Korpelan Tapani | Page 7

mink? voin. Iltap?iv?ll? l?hdettiin kotiinp?in. K?veltiin v?h?n matkaa, niin istui telolle ukko ja sanoi, ett?
?tie k?yd?, hako lev?t?, haon vierus haukotella.?
Otti h?n piippunys?ns?, pani siihen rouheita, iski tulen, alkoi vedell?, ja siin? h?n tupakoidessaan rupesi minulle puhumaan muistojaan. Kirkkaina loisti ukolla kuoppaan painuneet el?v?t silm?t, kun h?n kertoi el?m?ns? vaiheita. Siin? h?n kertoi n?lk?vuosista, kalliista ajoista, tapausten edell? k?yneist? luonnon ilmi?ist? ja ennustuksista, Ruotsin kuninkaista, joitten alle h?n oli kuulunut, niitten hyvist? ja huonoista puolista, Suomen surkeasta tilasta, sen paljo k?rsineest?, kuitenkin voittaneesta kansasta. Hohtavia suuria karpaloita py?ri ukon tummille, kurttuisille poskip?ille niit? kertoessaan. Ja silmi?ni r?p?ytt?m?tt?, suu kolmantena korvana kuuntelin h?nen tarinoitaan. Ukkeli kun huomasi, ett? niin halulla h?nen kertomustaan seurasin, tuumasi, ett?
?laaja se on uroon tarha. Tyvess? viel? olet, poikaseni, enemm?n tied?t kun olet latvassa. Siell? tulet n?kem??n tuulenkin, tuiskunkin aina vastarantasenkin. Tikka on kirjava, vaan ihmisen ik? on kirjavampi. Ei sit? tied? lapsena, mink?lainen on olla aikamiess?.?
Lev?hdetty??n nousi ukko, otti tien vieress? olevasta raitapehkosta vesan, siit? leikkasi kepin, l?hti k?velem??n ja tuumaili:
?Hiljaa se huono k?ypi, sauvan voimaton pit??pi, niin sanoivat ennen vanhat. Ja tosi tuntuu olevankin. Ei tunnu olevan miehest? menneest? eik? tuiki tulleesta. Niin ne olivat minunkin jalkani keve?t sinun ik?sen?si kuin sinulla nyt, vaan matka on vienyt ev??ns?.?
Niin tuumaili ukko, kun k?yd? koppasi keppi kolmantena jalkana. Min? vaan siemakehdin ja suikelehdin ukon ymp?rill?. Menin aina eteen katsomaan, kuinka ukko astua vinnasi. Hiki valui vanhuksen p??st?, ett? suortuvassa oli hopeaiset hapset, jotka valuivat imekkein? kurttuiselle, mustansiint?v?lle kaulalle, ja m?rkin? olivat kaikki nahka-aallot, jotka aika oli ajanut kokoon ukon kasvoille. L?yh?ll? n?kyi olevan vanhat paikkaset sarkahousujen lahkeet ukon polvissa, jotka askelta tehdess? horjahtivat puoleen ja toiseen. V?list? oli toinen jalka toisen ristin?.
Matkallamme sattui noin parin sylen levyinen joki, jossa oli yksi sujuva puu hakattu portaaksi. Min? yritin sit? my?ten juosta vitasemaan yli, vaan ukko kielsi ja sanoi, ett?
?Muistapas poikaseni vanhain sananlasku, ett? syli puuta, vaaksa vett?, askel paikkaa pahaa miehelle surmasijaksi. Hakataanpas puu toinen t?h?n kumppaliksi. Vara ei venett? kaada, eik? tuki suovaa alenna. Parempi on katsoa kuin katua. Tulee kyll? vahinko viisaallekin, mutta tyhm?ll? se on toisessa k?dess?.?
Ukko hakkasi puun ja tulimme yli joesta. Siin? tuli er??n talon is?nt? vastaan. H?n ihastui n?hdess??n ukkoa, tervehti ja kummasteli:
?Kun viel? jaksatte kulkea n?in pitk?t matkat.?
?Viel?h?n sit? on kyntt? ketoon pistetty?, tuumasi ukko, ?vaikka ei sit? ruton sataa vuotta elet?. Mink? minunkaan k?yntini ei joutuisata ole, vaan aina olen seisovan puun kuitenkin j?tt?nyt.?
