Korpelan Tapani | Page 3

yhdess? sijassa aina kuin vanha koni. Vilhakka luontoni ei asettunut, vaikka kuinkakin kuritettiin. Senp? huomasivat vanhuksetkin, ett? ei tule oikeata lapsen hoitajata, jos miten opetettaisiin.

IV.
Vankeudessa.
Kun minusta ei tullut vanhuksille kelpaavaa kalua, j?tettiin minut kotiin yksin?ni silloin kun muut kes?seen aikaan siirtyiv?t t?ille ulkokausteella. Pistettiin p?nk?n taakse. Varsinkin hein?aikana sain olla pitk?t p?iv?t vankeudessa.
Muistan ik?ni, kun ensikerran j?tettiin p?nk?n taa koko kes?seksi p?iv?ksi. Ruuaksi pantiin voileip? ja kupillinen piim?? ja ly?tiin salpa lujaan oven p??lle. Koetin rukoilla ja itke?, vaan se ei auttanut. Sinne j?in ja oven edess? itkerehdin siksi kunnes v?syin ja uni tuli. Kun her?sin, tuli sama ty? eteen. Sy?nti? en muistanut ollenkaan.
Vihdoin viimein tuli ?iti ja tapasi minut itkem?ss? ja silmi?ni hieroskelemassa. Niin olin hieronut, ett? olivat turvoksissa, kohta umpeen turistumassa. ?iti torui ja kielsi hieromasta. Mutta kun niit? karvasteli, niin en saattanut olla hieromatta viel?k??n. Silloin tarttui h?n tukkaan ja pelmuutti ett? niskasuonet ruski. ?rjyi, ett?
?viel?k? itket, h?, viel?k? itket??
Itkuani kun en voinut pid?tt??, niin haki sujuvan kepin ja nuhitti sill? kuin lampomusta koiraa.
Huomissa p?iv?n? oli taas sama kohtalo, vaan en silloin tohtinut itke? enk? silmi?ni hieroa, kun ?itini tuli kotiin. Ja muistin sy?d? ruokiani. Ja siit? ?iti kiitteli.
Sit? menoa kesti, samaa vankeutta. Siihen aloin tottua sen verran, ettei niin itkett?nyt, vaikka eih?n tuota olisi jaksanutkaan en??n. Tuntui kun olisivat kuivuneet vesil?hteet, joista karvas mieli imee kyyneli?. Ainoastaan v?list? tuli syd?nt? v?risytt?v?, katkera puuska, niin silloin muutamia pieni? helmi? vier?hti kasvoilleni.
Tuohon ik?vyyteen umpip??h?n haudattuna istuin yksin?ni p?iv?n p?iv?lt??n. Mutta er??n? p?iv?n? alkoi penkin alta kuulua jonkunmoista liikett?, jota min? tirkistelem??n ja katsomaan. V?h?n ajan per?st? n?in elukan, joka hiljakseen mateli penkin aluksia, keltasen ja valkean kirjava elukka. Se oli mielest?ni ihmeen kaunis ja toivoin, ett? kun ei milloinkaan menisi pois. Koettelin ottaa k?teeni, vaan se kun alkoi k?hist?, niin min? n?in, ettei se sille kelpaa. Muulla koettelin kesytt??. Hain piim?kuppini, panin sen lattialle eteen sille. Sep? rupesikin paikalla sy?m??n, tokasi kuin lintu aina sit? piim?? suuhunsa ja nosti sitten p??ns? pystyyn. Aina tokasi ja aina nosti p??ns? pystyyn ja sit? tekosta teki kauvan aikaa. Se oli minusta mieleen. Olisin antanut kaikki ruokani sille niin ihmeen kauniille elukalle. Vaan sep? aikansa sy?d? vintattuaan vet?ytyi kokoon niin kummalliselle kiemuralle, ett? sit?k?s ihmettelin ja rupesin taas ottamaan k?siini. Vaan se rupesi k?hisem??n ja pani suunsa niin vihasen n?k?seksi. Sitten kun heitti s?hisem?st?, niin lipsutti ja luikutti kielt??n niin vikkel?sti, etten erottaa tahtonut. Min? kun n?in, ettei sille kelpaa minun hyvittelyni, niin annoin rauhassa nukkua siin? lattialla. Istahdin vaan viereen ja katselin sit? keltasen kirjavata, somasti tehty? vyyhti?. Olisin suonut olevan sen k?siss?ni. Mutta se aikansa siin? oltuaan oikaisihe hiljalleen suoraksi ja l?hti mutkaillen menn? loirottamaan pois penkin alla olevasta rei?st?, joka oli lahossa sein?hirress?. En olisi mielell?ni p??st?nyt ja tartuin h?nt??n, kun oli siin? rei?ll? menossa. Vaan se oli kylm? ja liukas, niin luiskahti kuin matikan pursto ja niin se meni. Tuntui el?m?ni paljon hupasemmalta, kun olin saanut semmoisen toverin kanssa oleskella.
