Kirot | Page 7

Ah!! Ei mitään,
ei mitään, istu rauhassa. _Kääntyy äkkiä pöydän ääreen ja purskahtaa
hiljaiseen itkuun. Kohottaa sitten päättävästi päänsä_: Nytkö itkisin?
_Astuu pari askelta eteenpäin.
Samassa ulko-ovi avautuu--sisään astuu nuori vaalea nainen orjattaren
saattamana._
TULIJA _Huomaa Sätenen_: Onko isäntäsi kotona, orjatar?
SÄTENE _Kumartaa syvään_: Ei ... mutta saapuu hetken päästä.
Isäntäni-- _Keskeyttää havaitessaan hänen kasvonilmeensä muutoksen.
Tulija on huomannut Merisin. Molemmat naiset katsovat toisiinsa
kalpeina ja jäykistyneen jännittyneinä. Sitten leimahtava välähdys
silmissä, sitten katseitten nopeata puhelua._
MERTSI _Koettaen tyyntyä_: Olet Heljä... Tunnetko minua?
HELJÄ Olen nähnyt... Olen kuullut... _Äänettömyys_.
MERTSI _Voittaa kuohuntansa, käy päättävästi sillanteelta alas ja
ojentaa kätensä_: Terve!
HELJÄ Terve itsellesi! _Äänettömyys_.
MERTSI Orjattaret! Jättäkää meidät. Toinen orjatar menee.
SÄTENE En saata, valiot... En häiritse. _Kääntyy perälle päin._
MERTSI _Tarttuu Heljän käsivarteen, vie hänet etualalle_: Heljä! Me
voisimme vihata toisiamme!
HELJÄ En tiedä...
MERTSI _Kiihtyen_: Me voisimme otella elämästä ja kuolemasta! Me
voisimme murskata toisemme sen onnen tähden, jota emme voi
jakaa!--Etkö tunne vihaavasi minua? _Äänettömyys_.
HELJÄ _Varmasti_: En. Enkä soisi sinunkaan. Tiedät asian ja syyt...
MERTSI Tiedän. Mutta tiedätkö sinäkin erään asian...?

HELJÄ Tiedän ... kaikki. Ellet olisi veeni-tytär--
MERTSI _Kuohuen_: Niin, ellen olisi veeni, niin!! Mutta jos sinä olisit
veeni etkä mervi, niinkuin olet, niin sinä et olisi ... niin me emme olisi
koskaan joutuneet toistemme tielle!
HELJÄ _Hiljaa, kyyneltyvästi kuohahtaen_: Miksi solvaat minua,
Mertsi! Mistä sinä tiedät mitä minä olen ... olenko minä tahtonut,
olenko minä pyrkinyt? Mistä sinä tiedät kumpi meistä on enemmän
kärsinyt, ennenkun olen tämän tehnyt? Mervi olen ja kohtaloni tietä
astun, mutta sinun kanssasi en ole vihoin.
MERTSI _Katselee häntä pitkän aikaa vaijeten, ojentaa sitten
liikutettuna molemmat kätensä_: Anna minulle anteeksi, Heljä! Totta:
me emme ole vihoin. Minulla oli rakkaus, sinulla merviläisyys, kohtalo
ratkaisi meitä kumpaakaan kysymättä... _Taas hiljaa kiihtyen_: Yhden
asian tahdon sinulle kuitenkin sanoa. _Vetää hänet oviseinän rahille
istumaan_. Se on minua loukannut, se on minua kuohuttanut!
_Hiljaisen kiinteästi_: Olen veeni, vaan tuskinpa minä olisin tässä
tapauksessa ollut huonompi mervi kuin sinä tai kuka muu tahansa!
_Äänettömyys_.
HELJÄ Minäkin tahtoisin sanoa sinulle--se on minua loukannut.
Minäkin rakastan, ja tuskinpa minun rakkauteni on pienempi kuin
sinun ... ehkä myöhempi, ehkä hiljaisempi.
MERTSI _Pienen jännittävän äänettömyyden jälkeen, värähtäen_:
Uskon ... emme pääse niitä koskaan vertailemaan.
_Nousee_: Nyt hyvästi, Heljä--tahdon olla hetken yksin. _Katselee
häntä pitkään, sulkee sitten omituisesti liikutettuna hiljaa syliinsä ja
katsoo syvälle silmiin_: Meidän tiemme nyt eroovat ... ole onnellinen!
HELJÄ _Liikutettuna_: Sinä sanoit sen sydämestäsi?
MERTSI Sanoin. _Puristaa hänen käsiään_: Ole onnellinen! _Kääntyy
kiireesti etualalle päin. Heljä menee.
Mertsi seisoo pitkän aikaa liikahtamatta. Käy sitten päättävästi
sillanteelle, pysähtyen pöydän ääreen_: Näin nuorena kuolla...?
Lapsena aina aattelin: kun kasvaisin, kun kasvaisin, tekisin tekemätöntä!
Sitten tulit sinä ... sitten sinun aatteesi kuin leiskuva uhrituli. Siinä se
on, ajattelin! Se on sinun työsi, mutta siihen liittyy minunkin työni,
veenitytön--teen tekemättömiä: liityn, heimoni liitän! _Käy
mietteissään eteenpäin_: Tähänkö se nyt päätyikin...? Valui kuin
leikatut rihmat käsistäni...

