Kihlaus; Yö ja päiv | Page 2

kommervenkiä, niitä rinnanröyhistyksiä ja sitä äänen komeata kilausta,
joita Eeva on oppinut näkemään ja kuulemaan, ja jotka saattavat
kevytmielisen tytön silmät liekehtimään niin herttaisesti.--Aapeli on
vähän, hieman vähän yksinkertainen, mutta hyväsydämminen, vallan
hyväsydämminen mies.
JOOSEPPI. Hyvä hänen nimensäkin on.
EENOKKI. Mutta hellä sydämmensä saattaa hänen välisti toimiin, joita
seuraa katumus. Minä, mukama mies, olen aina tämmöinen vakava
pellavaloukku, oikein sahapukki. (Naurahtaen vähän.) Mitä padassa
kiehuu?
JOOSEPPI. Siellä kiehuu makkaranpalasia, kryyniä, vettä ja suolaa.--
Kuulitteko rattaan jyryä?
EENOKKI. Kuulin totisesti. He tulevat. (Erikseen.) Niin, niin,
piikaseni; tännen astut, mutta tiedänpä, ettes tee sitä sydämmellisen,
puhtaan rakkauden pinnistyksestä. Niskani panen pantiksi, ettäs tillastit
herroiltasi naimista, mutta koska ei siitä mitään tullut, niin käytpä nyt
vimmoissasi polttamaan sammaletta fiinin, herramaisen kartuusin
verosta. (Aapeli ja Eeva, molemmat kantaen nyttyä kädessään, tulevat.
Jooseppi, keskeyttämättä padan liikutusta, kumartaa syvään.)

EENOKKI. Tervetuloa, morsiuskunta!
AAPELI. Me kiitämme sinua. Sinä olet tässä juuri tarpeellinen. Istu,
Eeva.--Onko Jooseppi antanut sinun jotain ymmärtää?
EENOKKI. Lyhyesti.
AAPELI. Onhan minulla nyt edes se, joka paitani pesee.--Istu, istu,
Eeva.
EEVA (erikseen). Tämmöinen tupa! Huhkaimen pesä. (Aapeli ottaa
nytystä sokerirasian ja asettaa sen pöydälle.)
AAPELI. Sokerirasia on kuitenkin eheä. Tiedä, Eenokki, että olemme
pyörineet kamalassa leikissä, sekä minä että Eeva. Oi niitä
jumalattomia herroja!
EENOKKI. He kaiketi kohtelivat sinua kopeasti, trumantisti?
AAPELI. Kiitän, etten saanut heiltä selkääni.
EENOKKI. Kateus, kateus!
AAPELI. Sula kateus.--Ei ollut, näetkös, mentävä sisään; kartanolla
seisoin vaan ja otin vastaan Eevan kapineita. Mutta koska viimein
olimme valmiit lähtemään ja istuimme rattaille, niin arvaas, mitä
tekivät?
EENOKKI. Häijyn koiranjuonen. Tiedänmähän sen.
AAPELI. Tulipas pieni poika, herrojen käskystä, sanoi tahtovansa
korjata hevosen häntävyötä, mutta peijakas pisti palavan
taulankappaleen Ruskon hännän alle ja siinä samassa ampuipa yksi
herroista meille pilkalla jäähyväisampauksen. Rakas virkaveljeni,
aatteles, millä hirmuisella vauhdilla me tulimme talosta. Rusko juoksi
kuin vimmattu, potki ja juoksi korvat niuhossa. Ja olikos ihme, että me
molemmat, niin Eeva kuin minä, huusimme täyttä kitaa hädissämme?
EENOKKI. Ei mikään ihme, mutta sepä ihme, ettäs seisot vielä tässä ja
kertoilee tätä keikahusretkeäs. Kiitä, ettes makaa ojassa tallukset
taivasta kohden.
AAPELI. Onni suojeli minua. Taulanpala helti viimein, ja vähitellen
hiljensi Rusko juoksuansa, ja yhtä ehjillä luilla kuin ennenkin istuimme
rattailla, vaikka pamppailevalla sydämmellä.
EENOKKI. Voi julmia herroja, voi julmettuneita!
AAPELI. Sanos muuta. Ihmettelenpä, että Eeva on näin kauvan
menestynyt heidän kanssansa. Ettes jo ennen tehnyt tätä temppua,
Eeva?
EEVA (erikseen). Jaa, sinä västäräkki! Suokoon Jumala, etten koskaan