Huomenna kun j?in taas siihen entiseen tilaani, niin odottelin tulevaksi sit? eilist? kaunista el?v??. Ja kun ei sit? n?kynyt pitk??n aikaan, luulin, ettei tulekaan. Mutta vihdoin kun jo olin herennyt odottamasta, havaitsin kirjavan elukan kuljeksivan penkin alla. Heti py?ristyi silm?ni, ja kun niiss? p?iv?n valossa kimalteli vedet, niin se elukka toisinaan v?l?hteli silmiss?ni koiran korkuisena ja ne kirjavat sen sel?ss? oli niin moniv?riset, ett'ei siihen olisi piisanneet vesikaaren kaikki v?rit. En joutanut siekailemaan, vaan kopoin piim?kuppini, vein eteen, ja se rupesikin sy?m??n entisell? tavallaan ja loikuili eilist? rohkeammin ymp?ri pirtti?. Paistoipa aurinko muutamasta ikkunasta lattialle, niin h?n siihen p?iv?paisteeseen vet?ytyi taas semmoiselle kiemuralle kuin eilenkin ja min? rupesin viereen k?ll?tt?m??n. Siihen nukuimme kumpanenkin. Kun her?sin, niin se lasista tuleva pienonen valolevy oli kulkenut monta kyyn?r?? syrj??n eik? n?kynyt makuutoveria. Hypp?sin katselemaan ja havaitsin ilokseni, ett? se oli siell? piim?kupilla appamassa. Menin sinne taas luokse, ja nyt ei ollut mihink??n ik?v?t?. Sek??n ei arastellut en??n, vaan antoi silitell? itse??n.
Joka p?iv? tuli se kun palkattu sinne pirttiin ja alkoi itsest??n etsi? piim?kuppia, jonka min? heti juoksutin eteen. Tarjosin voileip??kin. Leip?? toisinaan tokasi, vaan voita ei huolinut, lieneek? suolaa moittinut.
Pyh?n? ja silloin kun oli muita ihmisi? kotosalla, niin ei n?kynyt sit?. Min? kerroin kauniista elukasta muille, vaan ne eiv?t saaneet p??h?ns?, ett? mik? se olisi. Luulivat, ett? mit? lienen kerran unissani n?hnyt, niin sit? muistelen, ja siihen luuloon j?iv?t. Minulle oli ihan sama, jos j?iv?tkin. Minut kun j?tettiin vaan yksin?ni, niin se silloin tuli. Oli koko pitk?n kes?n jokap?iv?nen vieraani, ja min? pidinkin siit? enemm?n kuin veli Sampasta ja sisko Katrista.
Vaan syksykes?ll? ?iti tuli keskell? p?iv?? kotiin rieskan tekoon. Minulla oli paraallaan vieraani luonani piim?kupin vieress? kiemurassa. Se ?idin n?hty??n alkoi hommata pois l?ht??. Vaan ?iti koppasi halon ja l?i kuoliaaksi sen elukan. Min? itkem??n katkerasti. Itkin, enk? voinut asettua, vaikka k?skettiin, ja siit? sain taas kuria, ett? olin tottelematon.
Muut kun tulivat kotiin, niin ?iti kertoi heille koko tapauksen ja miten min?