Kotikuusen kuiskehia | Page 9

tyttö näillä paikoin ja Niemen pojan morsian, vaikka ei Mikki
sentään häntä saa, sillä isä on sen niin päähänsä pannut, ja mitä hän
kerran määrää, sitä ei kukaan muuta.» Tämän vastauksen kuultuansa
läksi Kokkolainen pois. Hän oli kyllä useasti kuullut puhuttavan
Kuuselasta, että se oli varakas talo, ja päätti akan puheesta, että Lyyli
oli Kuuselan tytär, ja ettei Kuusela Mikille antaisi tytärtään.
Nyt hän meni mielihyvillään kortteeriinsa, katseli pöydällä olevaan
peiliin -- olivatpa hänen vaaleankeltaiset hiuksensa kauniit, kähäräiset,
ja hän itse -- noh kylläpä hän varsin hyvin sopisi Kuuselan Kukalle.
Hän meni taas ulos, käveli pitkin katuja, ja hyvä onnensa saattoi niin,
että hän juuri ennätti erään kauppapuodin portaitten viereen, kun Lyyli
tuli puodin ovesta ulos. Nyt hän pyysi »Kuuselan Kukkaa» torille
kahvia juomaan, sillä siellä oli kahvin myyjä. Lyyli punastui, kun tunsi
nimensä, jolla häntä kylän kesken mainittiin, ja vastasi:
»Kiitoksia vain, mutta ei minua nyt haluta makeat kahvit eikä makeat
kielet, minun on kiire pois, sillä me lähdemme heti kotiin.» Näin
sanoen Lyyli meni kortteriinsa, josta hän vähän ajan kuluttua

kumppaniensa seurassa läksi paluumatkalle.
* * * * *
Kuukausia oli kulunut siitä, kuin köyrimarkkinoilla oltiin. Ne olivat jo
varsin unhottaneetkin, kun eräänä kauniina pyhäiltana ison kellon ääni
kuului Kuuselan mäellä. Kaksi nuorta miestä astui reestä; he sitoivat
hevosensa portin pieleen, panivat heiniä eteen ja menivät Kuuselan
asuintupaa kohti. Kuusela sytytti kynttilän, tuli vieraitansa vastaan ja
sanoi, kun ei hän näitä tuntenut:
»Hyvää iltaa! Mistä kaukaa ollaan?»
»Kokkolasta», sanoi toinen.
»Vai niin», vastasi Kuusela, »käykää istumaan. Mitä nyt Kokkolasta
kuuluu?»
»Hyvää vain», sanoi Kokkolainen.
»Yhtäpä toki puuttuu», virkkoi kumppani naurahtaen. »Paras puhua
suoraan asiansa. Tällä on talot ja tavarat, mutta emäntä taloon
tarvittaisiin.»
Kokkolainen hymyili, yskähti vähäisen ja lausui sitte: »Niin, minulla
on hyvä talo ja tavaraa kyllä, vaan talo emännättä on kuin suuri karja
paimenetta, ja mies vaimotta on kuin päivä ilman aurinkoa. Senpä
tähden minäkin nyt olen parhaaksi nähnyt hakea itselleni morsianta.
Minä näin tyttärenne köyrimarkkinoilla ja mielistyin häneen niin, että
nyt olen tullut tänne, pyytääkseni häntä vaimokseni. Tämä kumppanini
kyllä tuntee, että en minä tytärtänne huonoon taloon pyydä viedä, sillä
minulla on hyvä talo. Karjaa ei tarvitse laitumelle kauas kuljettaa, sillä
laidun on heti talon vieressä, ja niin hyvä onkin, että eläimet sarvista
saakka heinässä käyvät.»
»Kylläpä kuuluu kaikki hyvinpäin olevan, mutta en tahdo vielä mitään
päättää, ennenkuin kuulen, mitä tyttäreni vastaa.» Näin sanoen meni
Kuusela tuvasta pois, aukaisi porstuanperäisen kamarin oven ja huusi:

