Kootut teokset IV: Kertomuksia ja kirjoitelmia | Page 8

yhtyi veisuun.
-- Mutta -- hän huomasi asemansa ja pysähtyi -- tämä kieli ei kelpaa!
Tuntuupa kuin olisin vieläkin Koiramäen Aatami, siltä tuntuu.
Hän kiiruhti majaansa.
Joulunpyhinä hankki hän itselleen Ahlman'in sanakirjan. Yöt päivät,
unissaankin luki hän ruotsia. Ja pääsemättömiin joutui hänen kanssansa
ruokamuori, kun ei enää herran suusta suomen sanaa lähtenyt. Hän etsi
lääkärin ja toivoi parannusta, mutta lääkäri vakuutti miehen olevan
entistä terveemmän, koska hän nyt jo osaa ruotsiakin. Kappelin isännät
ja emännät tulivat häntä puhuttelemaan lastensa koulunkäynnistä.
Jonkun katkonaisen sanan vastasi hän heille suomeksi, vaan sitten
seurasi kokonaisia palstoja sanakirjasta ruotsia. Vieraat ravistivat
päätänsä ja palasivat kotiinsa.
Joulun-aika kului ja kevätlukukauden piti alkaa, vaan ei ainoatakaan
sielua tullut Aatamille oppilaaksi. Hän odotti viikon ja toisenkin -- tuli
päiviä, vaan ei oppilaita.
Kovin kävi Aatamin vasen puoli kipeäksi. Eikä kappelin herratkaan
käyneet häntä lohduttamassa. Päälle päätteeksi kuuli hän eräänä
sunnuntaina kirkossa ilmoituksen: oppilasten puutteessa on päätetty
kappelin koulu suljettavaksi, jonka tähden koulun nykyinen opettaja on
vapautettu virastansa.
Ja kun siitä Aatami sairastui, niin sitä ei ole hyvä kertoa! Ensin kylmeni
hänen päänsä ja kuumeni sydämensä, sitten vaihetteli kuumuus päässä
ja sydämessä niinkuin sen, joka vuorottain kokee tuntea ja ajatella,

mutta joka lopulta ei jaksa tehdä kumpaakaan. Töin tuskin saapui hän
asuinmajaansa, kun jo kukertui vuoteellensa, jossa häntä ruokamuori
hoivasi. Hän oli nyt kokonaan kuuma.
Eihän enää ole elämällä oikeita laitoja: kun mies on juuri ehtinyt
menestyksen päähän tarttua, sen jo häneltä kova onni tempaa!
Ja tuosta kaikesta oli kappelin neulasanainen raatarikin jo keksinyt
pistävän laulun, jonka kertomuksemme täyteläisyys vaatii tähän
liittämään:
No kaikkinakin päivinä Maailmaan synnytään: Ett' onni kääntää
selkänsä, Kun elää mielitään!
Näin kuului laulu ja tällaisena se kappelin kansassa kulki.
* * * * *
Vuodettaan vielä pehmitteli Aatami, kun eräänä aamuna ajoi
postihevosella pihalle supiturkkinen uhkea matkustaja, joka kovasti
tiukkasi nähdäkseen koulun hra opettajaa. Kiihkeästi paloi hänen
silmänsä ja levottomin askelin seurasi hän ruokamuoria, joka hänet
johti Aatamin sairasvuoteen luo.
-- Ulos, sinä tuhma talonpojan vaimo! kiljasi hän ensi työkseen
ruokamuorille, joka tahtoi hänelle selittää herransa tilaa. -- Tahdon
puhua ainoastaan herrasi kanssa.
Peljästyneenä väistyi vaimo tiehensä.
-- Armahtakaa, hyvä herra, armahtakaa housutonta miestä! rukoili
Aatami hypähtäen säikähtyneenä sängystään seisomaan. -- Viatonna ja
rahatonna seison tässä edessänne kuin palava kynttilä, armahtakaa!
-- Suokaa anteeksi, siveä herra, että teitä häiritsen! Nimeni on parooni
Farsson, Toivoniemen hovin haltija Uusinaan Elimäeltä. Olen
kotimatkalla. Saanko tietää nimenne?
-- Olenpa, armollinen parooni, Aadamsson Kehnolin -- niin nimeni

