Kootut teokset II: Runoelmia 1886-1906 | Page 2

on valamasta Kiiltokulkusia onttoja, Aika kieltää suita
soittamasta Hengetöntä sananhelinää; Kauppimasta kissankultia,
Kuoritotta pettävää, Taikka säkittäisin helpeitä, Joiss' on hyppyistäysi
jyviä. Aika lakata on laittamasta Kirjapainoksia paksuja, Joista
mielehen jää tyhjä muoto, Autio kuin louhipohja luoto.
Aika mieltyä on soitelmiin, Joissa henki liittyy säveliin; Aika kuulla
kullanhuuhtojaa, Vaikka köyhä onkin Lapinmaa, Elämän ei virta
kullaton, Helmiäkin puhtait' on. Miksi korjaella hallanviljaa Mehutonta?
Salolammen luona kypsyy hiljaa Sarkaa monta, Joissa terve suurus
rehottaa, Hengen suurus, hengen maa.
Aika uimahan on oppia, Elämässä uimaan uppoomatta, Sukeltamaan
haahten aarteita Syväst', elävästä virrasta Uupumatta. Sukeltamaan
ennen särkyneet Ihmishengen onnenpirstaleet, Rakenteeksi ehjän
aikajakson, Jossa yhtyy kansain säveleet, Kurjain huuto vaikenee,
Sorretut saa sovituksen, makson, Edistyksen suunta selkenee.

14/7

HÄKKILINTU.
Linda äsken pääsi koulusta, Hoitelee nyt häkkilintua. Lintu pyrähtelee
häkissään, Tekis mieli ulos lentämään. Rautalangat lausuu: "Vaarallista!
Eksyt, hukut! -- tääll' on turvallista."
Lintu pyrähtelee yhtenään. -- No, jos koetteeksi päästetään -- Vapaus!
ah, tuntuu hyvältä! Oikein tekis mieli etemmä, Tekis mieli laulaa
vuorimailla, Joss' on salit seiniäkin vailla.
Siell' ois nähdä maat ja taivahat, Tunnustella tuulet vapahat, Kuuluis
ehkä laulu loitompaa, Voisi kilpausta koettaa. -- Tuoss' on auki akkuna
-- he heijaa! Siitä lintu ulko-ilmaan leijaa.
Linda itkee: "Nyt sen surma vie!" Lintu laulaa: "Tääll' on auki tie!
Vaivun varhemmin tai myöhemmin, Lauluni on vapaa kuitenkin."
Linda tuntee jotain kaipausta, Kaipausta, rinnan ahdistusta.
"Siivet kun on lentokuntoiset, Vapahina leijaa lintuset. 'Vaarallista!'
mulle huudetaan, Itse kun vaan ajattelenkaan. Tuhat veruketta, pahaa
paulaa Turhan luulon rautalangat laulaa."
Antrea 9/6

VAPAUTTA.
Linda, linnun vapahan Saaos hengen siipyet! Vapahina taivahan
Menestyvät lintuset, Vapaast' ajatella voivat, Vapaat säveleensä soivat.
Vapaan ilman hengitys Autuus kukkamaailman, Kevään uusisyntymys
Työ on poven vapahan. Luonto tuoss' on ulkonamme Kuva
sisämaailmamme.
Ahdas henki, maho maa, Orja vuoden mennehen. Vapaa henki,

viljamaa, Kohtu uutten satojen. Hengi rintaas vapautta, Kahleiksi vaan
-- rakkautta!
13/4

IHMISYYS.
Yhteiskunt' ois mantteliko vanha puhki palvellut? Korjatkaa se!
Paikatkaa! Voitte poiskin viskata, Mutta uusi ommelkaa! Ihmiskunta
oisko vaan kuin patarani rikkunut? Uudestaan se valakaa, Tehkää kello
sointuva, Jonka kunniasta maa Kajahtaa!
* * *
Hyv' on huutaa, valvoa, Mutta pelko pois! Vaikka puhki katuja, Talot
raunioina ois: Katu kasvaa umpehen, Uusiakin aukee teitä, Talot kilpaa
kohoten Kotinamme suojaa meitä. Elämä luo muotoja, Vanhat hylkää,
uusiin vaihtaa, Edistyksen sulkuja
Tieltään työntää, väistää, kaihtaa. Vaikka eksyy ihmisyys Toisinaan,
Usein käypi kestävyys Uupumaan, Elämää maass' aina asustaa, Joka
aikanaan taas puhkeaa, Usein ottaa aimo pohdin, Ryntää tarkoitusta
kohdin Koskenaan.
* * *
Elämä Ihmistä Johtaa vallassaan. Elämä Hänessä Toteuttaa tahtoaan.
Elämän Liekkivän Näet rakkaudessa -- Elämä on Jumala.
Ihmiskunta elävä on puu, Vuosituhannet se kukoistuu, Kantaa
hedelmää, Siittää elämää. Kuivuu oksia, Monta haaraa lahoaa, Mut taas
uusia Uhkeoita puhkeaa. Vaikka moni verho lankeaa, Kevät uutta
vaippaa valmistaa, Sillä sisällä Asuu elämä.
* * *
Eikö kodissa Äiti rakasta, Koska tarvitsee hän rakastaa? Pikku sisko

