Korpelan seppä

Korpelan seppä

The Project Gutenberg EBook of Korpelan seppä, by Heikki
Meriläinen This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and
with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away
or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.net
Title: Korpelan seppä
Author: Heikki Meriläinen
Release Date: August 22, 2005 [EBook #16582]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK
KORPELAN SEPPÄ ***

Produced by Tapio Riikonen

KORPELAN SEPPÄ
Kirj.
Heikki Meriläinen
Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo, 1909.

I LUKU.
Harmaana, raskaannäköisesti pulppuilevana patsaana nousi kesäillan
tyyneen korkeuteen savu Erkkilän karjatarhaan tehdystä suitsusta.
Talon lehmät siinä hyvässä sovussa kiertelivät suitsua, mutta Marian
lehmää, joka oli muualta ostettu, vihasivat kaikki eikä se uskaltanut
tulla lähellekään, vaan täytyi värjötellä ulompana. Toisista lehmistä
eronneet hyönteiset keräytyivät hänen ympärilleen, niin että yhtenä
pilvenä pörisi ja surisi paarmat, tuppipaarmat, tökkijäiset, kärpäset ja
monenmoiset hyönteiset. Eikä ne vähääkään hälvenneet, vaikka lehmä
hoikalla hännällään myötäänsä huiski, kopisteli jalkojaan maahan ja
puisteli päätään niin että suuret korvat löpisivät kasvopäihin.
Mutta Maria tuli nyt tarhaan, aholta kerättyjä kannonpalasia kainalossa
ja kuiva tuohikäppyrä kädessä. Lehmä kun arvasi Marian nyt olevan
suitsuntekohommissa, niin se ystävällisesti myristen lähti juoksemaan
Marian luokse.
Maria, nähtyään lehmänsä pilvenä häärivän hyönteisparven
hätyyttämänä, ryöpsähti maahan polvilleen ja edessään olevan pienen
kannon juureen teki tuomistaan kannon palasista ja tuohikäppyrästä
tulen ja kattoi sen maasta kynsimillään sammalilla ja turpeilla, joten se
rupesi tupruttamaan sakeaa, harmaata savua. Tätä savua nyt Maria
esiliinallaan huiskautti vieressään seisovan lehmänsä yli, että siitä
hyönteiset eroaisivat, ja silloinpa ne pöristen lähtivätkin korkeuteen ja
hävisivät sille tielle, ettei näkynyt eikä kuulunut yhtään.
Nyt lehmä koetti osottaa kiitollisuuttaan Marialle nuoleskelemalla
tämän käsiä, kyynäspäitä ja lanteita ja mitä vaan kerkisi. Mariakin
kynsien lehmänsä korvallisia ja taputellen sen kasvoja puheli: "Sinä
Maatikki, minun oma Maatikkini! sinä olet yhtä orpo ja turvaton kuin
minäkin. Sinun täytyy pelätä kaikkia muita ja olla allakynsin kuten
minunkin. Ei ole sinullakaan edes sarvia, joilla puolustaisit itseäsi. Ja
mitäpä etua olisi sinulle enempi kuin minullekaan itseni puolustuksesta;
saisit vaan ylivoiman ärsytetyksi itseäsi vastaan. Niin... Me olemme
huonemiehiä, toisten armoilla eläjiä, meidän on aina toteltava. No, no,

