Kootut teokset II: Runoelmia 1886-1906 | Page 9

Niin kasvoi
kuutehentoista. Nyt on hän viiniä puhdasta, Sitä hehkua enin huulilla.

Moni lie jo juopunut noista.
Niin kuohuu nyt hänen luontonsa Kuin puhtahin Ranskan sampanja. Se
kirpoaa yli laitain. Senvuoks' ei siedä hän kahleita, Ei jähmettyneitä
muotoja, Vaan kapsahtaa yli aitain.

SE TYTTÖ.
Hän yritti lehteä puusta, Tuo viehkeä tyttönen. Hän yritti lehteä kauan
-- Ei käynyt se kätehen.
Min' aattelin: riemastuttaa Voin tyttöä -- ruhjaisin Puun lehvän ja hälle
annoin. Hän otti ja kiittikin.
Mut halp' oli hälle lehvä, Sen lehtoset halvat vaan: Ne leikkien maahan
riipi Ja tallasi jaloillaan.

PARIISIN KAHVILASSA.
Tyttö kaunis istuu Tiskin takana, Viehkeästi kiehtoo, Hurmaa pakana.
Sinne silmät tähtää Nuorten herrojen, Luota olven, viinin, Kahvitassien.
Punehdu ei neiti: Posken hipiä On kuin alabaster Hieno, hempeä.
Kelle hymyn heittää, Kelle silmän luo, Jokainen voi ottaa Omaksensa
nuo.
Kuinka monta yötä Lie hän hymyillyt, Kun noin huulten puna Pois on
hälvennyt.
Mut on kauneus kaikki Yleistavaraa, Joll' on mieli auki, Nauttii,
nauttikaa!
Tuota nähden juopi Lasin mielellään, Käy tääll' useammin, Lähtee
myöhempään.

Kahvila on hetken, Hetken hauskutus. Kauemminko kestäis Tuon tytön
rakkaus?

VIETIIN POIS.
Nyt se tyttö viedään pois, Nyt se viedään pois. Aivan niinkuin myöty
ois, Nyt se viedään pois.
Rikas sill' on sulhanen, Kun se viedään pois. Tyttö tahtoi toisellen --
Kuinka vanhin vois! --
Kuinka vanhin antaa vois Lastaan köyhällen, Arvostaan hän eksyis pois,
Eksyis alhaallen.
Rikas mies sen viepi nyt, Ottaa vaimokseen. Tyttö köyhän säästänyt On
-- rakastajakseen.
Niin se tyttö vietiin pois, Niin se vietiin pois.

VIERAAT SILMÄT.
Nuo silmät suuret ja ruskeat, Palavat etelämaiset, Ne sydämmestäni
poistivat Sinisilmät suomalaiset.
Eteläilmojen aurinko Nyt taivahallani loistaa. Kenties sen hehkuvat
sätehet Voi katovuosia poistaa.
Jos sitten etelän runsaus Minussa puhkeaisi, Niin Suomi laihon ja
hedelmän Tok' aina korjata saisi.

ILMOJEN MUKAAN.
Kaunihilla ilmall' elän satavuotiseksi. Rumaksi kun ilma kääntyy,
Muotonikin vääräks vääntyy -- Silloin tuskin eläväni uskon

huomiseksi.

JOKA AIKA.
Lämpö seuraa valoa, Kukka kevät-aikoja, Tunne ajatuksia, Rakkauspa
nuoruutta. Minua nuo kaikki kahdeksan Tunnen joka aika seuraavan.

MATKAN JÄLKEEN.
Matkustaissa hiukan muututaan: Nyt on mulla housut Pariisista, Liivi
sekä takki Englannista, Hattu Belgiasta perujaan. Alusvaattehet on
entiset, Suomen villaa, kotikutoiset. Mielenikin, juro karttavainen,
Muuttumaton on ja Suomalainen. -- Missä ovat uudet aattehet?

MIELENI.
Kuinka lie niin mieleni Herkkä kaunihille: Miellyn joka kukkaseen,
Minkäs teen mä sille!
Miellyn joka rantahan, Miss' on suloisuutta. Mietin: tuohon rakennan
Kotiani uutta.
Aion paikan omistaa, Silloin vasta pula: Huomaan, että toivoni
Pettymys on sula.
Milloin muut jo hallitsee Koko seudun yli, Tai se mulle kylmenee
Niinkuin vieras syli.
Kylmenee. Mut kaunista Uutta nähdessäni, Tuntuu niinkuin näkisin
Parhaan ystäväni.
Nähdä saan ja tuntea, Omistaa en -- miksi? Särkynytkö onni lie Hetken
kuplasiksi.