oikeastaan on.
Tämän lisäuudistuksen oli Aatami keksinyt nimellensä sitten kun hän
alkoi perehtyä ruotsinkielessä.
-- Oikein suloista! huudahti hra parooni. -- Te osaatte ruotsia ja tahdotte
puhua ainoastaan ruotsia. Te olette sivistynyt gentlemani. Teistä on
huoli pidettävä. Teillä on hyvä tulevaisuus. Tämä tuhma kansa ei teitä
ymmärrä, sen kuulin kyytimieheni kertomuksesta. Se rakkari!
-- Niin oikein, tämä kansa ei ymmärrä minua. -- Vaan suottehan
anteiksi, jos ma pistän tuolta naulalta housut jalkaani.
-- Oikein, siveä herra, te teette oikein. Ja rohkenenpa teille tarjota
paremman paikan. Tämä paikka ei ole teille sovelias. Olen rakentanut
koulun. Te tulette siihen opettajaksi. Te opetatte nöyryyttä ja
kuuliaisuutta. Kansa on uppiniskainen!
-- Niin oikein, uppiniskainen on tämä kansa, joka ei tuo lapsiansa
kouluun.
-- Oikein, siveä herra, te puhutte oikein. Kansa tarvitsee kovaa kuria.
Mutta minun sanani täyttää koulunne oppilailla, minun sanani,
huomaattekos!
-- Teidän sananne, armollinen parooni, on voimakas sana. -- Vaan
suottehan mun tarjota lasin pukkiolutta, oikein hyvää pukkiolutta?
kysyi Aatami virinneestä toivosta hilpeänä. Ja ennenkuin parooni
ennättikään vastata, oli hän jo juossut ruokamummon luo.
-- Tämä nöyrä ja siveä nuorukainen, tämä on oikea esimerkki
uppiniskaiselle kansalle. Ja sisäneitseeni, joka nyt mun tähteni
epätoivossa itkee, hänkin iloita saapi, iloita tuosta sulhon heilakkeesta,
jonka hälle lahjoitan. Tuollapa hän tulla ketkuttaa. Semmoisia miehiä
tarvitsemme.
Näin lateli itsekseen parooni. Aatami saapui.

-- Tässä, armollinen parooni, ruskeata, kuohaisaa pukkiolutta, oikein
hyvää.
-- Te teette oikein, siveä herra, sillä matkustajalla on ankara jano. Skål,
hra Adamsson! Te tulette onnelliseksi. Te voitte heti rakentaa
avioelämän. Minä olen teille valmistanut kaikki. Te olette tervetullut.
Mutta te tahdotte puhua ainoastaan ruotsia!
-- Nöyrin palvelijanne Adamsson-Kehnolin puhuu ainoastaan ruotsia,
kumarsi Aatami.
-- Oikein suloista! Se sopii gentlemanille. Nyt jäätte hyvästi. Pian
seuraatte jäljessä. Pian tapaamme. Jätän teille adressini. Te olette
tervetullut. Teillä on hyvä tulevaisuus.
Parooni Farsson otti hyvästit. Seitsemän kertaa kumarsi häntä Aatami.
Vieraan mentyä seisoi hän vielä tuokion aikaa lakitonna pihalla. Hän
oli jälleen terve ja onnellinen. Hän iloitsi toivossa.
-- Piti, piti! sanon teille, Kannusjärven kappelin neitseet ja herrat; sillä
osaanpa nyt ruotsia ja olen gentlemani. Virka. Avioelämä. Hyvä
tulevaisuus. -- Enpä tosiaan enää olekaan Koiramäen Aatami, sitä en
ole!
* * * * *
Viikon päivät oli Aatami asustanut uudessa virkapaikassaan, kun hän jo
rakastui silmittömästi. Kului kuukaus, niin oli hän jo kihloissa paroonin
fiinin sisäneitseen kanssa. -- Kuka neitsyt ei mieltyisi nuoreen
gentlemaniin, joka puhuu ruotsia ja jolla on virka! -- Mehevä ja tuores,
kuin hänen ensimäinenkin rakkautensa esine, oli hänen sydämensä
nykyinen