Kertoelmia ja kuvauksia | Page 3

lakki se on, kuin onkin. Oi jos kell? olisi tuollainen lakki!"
Silloin her?tti kummini minut unelmistani sanomalla: "Juijo tules nyt anna minulle k?tt?; etp? arvaa mit? sinulle olen tuonut?"
Mielell?ni annoin h?nelle k?tt?, sill? kyll? nyt jo tiesin kenelle lakki oli aijottu.
Se p?iv? oli minulle oikea onnen p?iv?. Yhten? ainoana p?iv?n? olin saanut kuvakirjan, uuden lakin, kolikon, kahvia, sek? astunut pitk?n matkan k?si k?dess? vanhan herran kanssa, ja kaupan p??lle olin saanut viel? opetuksen toden puhumiseen. Tiinalle n?ytin sek? kuvakirjani ett? uuden lakkini. -- Tuo nainen kirjani kannessa oli aivan Tiinan n?k?inen, vaan Tiinan hame oli kuin s?kki, kuvan hame kuin ruiskeko. Tiina tavaili: "K -- sano K-ari-Karrikatur -- t?t? en min? osaa lukea, se on latinaa, pane kirja talteen, ?l?k? revi sit?." Min? panin kirjan talteen ja riensin muille talon asukkaille n?yttelem??n lakkiani.
Mirri sai viel? samana p?iv?n? monta kertaa n?hd?, ettei h?nen en?? sopinut pit?? minua vertaisenaan, sill? nyt olin oman lakkini herra. Naskille ja Pollelle n?ytin my?s loistoni, mutta kun sit? Torstikille menin n?ytt?m??n, ajoi Tiina minut navetasta pois, sill? h?n n?ht?v?sti kadehti minua siit?, ett? p??verhoni suhteen olin p??ssyt yht? itsen?iselle kannalle kuin h?nkin. N?in sai Torstikki-parka yh? edelleen el?? siin? uskossa, ett? min? viel?kin k?ytin Tiinan kanssa yhteisi? p??verhoja.
Siit? p?ivin oli minulla kolme el?v?? yst?v??: Vanha herra, kummi-Heikki ja Musti, jonka viimemainitun kanssa kristillisesti jaoin uuden lakkini tuottaman kunnian ja ilon. He olivat minulle, kukin lainsa j?lkeen, uskolliset aina kuolemaansa asti. Nyt lep??v?t he jo kaikki "maan mustan mullassa"; mutta t?ss? on muutamia, heid?n ajan kuluksi minulle puhelemiansa kertomuksia, joilla he toisinaan lyhentiv?t talven pitki? iltapuhteita.

UURON K?SSI.
Lapsena kuulin useampia kertoja mainittavan nime?: Uuron K?ssi. Ihmiset yleens? eiv?t pit?neet h?nt? oikein viisaana. Min? en muistaakseni ollut koskaan n?hnyt sit? miest?, enk? h?nen kanssaan siis ollut persoonallisesti tuttukaan. Uuron K?ssin viisaus tahi hulluus eiv?t my?sk??n liikuttaneet minua hituistakaan, niin ett? meill? oli toistemme kanssa tekemist? niin v?h?n kuin suinkin. Minulla ei edes ollut pienint?k??n k?sityst? h?nen ulkomuodostaankaan, vaikka lapset tavallisesti ajatuksissaan luovat jonkunlaisen kuvan siit? henkil?st? tahi asiasta, josta usein kuulevat puhuttavan.
