Kootut teokset II: Runoelmia 1886-1906 | Page 9

on tytt? yksi, Aurinkoni, tok' ei h?n Saane hylj?tyksi.
H?n jos hylk??, sortukoon Koko luomakunta. Sitte tied?n el?m?n Olleen valheunta.

HELLI.

KEV?TLINNUILLE ETEL?SS?.
T??lt' etel?st? sinne pohjolaan Jo kev?tlinnut lent?? laulamaan. On syd?n heill? Suomen lapsillen Niin hell?, l?mmin -- kyll? tunnen sen.
Olette, linnut, t?ynn? lauluja, Suloa, rakkautta, sointuja Ja kev?thenke? -- ne kaikki, ne My?s lahjoittakaa Suomen lapsille.
Ja lasten joukosta h?n etsik??, Jok' uskollinen on ja ymm?rt??. H?nelle tiukuttakaa erikseen Mun syd?mmeni laulut syd?mmeen.
2/4 1888

H?N KOTONA.
H?n on kuin rauha, j?rjestys, Kuin kev?t-aamun henk?ys. Ja h?nen pikku kammarinsa, Sen p?yt?, tuolit, kirjasto Ja lelut -- joutilaat nyt jo -- Niin somasti ne sointuu toisihinsa, Ett' aavistan kuin armahaksi H?n kerran kodin kaunistaa Ja kuinka h?nen henke?ns? Jokainen kohta heijastaa.
Kun palajaa h?n koulustaan, Niin kohta muistaa serkkujaan. Niin itse unhottuu h?n heihin Ja tiet?m?tt? palvelee. Mut aina sent??n hallitsee: Hyvehen valta suur' on meihin, Kuin valo muovaa kukkasia, Niin h?nkin ymp?rist???n. Ah, onnellista aikaa silloin Kuin valaisee h?n perhett??n.
7/8 1888.

MATKAVAUNUSSA.
Min? myrskyss? ja pakkasessa Kuljen kaupunkihin kaukaiseen. Matka viipyy tuiskun tuprutessa, Kylm?nhenki pyrkii syd?mmeen. Kenties j?hmettyisin pakkasehen, Jollet syd?nt?ni l?mmitt?is. Mieleni nyt siirtyy kev?imehen, Vaikka kuinka nurkat jysky?is. Vaikka torkun matkavaunussa, Vieras kansa ymp?rill?ni, Mieless?ni kotivalkea Leimuaa, kun muistan silm?si.
K?nigsberg 5/3 1888.

Y?LL?.
Nuku, armas, siell? kotosella, Sisko kultasesi kupehella. Silmiesi sinitaivosen Kattaa kansi tummaripsinen. Unelmista Suloisista Punehtuvat poskuesi, Rauha t?ytt?? syd?mmesi. Syd?ntaivahasi kirkkahan Uni verhoo untuvainen. Sinust' annan kaiken maailman, Ollessas noin ihanainen. Mutta y? sun n?kee vainen.
K?nigsberg 4/3 1888.

V?LT?N PULAN.
Sin? kullan murunen, Kullan puhtahimman. Min? vasken palanen, Vasken ruosteisimman. Min? kultahan kun sulan, V?lt?n ruostumisen pulan.
21/3 1888.

AURINKONI.
Kuu kiert?? maata yhten??n, Se siit' ei p??se minnek??n. Maa aurinkoa kiertelee, Siit' el??, siit? riemuitsee. Ja minun syd?mmeni, se On pyhitetty Hellille: H?n maani, aurinkoni on Ja taivahani tahraton.
1888.

HENKENI.
Mun henkenik? vanhettuis? Ei koskaan, milloinkaan! Se on kuin taivaan t?ht?nen Ikuinen loistossaan.
Se yhtyy t?htein kiertohon Ja kulkuun auringon, Maan kaikkein maitten kev?imeen Se yhdistynyt on.
Ja kaikkein kansain innostus Minussa puhkeaa Ja kaikkein aikain toivehet Mun toivomahan saa.
Ja kiihkot kaikkein hurjimmat Mun nostaa kuohumaan. Mut syd?mmeni kuvastaa My?s taivaan kirkkainnaan.
Syliini tullos, immyt, siis Kev??sen ainaiseen! Sun nuoruutesi kautta taas Ma liityn nuoruuteen.
Jos sitten tappais minut syys Ja talvi hautoais, Niin joka kev?t henkeni Elohon puhkeais.
Ja niinkuin meri virrat maan Poveensa painaltaa, Niin suonet kaiken el?m?n Minuhun pulppuaa.
l5/1 1889.

MUISTELLESSA.
Maailman pauhinassa Sinutko unhotan? Sinua muistellessa Unhotan maailman.
Sinua muistellessa Mieleni rauhoittuu. Maailma pauhatkoonkin, Mieleni rauhoittuu.
Kuvasi syd?mmeeni Suloa ammentaa, Kuvasi mielest?ni Pahuuden kukistaa.
Sinua muistellessa Katselen taivaaseen, Tarkastan kotij?rven Tyynehen syvyyteen.

