Kootut teokset IV: Kertomuksia ja kirjoitelmia | Page 9

on er?it? kiuluja ja kippoja. Molemmilla majan sivuseinill? on rangoista kyh?tyt lavitsat ja viinapannua kiehuttavan tulen reunalla oksajalkainen renkku eli jakkara. Kun emme mainitse halkopinoa majan ulkosein?ll?, on meill? vaan huomattavana neliskolkkainen sauhureik? majan katossa, ja sitten sopii alkaa puheen t?m?n mets?kopin asukkaista, joita on muitakin kuin tuo mustaa neekeritytt?? kuvaileva viinapannu, johon ?sken onnistuimme tutustumaan.
On kuutamoy?. Vaan aina ei paista kuu; toisin vuoroin piilee se syksyisten pilvisaihojen varjoon. Syystuulen huokuessa humisee mets?.
Majassa istuu vasemmalla, ei lavitsalla, vaan sen vieress? maankamaralla, kuivapintainen Jaakko H?rk?p??, jolla on suora h?m?l?isnen? ja itsep?iset raudankarvaiset silm?t sek? tuommoinen kohtalaisen korkea, vaan lattea lautaotsa; mit??n moitittavaa ei huomata my?sk??n h?nen sakeissa tumpura-hiuksissaan. Vartaloltaan on h?n lujaa, lyhytl?nt??, vaikk'ei lihavaa tekoa. Semmoisen miehen vastap??t? toisella lavitsalla istuu sukkaa kutoen h?nen hiukan notkonen?inen, lihavahko vaimonsa, jonka py?re?n, matalanpuoleisen otsan alta paistaa ruskean voittavat k?rsiv?iset silm?t. H?nen tukkansa tuskin kannattaa mainitsemista, kun se on niin kummastuttavan yht?v?rinen kuin Jaakonkin tukka. Sit? vastaan on eritt?in huomattava heid?n paiskea tytt?rens? Sere, jonka viekkaasti vieh?tt?v?t, oikein h?m?l?istyt?n veitikkamaiset silm?t par'aikaa loistavat tulen luona, jossa liekki kirkastaa Seren hehkuvan pulleat, verev?t kasvot. Mit??n pitk?? nen?? ei h?nen sile?st? otsastaan l?hde, vaan onpa sent??n oikein lysti n?hd? semmoista vaaleatukkaista h?m?l?istytt??.
Kenen mieli pyrkii t?m?n syys-y?ss? valvovan mets?seuran tuttavuuteen, h?n hetken seuratkoon heit?. Tuuli kuusistossa tohajaa, vaan puhua paulottaa majassa valvova seura.
Jaakko. T?m? jos onnistuu, niin kaikki onnistuu, sill? onpa ensi p?iv? vaikein hirress?kin. Ensikertaa istumme nyt salon haamoittavan y?n helmassa ja poltamme viinaa Jumalan suurusviljasta, jota omalla hiell?ni ja ty?ll?ni olen ansainnut; omalla hiell?ni ja ty?ll?ni, sanon min?! Sent?hden en pelk?? enk? vapise, vaikka ruunun kielt?v? sana on lopettanut kotiviinanpolton. Kuka k?ski meilt? ry?st?m??n isilt?mme peritty? oikeutta! T??ll? ?hkymme ja puhkumme nyt kuin pakenevaiset vieraat is?imme turpeella. Vaan min?p? en luovu oikeudestani, sill? nimeni onkin Jaakko H?rk?p??. Uskotko, Reetta?
Reetta. T?ytyyh?n mun se uskoa, Jaakkoseni.
Jaakko. Sano: rakas Jaakko H?rk?p?iseni!
Reetta. Mun rakas Jaakko H?rk?p?iseni!
Jaakko. Ha ha ha! Se on suuri nimi kuin --
Sere. Suuri kuin h?r?n p??, hi hi hi!
Jaakko. Sin? taas ehdit! Voi sua naarasvuohen karitsa! Oletpa mulle niin siev? ja rakas kuin harmaa kotikissamme. Niin ihanasti se istui mun polvellani iltavalkean h?m?r?ss?; muistathan. Unhoititko, Reetta, kissan kotio? No, onkin vaarallista tuoda kesyel?imi? t?m?n py?rrytt?v?n iltavalkean sinitulta katsomaan. Se onkin tuli, joka kuohuttaa tulenvoimaista vaahtoisaa sappinestett? h?yry?v?n kattilan kuumasta rinnasta. Oi ihana hopeaneste! Mustan, pirun n?k?isen kattilan p??komohon se kuumana sy?ks?ht??, sielt? vaskisten valtasuonien kautta, ensin ?ksysti, sitten vienona helmivirtana sylkyttelee; sykkii, hakkaa ja sylkyttelee kuin t?m? syd?men palanen t?ss? rintakarsinassa. -- Etk? sin?, Reetta, tuokaan viinaa? Syd?meni pusertuu ja kurkkuni aivan paahtuu kuivuudesta.