Uuron K?ssi oli siis minulle ihan vieras olento. Kohtalomme satutti meid?t kuitenkin kerran yhteen ja siit? p?ivin s?ilytti Uuron K?ssi minut tuoreessa muistissa. Sattui n?et niin, ett? muutamana Juhannus-aamuna -- silloin olin juuri p??ssyt lukioon -- p??tin olla sangen jalomielinen. T?ss? jalomielisyyteni puuskassa ajattelin: nyt l?hden jalkaisin kirkkoon, ett? piika Maijakin kerran sopii hevoskyytiin. Muistelen my?skin, ett? ajatuksissani kuvailin siten suovani kirkkomiehille hyv?n tilaisuuden ihailla uutta, kiiltonappista univormuani, jonka loistetta minun k?rryiss? istuessani ainoastaan vilahdukselta olisivat n?hneet. Niin suoriuduin tielle. Aamu-aurinko paistaa hellitteli t?ydelt? ter?lt?. M?kisell? maantiell? lainehti kirjava kirkkomiesjoukko. Tuolla nousi m?kirinnett? maalatut vieteri-k?rryt, joissa istui mahtava talonis?nt? puettuna uuteen verkatakkiin. T??ll? kiirehti k?yh? m?kkil?inen laihaa hevostansa h?lkk?raviin, etteiv?t h?nt?k??n kirkosta j?tt?isi. Joutomiehet verkalleen astua l?rkytteliv?t puhallellen piippu-nysist??n paksuja palturisavuja ilmaan. Vakava patalakkinen kerettil?inen n?ytti ik??nkuin kadehtien katselevan noita solakoita nuoria miehi?, jotka kokkapuheillaan tuon tuostakin saattoivat naurun kajahtamaan tytt?jen suusta. Silloin rypistyi kerettil?isen nen?, vaan ripein askelin riensi nuorten joukko eteenp?in, tyt?t kantaen k?sivarrellaan kirkkor?ijyj??n ja mustia kenki??n, pojat my?skin paitahihasillaan. Joskus katkesi kirkkomiesten jono, vaan kuta l?hemm?ksi kirkkoa tultiin, sit? tihe?mm?ksi k?vi joukkokin. Pitk?n-m?en seuduilta aina kirkolle asti alkoi tien vieress? v?h?n v?li? n?ky? pieni? tytt?parvia. Muuan veti jalkaansa puhtaat pumpuli-sukat, toinen oli jo ehtinyt pitemm?lle ja pani jo keng?nrihmojaan kiinni. Ritolammin rannat olivat t?ynn? py?re?vartaloisia tyt?n-tyller?it?, jotka joko huuhtelivat hike? p?ivettyneilt? poskusiltaan tahi tiheill? luukammoilla sukivat kes?isen auringon vaalentamia k?h?ri??n. Moni tytt?-hupakko salavihkaa kysyi my?skin py?re?lt? taskupeililt? neuvoa, miten p?? on pidett?v? kirkkoon astuttaessa ja miten on hymyilt?v? sille ja miten sille. Siell? t??ll? tien vieress? laitteli joku vanha muori aamiaista silm?ter?lleen, lapsensa lapselle, leikaten aika viipaleita ev?srieskasta, jolle sitte n?in Juhannuksen kunniaksi levitti omasta mielest??n oikein paksulta kaunista, punakeltaista kes?voita.
Sanalla sanoen siin? oli kaunis kes?inen taulu edess?ni, mutta vahinko vaan, etten sit? joutanut oikein tarkastelemaan, sill? minua tuntui ik??nkuin hiukkasen h?vett?v?n, kun huomasin kaikkein ihmisten huomion olevan kiintyneen? kauniisen univormuuni. Mielell?ni suostuinkin sent?hden loppu-matkaksi nousemaan Kankaalan Pekan k?rryihin, joka kohteliaasti tarjosi minulle sijan siev?n sisarensa Leenan vieress?.
Kirkolle ei ollut enemp?? en?? kuin yhden virstan matka, vaan kuitenkin ajaa suhautti Pekka monen hevosmiehen ohitse, sill? niinkuin yleiseen tiettiin, oli h?nen "Lintunsa" pit?j?n parhaita juoksijoita. Jalka-miehi? sivusimme tusinoittain, joista kumminkin ainoastaan yksi veti huomioni puoleensa. H?n oli pienenl?nt?, kumarahartiainen vanhus, jonka hopeanharmaat tai valkoiset hiukset pitkin? suortuvina valuivat alas hartioille. H?nell? oli p??ll??n pitk?, saristunut, sininen takki, vy?tetty keskelt? lianharmaalla villavy?ll?. K?dess??n piti vanhus paksur?hmyist? k?sn?keppi?. H?nen kasvonsa olivat, niin paljon kuin niit? enn?tin n?hd?, ryppyiset ja syv?-juonteiset.
"Mik? kes?n m?r?nt? tuo on?" kys?sin min?.
"Onpahan muuan vanha ty?mies Uuron kyl?st?", vastasi Pekka.
"Kummallisessa puvussa h?n k?ypi; h?ness? taitaa olla vilutauti."
"Eik? mit?, terve h?n on kuin lampaan vuona, mutta h?n muutoin vaan k?y turkissa kes?t, talvet."
"Sep? kummallinen mies on", tuumailin min?.
"Kyll? h?n toimastaankin on kummallinen", my?nsi Leena ujosti, "mutta h?n ei taida olla oikein viisas."
"Mik? h?nen nimens? on?" kys?sin taaskin; en niin paljo uteliaisuudesta, tahdoinhan vaan sanoa jotakin, saadakseni