Korpelan seppä | Page 6

nauramaan.
Siitä huolimatta Tapani kuitenkin piirti A:nsa loppuun. Mutta sen
tehtyään nujautti hartioitaan ja ihmeissään sanoi: "No, todellakin. Onko
tämä nyt sitten näin vaikeaa, että viitsii yksi A syntyessään noin paljon
juonitella, vaikka häntä miehinen mies tekee ihan hiki päässä... Minä
kun lähden kirvestä tekemään, niin se syntyy kuin loitsimalla, niin
annas tuo yksi A:n ilvattu tuommoisen työn osottaa eikä sittenkään ota

sukeutuakseen."
"No mutta sanoithan sinä ensimäisen kirveen teoksesikin pajan
loukkoon joutuneen, vaikka olit tynnyrin hiiliä polttanut. Kunhan teet
niin monta A:ta kuin kirvestä olet tehnyt, niin kyllä se sitten tulee yhtä
hyvä kuin kirveskin nyt."
Näissä Marian sanoissa kuului salaista arkuutta, josko Tapani kuitenkin
kyllästyisi ja lopettaisi siihen, joten sitä sitten ei saisi koskaan
alkamaan. Tämän arkuuden huomasi Tapanikin ja nujautti voimakkaita
hartioitaan ja sanoi: "Sen minäkin sanon, että jos teen yhtä monta A:ta
kun olen tehnyt kirvestä, niin uskon että ei enää A kaipaa kätilöä
syntyessään. Mutta alkuhan se on aina hankala, sanoi entinen
juurivakan tekijä."
Sen sanottuaan Tapani painui taas pöydän laitaa vasten ryntäilleen
piirtämään A:ta ja kielen kärki taas ilmestyi hampaitten välistä
näkyviin.
Nyt Maria ei viitsinyt enää nauraa, tuntui pahalta äskeinenkin naurunsa;
pelkäsi sillä pahottaneensa Tapanin mieltä, mutta ei osannut sitä
kuitenkaan anteeksi pyytää, jäi vaan ajattelemaan Tapanin
uhraavaisuutta, kun se hänen tähtensä voi antautua noin lapselliseen
ponnistukseen.
Kauvan aikaa olivat nyt kumpikin toisilleen virkkamatta. Mutta viimein
Maria hiipi Tapanin olan yli katsomaan ja varsin miellyttääkseen
Tapania iloisesti huudahti: "No johan ne rupesivat paranemaan. Ei
muuta kuin alku on matkassa. Hiljaa se härkäkin kyntää."
"Kyllä tästä kalu tulee kunhan verrytellään, sanoi taulan tekijä", virkkoi
Tapani hymyillen ja piirti vaan A:ta että posket pullistuivat jännityksen
painosta ja otsassa oli ihan kikaraisillaan pieniä hikihelmiä.
Maria rupesi nyt pelkäämään että taitaa Tapanille ruveta ponnistus
menemään yli voimien. Hän laski sentähden kätensä Tapanin
olkapäälle ja kehotti:

