usko luo itselleen n?kyvi? vertauskuvia, l?hesty?ksens? l?hestym?t?int?, k?sitt??ksens? k?sitt?m?t?int?, niinkuin puuristi tai maalattu pyhimys-kuva t?ll?iselle uskolle muuttuvat ihmet?it? toimittaviksi, samoin on innokkaalla rakkaudella my?skin vertauskuvia, joihin se kiintyy, kun lemmitty on saavuttamatoin ja kaukana, ja siten toi kotkakin Wapulle sanomattoman lohdutuksen.
-- Tule, Hans, -- sanoi h?n hell?sti, -- sin? seuraat minua yl?s vuoriloille. Me emme ikin? erkane toinen toisestamme me kaksi!
-- Mutta lapsi, -- sanoi Luckard, -- eth?n sin? voi ottaa kotkaa mukaasi sinne yl?s, se kuolisi n?lk??n, siell? ei sinulla ole mit??n lihaa, ja mit? muuta tuommoinen el?in sy??!
-- Sin? olet oikeassa, sanoi Wappu alakuloisesti, vaan min? en voi erota Hans'ista, tottakai minulla sent??n tulee olemaan jotain siell? er?maassa. Enh?n my?sk??n voi j?tt?? lintua yksin??n kotia, kuka sit? hoitaisi, kun min? olen poissa?
-- Oh, ole sin? huoleti siit?, -- sanoi Luckard, -- kyll? min? pid?n kotkasta huolta.
-- Niin, mutta se ei seuraa sinua, -- arveli Wappu, -- sin? et tule toimeen sen kanssa.
-- Oh, -- sanoi Luckard aivan viattomasti, -- olenhan min? niin kauan tullut toimeen sinun kanssasi -- kyll? sitten onnistuu tulla toimeen kotkankin kanssa! Annappas se t?nne vaan, min? kannan sen kotia. -- Ja h?n otti kotkan Wapun k?dest?. Mutta suuresti oli h?n pettynyt, sill? jalo el?in teki ankaraa vastarintaa, hy?kk?si rajusti nokallaan Luckard'in p??lle, jotta t?m? s?ik?htyneen? antoi sen menn?. -- Ei ollut ajattelemistakaan ottaa sit? mukaan.
-- N?etk?s! -- riemuitsi Wappu, -- se ei luovu minusta, minun t?ytyy pit?? sit?, k?yk??n kuinka k?y. Onhan minua sanottu Kotka-Wapuksi, ja siksi tahdon j??d?kin. Oi, mun Hanseni, niin kauan kun me olemme yhdess?, ei ole h?t??! Tied?tk? Luckard, nyt min? annan sen siivet kasvaa, ei se en?? lenn? luotani pois, ja sitten se voi itse
Continue reading on your phone by scaning this QR Code

 / 61
Tip: The current page has been bookmarked automatically. If you wish to continue reading later, just open the Dertz Homepage, and click on the 'continue reading' link at the bottom of the page.