olis tätä tehnyt. Mikä hulluus minulta, mikä hulluus, jättää herrat ja
tulla tänne turvekaton alle!
AAPELI. Mutta miksi on morsian niin äänetön?
EENOKKI. Tavallinen morsiamen alakuloisuus muuttaessansa
miehelään.
AAPELI. Ja asiamme ei olekkaan vielä oikein välikappaleellisesti
päätetty. Mutta ruvetkaamme juoneen, tehkäämme mikä kuitenkin
tehtävä on; sillä parempi karhun mahassa kuin hänen hampaissansa.
Sinä tiedät, mikä harras ja tärkeä komento on tässä tapahtuva tällä
hetkellä?
EENOKKI. Luulenpa tietäväni.
AAPELI. Kihlaus, laillinen kihlaus, ja senpätähden olen kutsunut sinun
tänne. Käy toimeen, Eenokki! Mutta ensiksi yksi puhe!
EENOKKI (yskii). Että ... että me nyt tällä hetkellä tähän kokoontuneet
olemma, liittämään yhteen kahta sielua, nimittäin
pitäjän-kraatarimestaria Aapeli Simeoninpoikaa ja neitsykäistä Eeva
Matintytärtä...
AAPELI. Hänen oikea liikanimensä on Helander.
EENOKKI. Ja neitsykäistä Eeva Helanderia, yhteensolmemaan heidän
onneansa sekä myötä- että vastoinkäymisessä. Ja tämä ei olekkaan
mikään vetosolmu, ei suinkaan, vaan kiinteä umpisolmu, jonka
ainoastaan kuoleman viikate poikkileikata taitaa. Hyvin muistain ja
visusti sydämmeen kätkein aviosäädyn velvollisuudet molemmilta
puolilta. Miehen, nimittäin, tulee olla vaimonsa pää; se on hänen
velvollisuutensa, ja vaimo olkoon miehensä heikompi astia; se on
hänen velvollisuutensa. Ja käykäät sitten käsi kädessä, Jumalan nimessä
ja ilolintuen laulaessa haudan syvyyteen.--Niin; mitä itse sanot, Aapeli?
AAPELI. Ei minulla mitään sanottavaa ole.
EENOKKI. Anna sitten sormus tänne.
AAPELI. Tässä tämä on.
EEVA (eriks.) Mitä teen? Otanko ma vastaan sormusta? Voi minua
mieletöntä!
EENOKKI. Aapeli antaa tämän sormuksen sinulle, Eeva. (Antaa
Eevalle sormuksen.) Kas niin. (Laulaa veisaavalla äänellä) »Saatanan
juonet»... Onhan tämä sinun tahtos, Aapeli?
AAPELI. Veisaa, veisaa!
EENOKKI JA JOOSEPPI (joka yhä liikuttelee pataa, laulavat)

»Saatanan juonet kauvas poista»...
EEVA. Mitä tässä laulelette. Pitäkäät suunne kiinni, niin on parasta.
AAPELI. Hscht! Morsian ei suvaitsekkaan laulettavan.
EENOKKI. Hmm! Mutta laulu on kaksi lukua.
EEVA. Tässäpä kyllä keekoilemaan niinkuin kukko.
EENOKKI. Kukkoko?
EEVA. Ei yhtään laulua, sanon minä.
AAPELI. Ei ei, koska niin on tahtos.
EENOKKI (eriks.) Hän on niinkuin ma sanoin: morakka.
JOOSEPPI (eriks.) Kyllä, kyllä tästä nyt toinen elämä nousee meidän
huoneeseen.
AAPELI. Laulu olkoon tällä erällä.--Nyt, Eeva, käy uljaasti perheeni
jäseneksi ja perehdy huoneessani.
EEVA. Tässä ihmispesässä. (Hetki äänettömyyttä.)
AAPELI (eriks.) Ihmispesässä. Joteskin jyrkästi sanottu. (Ääneensä.)
Tosin on huoneeni vanha, mutta vanhan sijaan rakennetaan uusi ja
entistä uhkeampi.
EEVA. Ennenko on meillä uusi, niin olemme satimessa.
AAPELI. Ei tässä sentähden satimeen jäädä, jos ei tätä hullummin eletä,
Eevani.
EEVA. Nytpä muistelen huoneita, jotka jätin. Mikä eroitus! Haa! minä
linnasta luolaan muutin ja läksin, hullu, ilosista herroistani pois ja
matelin sisään kraatarin koijuun. Mikä eroitus, mikä eroitus!
EENOKKI. Vissillä tavalla on eroitus suuri, mutta vissillä tavalla...
EEVA. Pidä kitasi sinä, varis.
EENOKKI (eriks.)