"Mutta jospa rupeisit nyt tekemään niitä pieniä kirjaimia mitä siinä
mallin alimaisessa osassa on. Ne ovat saman nimisiä kuin siinäkin
ylä-osassa. Niiden nimet saat kiinni kun muistat Aapisen tapulan.
Muistathan sen?"
"No, jo toki. Kyllä tuota penikkana sai siksi monta kertaa juntata
päähänsä, ja jos huomenna et sattunut muistamaan, niin tuli korvalle
läimäys, että kotvasen pyöri maailma mustana silmissä ja korvat
maukuivat, että luuli hautauskellojen soitannan kuuluvan. Luulisi
niitten toki yhden miehen ijän pysyvän kallossa."
Sen sanottuaan rupesi Tapani tekemään pieniä kirjaimia. Mutta mitä
kummia! Kynästä ei lähtenytkään mitään. Tapanin silmät menivät
tavattoman pyöreiksi ja melkein hätäisesti huudahti hän: "Loppuiko
tästä aine?"
Maria naurahti ja suu aukesi sanomaan: "Voi kun sinä olet lapsellinen!"
mutta tapasi huuliltaan kiinni sen sanan ja muutti sanaksi: "Ei siitä ole
aine loppunut, vaan sydän on kulunut puun tasaan. Katsohan kun minä
vuolen, niin saat nähdä että lähtee."
Marialta saatuaan kynän Tapani katseli sen ihmeellisyyttä, kun siinä on
puun sisässä se aine, joka paperille jälen tekee. Mutta hetkisen sitä
katseltuaan jämistäytyi taas entiseen asemaansa ja suusta kuului
hiljakseen: "aa", ja tuokion perästä: "pee" ja taasen tuokion perästä:
"see". Nyt pysähtyi muistelemaan aapisen tapulata, -- vaan kohta kuului:
"tee".
Tuosta d:stä tuli kaikkein luonnollisin ikäänkuin vahingon kaupassa.
Sen nähdessään Maria ihastuneena sanoi: "Mutta niitähän lähti
tulemaan kuin turkin hihasta! Nyt näkyy olevan pahin salmi soudettu."
"Kyllähän näitä penikoita näkyisi rupeavan tulemaan, kun vaan nuo
emakot opittaisiin tekemään", sanoi Tapani e:tä piirtäessään, ja kieli jäi
hammasten väliin lipottamaan.
"No, mutta sitähän paremman puutteessa voi kirjottaa sanoja vaikka
kilometriä pitkältä ilman yhdettäkään alkukirjaimetta. Katsohan

esimerkiksi tässä testamentissa. Alkukirjaimia on ainoastaan lauseen
alussa ja nimisanan alussa, joten koko tällä aukeamalla ei ole kovin
monta kymmentä alkukirjainta."
Silmät renkaisillaan katseli Tapani Marian kädessä auki olevaa uutta
testamenttia, mutta ei näkynyt pääsevän järkeensä.
Nyt Maria Tapanin olan yli kurotti sormensa Tapanin eteen paperille ja,
ikäänkuin hellävaraisesti jääden syliksi Tapanin kaulaan, sanoi:
"Piirräppäs tuohon tuo tee. Piirrähän sen viereen yy -- tee nyt kaksi
teetä -- -- no, tee nyt öö. -- Heitähän nyt tuon verran väliä ja tee taas tee
-- tee nyt uu, tuosta mallikirjasta katso. -- No, tee nyt ällä, tuo naisen
sauva. No, tee nyt ii. -- -- Jätä nyt taas tuon verran väliä ja tee koo. --
No, tee nyt yy -- etsihän tuolta mallikirjasta. Tee nyt ällä, tuo sama
naisen sauva. Tee ää -- no, tee nyt ässä. -- -- Tee nyt taas tee, tuo
tienviitta. No, tee nyt ää."
Nyt Maria taputti Tapania kasvoille ja sanoi: "No, sanoppa, mitä siihen
paperille nyt tuli?"
"Enintään hui hai."
"Elähän, mies! Siinä on kokonainen lause. Siinä on: 'Tyttö tuli
kylästä'."
Nyt Tapani rupesi tolkussa ottamaan selvää että todellako sen
kokonaisen lauseen saa niin vähällä vaivalla, ja hetken perästä iloisesti
huudahti: "No pahus! Nyt ollaan jo veräjällä. Tässähän ei ole muuta
kuin tavata jammistaa sanaa sitä myöten kuin sanaa kirjottaa, niin
siinähän se selviää mikä kirjain minkin perään on kirjotettava."
"Siinähän se, hyvä Tapani, on koko mahti. Ja sinä kun olet niin selvä
lukemaan, niin se rupeaa menemään ihan vettä valaen, kun kirjaimien
teon saat