»Kaisu! Täällä on vieraita, tuo kaljaa.» Kuusela meni taas vieraittensa
luo, mutta Kaisu, joka heti arvasi, mitä asiaa vierailla oli, katsoi ensin
peiliin, silitti valkoiset hiuksensa ja juoksi sitte kellariin, jossa hän
tynnyristä laski vaahtoavaa kotiolutta haarikkaan. Sitte hän riensi
haarikka kädessä tupaan päin, mutta portailla oli Lyyli häntä vastassa.
»Kävin sinua hakemassa meille», sanoi Lyyli, »mutta kuulin, että teillä
on vieraita; et nyt taida tullakkaan.»
»Odota vähäisen, kohta tulen sanomaan, tulenko vai enkö», vastasi
Kaisu ja riensi sisälle.
Tupaan tultuansa hän meni, punastuen korviin saakka, vieraille olutta
tarjoamaan. Vaan nuoret miehet katselivat toisiansa, ja kummastus oli
selvästi nähtävänä heidän kasvoissansa. He joivat kuitenkin olutta, jota
Kaisu tarjosi, ja kehuivat sitä; vaan kun Kuusela alkoi tyttärellensä
selvittää, mitä asiaa vierailla oli, niin silloin hätääntyi Kokkolainen ja
nousi istualta sanoen:
»Älkäästä vielä puhuko, minun täytyy mennä katsomaan, seisooko
hevoseni, se on hyvin irstainen.»
Kuusela katseli vähän pitkään vierastansa, mutta samalla tämä jo
puikahti ulos ovesta ja riensi pihalle ajatellen: »Mitä tämä merkitsee?
Tuossa tytössä ei ole rahtuakaan sen Kuuselan Kukan näköä, jonka
minä markkinoilla näin, ja täälläpä piti oleman ainoastaan yksi tytär.»
-- Kokkolainen meni nyt hevosensa luo, vaan samassa hän näki Lyylin,
joka seisoi portailla kuun valossa. Hän tunsi heti tytön ja ajatteli:
»Ahhaa, täällä tahdotaan ensin naittaa pois rumempi tytär, mutta ei siitä,
ukko mitään tule.» Nyt meni hän Lyylin luokse sanoen:
»Hyvää iltaa, Kuuselan kaunis Kukka! Sinun tähtesi minä olen tänne
tullut. En tietänyt isälläsi olevan kaksi tytärtä, jonka vuoksi vain puhuin,
että omakseni tahtoisin hänen tyttärensä, mutta hämmästykseni oli
suuri, kun sijastasi sain nähdä tytön, joka ei ollut vähääkään näköisesi,
mutta --»

Lyyli keskeytti hänen puheensa, sanoen: »Kuuselalla ei ole muuta
tytärtä kuin Kaisu. Te olette varsin pettynyt kaikin tavoin, sillä minua
ette suinkaan tahdo, kun kuulette, että minun kotini on Kuuselan maalla
oleva matala mökki, jossa ei muuta hopeata näy kuin kuun hopeinen
valo eikä muuta kultaa kuin auringon kultainen loiste.»
Nytpä Kokkolainen tuli kovaan pulaan; hän oli joutunut yhdestä
pahasta toiseen. Hän silitti hevostansa, sanoen: »Niin, kyllä sen näen,
Rusko parka, että et sinä täältä emäntää saa viedä. Kaisusta en huoli, ja
Kuuselan Kukka minut hylkää; hullu että tänne tulinkaan!»
»Kyllä se tosi on, että en teistä huoli, mutta, totta puhuen, ette tekään
huoli Kuuselan köyhästä kukasta, vaan se olematon, se rikas, josta
haaveksitte, se olisi kelvannut.»
Kokkolainen katseli Lyyliä. Hän näki edessänsä neidon niin kauniin ja
suloisen, jommoista harvoin näkee, ja sanoi nyt sydämmestänsä: »Tyttö,
minä tahdon sinut