elä nyt niin kovasti nuole sillä karkealla, suurella kielelläsi, ihan hajalle
kaahnutat minun vaatteeni... Voi, voi, kun sinulla nyt on lysti, kun
pääsit syöpäläisistä vapaaksi. Oikein silmäsikin panet melkein umpeen,
nuo suuret paksuluomaiset silmäsi, ja nuokin suuret korvasi
lupsahtelevat hermotonna siinä minua nuollessasi. Voi, voi, kun sinä
kuhnutat niin kovasti! Vaan enhän voi sinua kieltää, kun sinä muuten et
voi minulle hyvyyttäsi osottaa."
Nyt kuitenkin suitsun päällä olevat sammalet ja turpeet paloivat
tuhkaksi ja tuli pääsi vapaasti liekehtimään, joten savu muuttui
kuumuutta henkiväksi siniseksi kitkuksi. Nyt Maria kokosi liekehtivät
kannon palaset koommaksi, peitti ne uusilla turpeilla ja vielä kerran
taputeltuaan Maatikkia kasvoille lähti taloon, tullakseen sieltä vähän
ajan perästä lypsämään.
Mutta nyt kun Maatikin suitsu rupesi tupruttamaan paksua savuaan ja
talon lehmien suitsusta oli jo savu väsähtänyt, niin yksi talon lehmistä
lähti tulla lurjottamaan Maatikin luokse ja tullessaan jo mulisteli
verestäviä silmiään, näyttääkseen Maatikille että suitsu on jätettävä
hänelle. Tämän mulistelemisesta ei Maatikki kuitenkaan ollut
tietääkseenkään, märehti vaan rauhallisena ja olisi antanut sen tulijan
tulla toiselle puolen suitsua. Mutta se tulija tapansa mukaan töyttäsi
Maatikkiin käsiksi, osottaen suuret sarvensa Maatikin kylkeä vasten.
Maatikki ei nyt väistynyt, pyörähti vaan päin ja rupesi vastustamaan ja
vihasta möristen puski vastustajaansa. Vastustaja, kun aina oli nähnyt
Maatikin pakenevan, ei kuitenkaan antanut perää, vaan rynnisti yhä
vaan uhemmin. Tässä temmellyksessä joutuivat Maatikin etujalat
suitsuun. Suuttuneena vastustajalleen ei se tullutkaan tarpeellisessa
silmänräpäyksessä hypänneeksi pois, vaan sitten vasta kun tunsi
polttavan, sydäntyi enemmän ja teki vielä hurjemman rynnistyksen,
millä voittikin vastustajansa. Vihasta älisten meni viimeksimainittu
monta kymmentä askelta yhtenä jakkarana ja jalat kyntivät syviä
vakoja ahon kamaraan.
Voitettuaan vastustajansa Maatikki tunsi tuskan jaloissaan ja puhalti
raskaan henkäyksen, tullen levottomaksi. Sitten rupesi juoksentelemaan
ympäri ahoa ja tuskan yltyessä lähti laukkailemaan. Pani kielensäkin

pitkälle ja kummallisesti möristen laukkaili, kiihtyen yhä enemmän kun
tunsi tuskan jaloissaan suurenevan.
Tämän näkivät talon lapset tullessaan talon lehmien suitsua korjaamaan
ja juoksivat Marian huoneeseen. Maria oli juuri lähtemässä lypsämään,
kun lapset, pyörein silmin, melkein huutaen, sanoivat: "Meidän Sunteri
puski Maatikkia että se poltti jalkansa ja laukkailee tuolla aholla."
Sen kuultuaan Maria meni kuin ukkosen lyömä. Hehkuvan punakat
kasvot menivät melkein mustiksi, lypsinkiulu putosi käsistä ja
tuskainen huudahdus kuului: "Herra Jumala sentään!" Tämän
sanottuaan lähti ikäänkuin mieletön juoksemaan sinne
lehmitarha-aholle ja nähdessään Maatikin kieli pitkällä ja ölisten
laukkailevan sinne tänne, huusi: "Maatikki, Maatikki! Minun rakas
Maatikkini, mikä sinulle on tullut!"
Tätä ei Maatikki kuitenkaan näyttänyt kuulevan, laukkasi vain kuin
järjetön. Mutta viimein hän syöksyi pitkäkseen aholle, missä tuskaisesti
öhkien kimputti etujalkojaan, niin että koko ruumis liikkui sen mukaan,
ja kielensä työnsi yhä pitemmälle ja väliin mörähteli entistä
kamalammasti.
Nyt Maria riensi Maatikin luokse. Mutta nähtyään, että kumpasestakin
etujalasta olivat kaviot lähteneet ja että