Olisko vaan kauneus Pelkkä laulun aine: Sydämmeeni koskettaa, --
Väistyy niinkuin laine.
Uuden kauneuden suo Kohdallensa tulla, Että laulun ainetta Aina
riittäis mulla.
Senkö vuoksi tyttönen Minut ihastutti? Laulatutti hetkisen, Jätti, kutti,
kutti!
Lentotähdet, jättäkää! Viel' on tyttö yksi, Aurinkoni, tok' ei hän Saane
hyljätyksi.
Hän jos hylkää, sortukoon Koko luomakunta. Sitte tiedän elämän
Olleen valheunta.

HELLI.

KEVÄTLINNUILLE ETELÄSSÄ.
Täält' etelästä sinne pohjolaan Jo kevätlinnut lentää laulamaan. On
sydän heillä Suomen lapsillen Niin hellä, lämmin -- kyllä tunnen sen.
Olette, linnut, täynnä lauluja, Suloa, rakkautta, sointuja Ja keväthenkeä
-- ne kaikki, ne Myös lahjoittakaa Suomen lapsille.
Ja lasten joukosta hän etsikää, Jok' uskollinen on ja ymmärtää. Hänelle
tiukuttakaa erikseen Mun sydämmeni laulut sydämmeen.
2/4 1888

HÄN KOTONA.
Hän on kuin rauha, järjestys, Kuin kevät-aamun henkäys. Ja hänen
pikku kammarinsa, Sen pöytä, tuolit, kirjasto Ja lelut -- joutilaat nyt jo

-- Niin somasti ne sointuu toisihinsa, Ett' aavistan kuin armahaksi Hän
kerran kodin kaunistaa Ja kuinka hänen henkeänsä Jokainen kohta
heijastaa.
Kun palajaa hän koulustaan, Niin kohta muistaa serkkujaan. Niin itse
unhottuu hän heihin Ja tietämättä palvelee. Mut aina sentään hallitsee:
Hyvehen valta suur' on meihin, Kuin valo muovaa kukkasia, Niin
hänkin ympäristöään. Ah, onnellista aikaa silloin Kuin valaisee hän
perhettään.
7/8 1888.

MATKAVAUNUSSA.
Minä myrskyssä ja pakkasessa Kuljen kaupunkihin kaukaiseen. Matka
viipyy tuiskun tuprutessa, Kylmänhenki pyrkii sydämmeen. Kenties
jähmettyisin pakkasehen, Jollet sydäntäni lämmittäis. Mieleni nyt
siirtyy keväimehen, Vaikka kuinka nurkat jyskyäis. Vaikka torkun
matkavaunussa, Vieras kansa ympärilläni, Mielessäni kotivalkea
Leimuaa, kun muistan silmäsi.
Königsberg 5/3 1888.

YÖLLÄ.
Nuku, armas, siellä kotosella, Sisko kultasesi kupehella. Silmiesi
sinitaivosen Kattaa kansi tummaripsinen. Unelmista Suloisista
Punehtuvat poskuesi, Rauha täyttää sydämmesi. Sydäntaivahasi
kirkkahan Uni verhoo untuvainen. Sinust' annan kaiken maailman,
Ollessas noin ihanainen. Mutta yö sun näkee vainen.
Königsberg 4/3 1888.

VÄLTÄN PULAN.

Sinä kullan murunen, Kullan puhtahimman. Minä vasken palanen,
Vasken ruosteisimman. Minä kultahan kun sulan, Vältän ruostumisen
pulan.
21/3 1888.

AURINKONI.
Kuu kiertää maata yhtenään, Se siit' ei pääse minnekään. Maa aurinkoa
kiertelee, Siit' elää, siitä riemuitsee. Ja minun sydämmeni, se On
pyhitetty Hellille: Hän maani, aurinkoni on Ja taivahani tahraton.
1888.

HENKENI.
Mun henkenikö vanhettuis? Ei koskaan, milloinkaan! Se on kuin
taivaan tähtönen Ikuinen loistossaan.
Se yhtyy tähtein