?Miten vanha nyt on ?ij???
?Yhdeks?nkymment?seitseman vuotta on minun ker?ll?ni ajan solmuista lankaa. Siell? on jo monta mutkaa matkalla. Vaan p?? tuntuu tulevan vet?v?lle. Maa tuntuu alkavan puoleensa minua vet??. Vuosi takaperin olin paljon topakampi, vaan tosi n?kyy olevan kuin sanotaan, ett? vuosi vanhan vanhattaa, kaksi lapsen kasvattaa. Vaan mihink?p? t?st? ment?nee, t??ll? t?ytyy olla niin kauvan kuin henki luita l?mmitt??. Eik? minun aikani kulu yhdess? kohti, kun v?h?nkin pysynen p?nkill?ni.? N?in puheli ukko v?h?n sammaltavalla ??nell?, tarjosi pitk?vartista, suonirikasta k?tt??n sille is?nn?lle, py?r?hti ja l?hti astua tell??m??n kotiin, ja min? koiran asemesta v?list? edess? ja v?list? j?less?.
Kotiin tultua ?iti antoi iltasen, laittoi vuoteen, ja me l?hdimme ukon kanssa vierekk?in nukkumaan kuin ty?miehet konsanaan. Ukko nukkuikin heti, vaan min?, vaikka olin kyll? v?synyt, en nukkunut pitk??n aikaan, ukon kertomukset kun lis?siv?t ajatuksiani. El?m? tuntui niin suloselta. Siin? vieress?ni oli semmoinen aarre, niin hyv? yst?v?, jommoista en tiennyt aavistaa olevan koko maailmassa.
Olipa ennen pitk?? uni varastanut minutkin toiseen el?m??n, jossa n?in, ett? minulla oli kaunis kylv?pelto, niin kauniit, terhakat, hy?te?t oraat, jonka oli isois?ni kylv?nyt, vaan heti tuli ankara myrsky, joka ruhtoi ja reutosi ja mullan kanssa sotki kaikki oraat, ettei j??nyt kuin juuret j?lelle. Siit? her?sin. Ukko oli jo mennyt pois vierest?ni. Min? hypp?sin s?ik?ht?en lattialle, kapasin pirttiin, kysyin ?idilt?, ett? miss? ukko, ja kun sain tiet?? olevan saunassa, menin sinne, Siell? h?n oli tuohivirsuja tekem?ss?.
?Viikon virsua pit??, toisen viikon parsimalla?, tuumaili ukko. Min? tahdoin tekem??n itselleni my?s, jotka h?n lupasi ja teki aivan heti.
Nyt kun saatiin aamiainen suuhunsa, silloin virsut jalkaan kumpasellekin ja l?hdettiin astua vihmomaan eilisi? j?lki?. Virsut kitkasi jalassani, kun juosta v?kellin kuin mets?kana ukon edell?, jonka valkoset tuohit?pp?set harvakseen l?psiv?t tiehen. El?m?n koreus ei meit? silloin kiusannut. Niin sit? vaan mentiin ja tehtiin teht?v?ns?.

IX.
Isois?ni tautivuoteella.
Se talvi, joka nyt seurasi, oli mit? onnellisimpia el?ess?ni. Ukko j?i meille, ja h?nen kanssaan ky?n?sin kuin juottoporsas. H?nest? en j??nyt en puunkaan taakse. Ja koko pitk?n? talvena ei seonneet asiat niin pahasti, ett? olisi selk??n minulle annettu. Sen ukon seura vaikutti sen. Iltasilla kun rupesimme olkivuoteelle nukkumaan, niin opetti h?n minulle virren v?rsyj? ja rukouksia, joita k?ski aina maata ruvetessa lukea ja rukoilla Jumalaa, ett? ruma henki ei saisi y?n pimeydess? tehd? meille pahaa. Joka ilta h?n opetti aina jonkun v?rsyn, jota h?nen ei tarvinnut monta kertaa parsiakaan, ennenkuin sen muistin.
Ja sill? tavoin meni talvi.
Kes? oli alussa, lehti alkoi tulla puuhun, nurmet alkoivat h?rmitt??, kun isois?ni sairastui melkein ?kki?. Minun k?vi s??likseni, kun n?in, ett? ukko on kipe?, ja