Reetta. El?h?n, rakas Jaakkoseni, ammo kuin h?rk?. Vastapa siunaimen aika on kulunut kuin litkaisit ryypyn. Ja tied?, ett? vaarallista tekoa puuhaamme t?ss? kuutamon haamoittavassa valossa. Tuokiossa voipi jylh?n mets?n povesta eteemme sy?ks?ht?? vallesmannin vaarallinen haamu armottoman seuransa etukynness?. Muistathan kuinka eilen kourukyntinen haukka vilauksella kaappasi punaposkisen kukkomme -- sinne meni eik? palaja. Kuka tiet?? vihollistamme, joka meit? salaisessa, synk?ss? ??nett?myydess? v?ijyy.
Jaakko. Sin?p?, Reetta, natkuttelet! Niinkauan kuin t?m? kannon juurikas n?it? kahta k?tt?, kahta tuoretta oksan jykyr??, heiluttelee, ei ole musta vaskikukkomme vaarassa. Uskotko, Reetta?
Reetta. T?ytyyp? mun se uskoa.
N?in lausuen Reetta joutuen laski ankkurista viinaa tuoppiin, jonka h?n Jaakolle kantoi.
Jaakko. T?m? sakkana kuplehtiva viinakulta on mun oman kynt?ni ja kylv?ni hedelm?. Vaivoistani ja otsani sumuna h?yry?v?st? hiest? juon t?t? ?ksy?. Maista, Reetta, sin?kin, ei se pahaa tee kylm?lle syd?mellesi. Lipaise vaan kieleesi. Kas niin, rakas Reetta, kullan pallo.
Nyt tanssi alkaa, Nyt polje jalkaa!
Tarttuipa nyt Jaakko Reetan k?sivarsiin heiluttaen h?nt?, jotta vaara py?ri konttipullojen l?hist?ss?. V?h?ll? p??sti h?n toki irti.
Jaakko. Niin viinan l?ylyss? kylv?t??n.
Reetta. Hupsuna on mun mieheni, kun vanhana ?ij?n? vaimovanhansa kanssa kompuroi. Toista on kun kepe?s??rinen tytt?resi tipsuttelee, jotta py?re?t kantap??t v?lkk??. Tuolla tulen ??ress? istuu nyt tytt? murheissaan, odottaen Simo kultaistaan, h?n kun t?n'iltana lupaili t??ll? py?r?ht??. Kohenna, lapseni, tulta ja maista piippujen nen?n alta viel?k? on karvasta kyllin, vai joko muutetaan kattila.
Sere. V?kev?? kuin Hokmannin roppia viel?.
Jaakko. K?y t?nne sitten! Mun ja ?itisi pit?? oppia tanssimaan sun h?iksesi.
Tinssin, tanssin tallukoilla Keng?llisten keskell?!
Kas noin, niinkuin j?niksen takavarpaat suorina vipelt?m??n! Ajattelepas sit? h??-iloa. Viulu silloin soi ja nuoret lattialla ry?ppyn? pelmuavat, jotta vieno tuulen humina ja heng?hdykset tanssijain h?ilyvist? liepeist? kasvoillesi l?yh?htelee.
Reetta. Se on meille ihana suloisuus kuin etel?n tuuli syysvainioille. Ajattelepas, ett? kannamme jo povessamme syksyn kellastuneita lehti?, jotka vastuksien pohjatuuli helposti varistaa haudan hiljaiseen h?m?r??n.
Jaakko. Niin; ja ajattelepas sitten miten h?iss? pitk?ll? honkap?yd?ll? suurta kaakkupinoa koreasti kiert?? raavaankonkka, sianjalka, lampaank?ppi, juustoa ja ruskeata kes?voita; -- niist? kelpaa vuoleksia puukonter?ll?! Ajattelepas miten olvihaarikka siin? ojentaa korviaan ja miten muhkeat viinapullot ymp?ri s?teilev?t. Loistollaan ne vieraita viettelev?t ihanan nesteen py?rrytt?viin nautinnoihin. Valmiit ovat vierell? pikarit viinaa suuhun suikata. -- Semmoinen on viina, juuri se vaahtoisa viina, jota me t??ll? korven mustassa, synk?ss? syd?mess? keit?mme. Kuitenkin siit? t?m? rauhaton maailma meit? vainoo.
Reetta. Onnettomasti vainoo maailma meit?.
Sere. Kuinka voisimme viett?? is?- ja ?itivainajain hautajaisia, jos viina puuttuisi?
Jaakko. Lapsi, lapsi! Miehen sin? tarvitset, joka sua