VILSKEESS?.
Joukot vilskuu ohi silmi?ni, Yksin, armas, asut mieless?ni. Istun, sy?n, juon t??ll? ulkona Aatokseni seuraa sinua.
Katua kun astun valtavata, Silmiss?ni huomattavaa sata, Joukossa tok' etsin sinua, Silmies ja sielus suloa.
Silm? etsii, joutuu petetyksi: Yks on Suomi, Hellikin vaan yksi. Silm?? vieh?tt?? voi tuhannet, Yksin syd?nt?ni hallitset.
Katuvarret kantaa loistavinta Tavarata kaikkein kallihinta. Silmi?ni kiehtoisivat ne, Jos ne ostaa voisin Hellille.
Sit' en voi. Ne hylk??n hyvillens?. K?yh? lahjoittaa vaan syd?mmens?. Kaksi uskollista syd?nt? Kaks on rikkauden l?hdett?.

MERELL?.
I.
Syv?sti meri huokaa, Sen rinta kuohuaa. Mut rauhallisna taivas Valoa vuodattaa.
Min' olen meri, min?, Levoton, aaltoinen. Sin olet taivahani, Valoisa, rauhainen.
II.
Jos kanssani laivass' oisit, Jos ynn? nyt kuljettais, Niin maailman myrskyt meit? Ei ep?ilyksehen sais.
Vaan saaren kaukaisen rantaan Meit' tuuli tuutien veis. Siell' ain' olis kev?t-ilma Ja lintuset lauleleis.
Siell' aina on kev?t-ilma Miss' asuvi rakkaus: Siell' onnellisten on saari Ja riemujen rikkaus.
III.
Kuvasi, armas, kannan Nyt vasten rintoain Ja sinut itses k?tken Syv?ll? sielussain.
Voi laivan myrsky murtaa Ja kenties uppoan, Mut sinut sielussani Vien aallon pohjahan.

SE.
Ken ei voisi loistoakin voittaa, Kun sit' el?m?ns? l?pi koittaa? Ken ei ulkokauneutta saisi, Kaikkensa jos sille lahjoittaisi?
Rakkautta tuskin ostaa jaksaa, My?s ei my?d?: -- lempi lemmen maksaa. Se on rikkain, jota rakastan, Kaunihin se, jonka omistan.

UNESSA.
Sinua suutelin unissani. Niin puhdas oli se kohtaus. Olin ??rett?m?sti onnellinen. Niin syv? oli se rakkaus.
Ei himon hiutua karkeata Viel' yhtynyt siihen suudelmaan, Vaan murheen sortama mieli siin? Sammutti onnenjanoaan.
Mut sitten erosimme -- sin' itkit Ja minua vihloi niin haikeaan. Sen teki aatos, tuo julma aatos, Ett'emme yhtyisi milloinkaan.

SIIT? HER?TTY?.
Miks uskonut olen joka solun Ja joka rahtusen, hiukkasen Meiss' olleen toisiamme varten? No miksi houkko nyt uskoin sen!
Kaikk' usko onko vaan pettymyst?, Vaan hetken lievitys sairaallen? Totuutta varmaa vartoessa Vaan satu kerrottu lapsellen?

TOTELKOON!
On hulluus j?rjen silmillen, Kun Helli? rakastan. Mut luonnonlait on syd?mmen Ja niit? noudatan.
Ei j?rki kauan vainottu Ja vaivaiskasvuinen, Voi luonnon mielt? ymm?rt?? -- Totelkoon n?yrtyen!
Tai kasvakoon ja nouskoon se Syd?mmen suuruuteen, Niin eiv?t aina riitele, Vaan k?yv?t rinnakseen.
Ja sitten -- sen jo aavistan -- Ei naura j?rkik??n, Ett' Helli?ni rakastan Kuin valo l?mmint??n.

ILOITSE.
Iloitse, Helli, pilvet pois, Ja nauti el?m?st?! Syd?mmes auki luonnolle! Juo reippautta mielelle El?m?n hy?rin?st?.
Siks on niin kaunis maailma, Siit' ett? iloitsemme. Iloa suosii Jumala, Vaan murhe pit?? nurjana, Ilo on kiitoksemme.
Iloitsee p?iv?nperhonen, Iloitsee kev?tkukka. Syy iloita on ihmisen, El?m? olkoon ikuinen Tai perik??n sen hukka.
Iloa, tyynt? riemua Siis syd?mmeesi p??st?. Ei kev?tp?iv? valoa Ja lintuin riemulaulua Maan asujilta s??st?.
Kun joutuu syys, niin silloinkaan Iloa el? heit?. Se syd?mmeesi rauhaisaan, Kuin lampun valo varjossaan, Maan myrskys?ilt? peit?.
Kun