_Avaa hiussiteen ja irrottaa erään suortuvan esiin_: Kuinka olenkaan
teitä vaalinut... Aattelin aina: hänelle, hänelle ne hoidan! Hän kerran
armain käsin niitä hellii, väsyneen päänsä niille nojaa, sanoo: kauniit
ovat! Saattaisin itkeä... _Äänettömyys_.
Hupsu olen--sinähän ne saat! _Tarttuu rintavitjoissa riippuviin
keritsimiin. Syvästi tuskaisena_: Urmas! Lähelläsi olen nyt. Kun
morsian äidilleen leikkaa suortuvan, niin emo tietää eron hetken
tulleen--kun
neito armaalleen tämän nimettömän viestin lähettää, armas tietää mitä
vain tuonelaiset tietävät. _Työntää suortuvan keritsinten väliin._
SÄTENE _Joka on seurannut jännittyneenä, sitten tuskaisena_: Valio!
Minä rukoilen--
MERTSI _Hievahtamatta_: Älä häiritse, orja!
SÄTENE Oi, elämä on suuri, elämä on rakas--
MERTSI _Kuin ennen_: Onko elämä orjallekin rakas...?
SÄTENE Jokaiselle... Kun olemme nuoria...
MERTSI _Keritsimet ja suortuva vaipuvat. Tuijottaa hetken vaiti
eteensä. Yhä tuskaisempana_: Elämä on rakas! Miksi minulle suotiin
tämä kohtalon kovuus, etten voi elää enkä kuolla... Minä--tunsin
tehtävän ... minäkin tahdoin nousta uhrikivelle... Synnyinkö minä liian
aikaiseen...? _Kädet rinnoilla ristissä, rukoillen_: Jumalat, kuinka minä
olen avuton!... Eikö ole ... sitä elämän ja kuoleman välistä saarta ...
jossa voisi piillä elämää ... kun se ei meidän uhristamme huoli...?
_Jäykistyy pää taaksepäin sanattomaksi, eleettömäksi, verettömäksi,_
Niin, niin se on oleva! _Kietoo kuin unissaan suortuvan kätensä ympäri,
tapaa toisella keritsimet, leikkaa huudahtaen hiljaisen
»ah»--suoristautuu, hengittää syvään._
SÄTENE _Kääntyy selin, itkee._
MERTSI _Peräytyy pöydän päähän ja panee suortuvan lippaaseen,
sitoo lippaan nauhalla ja laskee sen pöydälle. Käy sitten sillanteelta
ovelle.
Oudolla, muuttuneella äänellä Sätenelle, joka yhä itkee:_ Jää hyvästi!
_Vetää liinan kasvojensa suojaksi ja lähtee, mutta kääntyy vielä ovella
ja luo pikaisen, harhailevan katseen huoneeseen. Nyökäyttää hiljaa
Sätenelle, menee._
SÄTENE _Painaa alas kyyneleiset kasvonsa. Hetkisen päästä_: Kaikki
lienemme orjia--elämän orjia. _Istuutuu. Äänettömyys._

URMAS _Tulee iloisena_: Onko Heljä-valio käynyt?
SÄTENE _Levottomasti_: On... Lupasi tulla myöhemmin...
URMAS _Nyökäyttää hymyillen päätään, nousee sillanteelle ja vie
päähineensä patsaaseen_: Eikö muita ole käynyt?
SÄTENE _Neuvottomana_: On... viesti ... pöydällä. _Purskahtaa itkuun,
menee kiireesti ulos._
URMAS _Katsoo hämmästyneenä hänen jälkeensä--rientää pöydän
luo--ottaa lippaan käteensä--irrottaa siteen--_

3. SOIHTUJEN VALOSSA.
_20 vuotta myöhemmin._
_Vanhimpainpirtin edusta. Avoin tanhua--oikealla muutamia mataloita
rakennuksia, vasemmalla harvaltaan