hoitaa siskojaan Mielihalust', aivan luonnostaan, Siit' ett' oikein posket
punoittaa. Hyve salassa Kukkii kainona, Tuntee palkakseen, Kun saa
elääkseen. Uhrauksen innostusta Viel' on ihmiskunnassa, Aatevaltain
lumousta Hehkuu nuorukaisissa: Henkivirrat heitä tempaa Aikakautta
johtamaan, Yhteishyöty alhaisempaa, Sorrettua nostamaan.
* * *
Suotta ennustaa Huuhkat kuolemaa: Ydin ihmisyydessä Terves on ja
elävä; Vaikka vanhat verhot lankeaa, Uudet aatokset, Voimat, nestehet
Kansoja taas kirkastaa. Sinnes kuin maa muotoaan Aina pukee
uudestaan, Uumenistaan voimaa uhkuen, Sinnes pienoismaailma,
Suurin pienist', ihminen, Uudestaan on versova, Sillä sisällä Asuu
elämä.
Leppävirta, Tanssikallio 28/8

POIS EPÄILYS.
Maa yöhön synkeäänkö uppoais? -- Se usein näyttää niin, Kuin päivä
kuolis, kesä haudattais Yön, hangen peitoksiin Ja ihmishenki sortuis
syvyyksiin.
Niin näyttää kuoltavan kuin synnytään, Kosk' yht' on molemmat: Pois
kuollen vanhast', uuteen herätään, Niin vaihtuu maailmat, Niin uudet
aamut, keväät koituvat.
Tääll' elän päiväni, niin haudan yö Taas päivään synnyttää, Ei
auringolta puutu päivätyö, Ei hengelt' elämää, Yö sammuttaa, mut
aamu sytyttää.
Ei syksyihinsä sorru ihmisyys, Ei talven tainnoksiin: Uus voima nousee,
uusi henkevyys, Kuin luonnon ytimiin. Lait luonnon ylttyy hengen
ongelmiin.
Ei kuole lapsi luonnon siittämä, Jumalan ihminen, Hän kasvaa, versoo
verraks isänsä, Eteenpäin pyrkien, Vaikk' käykin tie kautt' yön ja

varjojen.
Eteenpäin riento, kaiken tarkoitus, Tie ihmiskunnan on Ja kaiken
liikevoima rakkaus Vie voitost' voittohon. Pois epäilys, jos syys tai
kevät on!
Antrea 7/6

KEVÄÄLLÄ.
Yökynttilänne pankaa pois! Jo päivä täyttää loukot, Maailman valtaa
valkeus, Elämä johtaa joukot. Se luodut henkiin nostattaa, Jäät
sydämmistä sulattaa.
Miss' ennen hohti kylmä jää, Siin' nousee lämmön asteet, Jumala
ilmaan hengittää, Luo pilvet, kaataa kasteet: Elämän virrat lonsiaa Ja
viljavoituu hengenmaa.
Maa pohjan vaihtuu etelään, Ikuisen kesän maaksi, Ja hetki lietsoo
lempeään, Luo kansan autuaaksi: Yks toistaan tuntee veljekseen,
Elämän armaaks isäkseen.
Jumalan, joka lapsissaan Itsensä ilmi antaa, Kuin kotka siipipankoillaan
Kaikk' ihmisheimot kantaa, Heit' tekee verraks toisilleen Ja omaisiksi
itselleen.
Heit' yhdistää kuin perhettä, Joll' yhteiset on juuret, On tarkoitukset
ylhäällä Ja perimykset suuret: Maa aina valmis hedelmiin Ja uusiin
kevätkukkasiin.
Antrea 8/6

TYYNELLÄ JÄRVELLÄ.
Nuo taivaan hopeavuoret Ja kultaiset kunnahat Syvyyden kirkkaudesta
Niin tyyninä loistavat.

Ja syvyys rantojen paltaat Niin