Kaukonäkijä | Page 3

miten sinun on k?ynyt. Riisu p??llysvaatteesi, min? sill? aikaa k?yn katsomassa saisinko meille v?h?n totia.?
N?in puhuen h?n pani varjostimen paikoilleen ja katosi ovesta.
T?m? yst?v?ni hieman kiihoittunut alkupuhe ei mielest?ni ollut oikein luonnollinen; tuntui silt?, kuin h?n olisi t?t? tuttavallista puhelutapaa k?ytt?nyt enemm?n minun t?hteni kuin omasta sis?llisest? halusta, ja koko h?nen k?yt?ksens? teki minuun sen vaikutuksen, kuin olisi h?n heti alusta tahtonut torjua luotaan kaikki tarpeettomat kysymykset.
En todella viel? ollut vaihtanut h?nen kanssaan kunnollista k?denly?nti?k??n enk? ollut saanut sanaakaan h?nelle sanotuksi, niin, oikeastaan en ollut viel? n?hnyt h?nest? muuta kuin hiukan vilahdukselta h?nen kasvonsa, kun h?n k??ntyi lamppua kohti asettaakseen varjostimen takaisin paikoilleen.
Tunsin kuitenkin, vuosien aikaansaamasta muutoksesta huolimatta, samat laihat, hienonkalpeat kasvot, joihin ennen muinoin oli leimansa painanut tuo kaunis surumielinen ilme, mik? minun muistossani ij?ti on yhdistynyt h?nen kuvaansa -- mutta piirteet olivat muuttuneet huomattavan ter?viksi, ja h?nen katsahtaessaan minuun huomasin h?nen silmiss??n toisen ilmeen, samalla kertaa k?rsiv?n ja tutkivan, joka sanomattomasti koski minuun.
Olen n?hnyt sairaitten kiinnitt?v?n minuun samanlaisen katseen, kun ovat pel?nneet leikkauksen olevan kysymyksess?, ja luulin siit? nyt sen verran ymm?rt?v?ni, ett? yst?v?ni vanhan luottavaisuuden suhteen oli toimitettava leikkaus, joka vaati kaiken taitavuuteni.
Olen kerran ollut herkk?uskoisin ihminen auringon alla; mutta l??k?riksi tultuani ja n?hty?ni mink?laiset ihmiset oikeastaan ovat sek? huomattuani, ettei maailmassa ole mit??n, jota ei saattaisi edellytt?? parhaimmissakin ihmisiss? olevan, jos nimitt?in tahtoo v?ltt?? erehtymist? taudinm??rittelyss?, on minusta tullut t?ydellinen ep?ilij?.
Ep?ilen kaikkea ja kaikkia, viel?p? niit?kin arvokkaita miehi?, jotka k?yv?t rajuilmassa k?velyill?.
Intiaani ei sen viekkaammin, hiljaisemmin ja salaisemmin hiivi l?pi aarniomets?ns?, kuin min? tarpeen vaatiessa potilaani luottamukseen. Ja David-yst?v?st?ni olin min? yht?kki? saanut uuden potilaan.
Minua h?n ei en?? voisi pett?? puhumalla vanhoista ajoista ja tarjoamalla lasin punssia vaatimattomassa ullakkokamarissaan.
Ensim?inen sotajuoneni oli jatkaa huoneentarkastusta, jonka alkamiseen yst?v?ni ?sken oli tarjonnut minulle pienen tilaisuuden. Otin lampun ja rupesin katselemaan ymp?rilleni.
Sohvaa vastap??t? olevalla sein?ll?, kaltevan katon muodostamassa komerossa oli h?nen vuoteensa ja sen edess? pieni py?re? p?yt?. Nurkassa vuoteen jalkap??ss? seisovalla kirjahyllyll? n?in Henrik Vergelandin rintakuvan, jonka leuka ja nen? olivat entist??n viel?kin puutteellisemmat ja joka sit? paitsi oli menett?nyt toisen silm?ns?; se oli miltei yht? huonossa kunnossa kuin vanha piipunp??, jota olin poltellut ja jonka my?skin tunsin, vaikka siihen oli ilmestynyt kaikenlaisia naarmuja ja piirroksia lis?? sek? pitkin ett? poikin.
Yst?v?ll?ni oli n?et tapana piirrell? siihen ajatusviivojaan, samalla kun h?n veteli siit? haikuja ja silloin t?ll?in pisti keskusteluun jonkun yksikantaisen sanan yll?pit??kseen sit? kuten tulta, johon v?h?n v?li? heitt?? halon -- tuntui silt?, kuin h?n enemm?n olisi v?litt?nyt mielialasta ja siit?, ett? yleens? pakina pysyi vireill?, kuin itse puheen aiheesta. Sellaisina hetkin? h?nell? olikin kasvoillaan tuo hiljainen, surumielinen ilme, ik??nkuin h?n olisi hymyillyt jollekin kauniille, jota emme me toiset n?hneet.
Vuoteen ja hyllyn v?liss? min? huomasin muutamia aivan halpoja pulloja, ja salaman nopeudella v?l?hti mieleeni ep?ilys -- olen, kuten jo sanoin, ihan piintynyt ep?ilij?, en luonnostani, vaan monen pettymyksen opettamana -- ett? yst?v?ni oli vajonnut juoppouteen. Asetin lampun lattialle. Yhdess? pullossa oli mustetta, toisessa palo?ljy? ja kolmannessa, pienimm?ss?, oli kalanmaksa?ljy?, jota h?n siis n?ht?v?sti keuhkotautinsa takia nautti.
Min? muistin h?nen kostean k?tens?, h?nen lep?ilyns? ja heng?stymisens? portaissa, ja min? h?pesin kuin koira ajatellessani, ett? olin voinut asettaa nuoruuteni rakkaan yst?v?n ja -- miksen sit? sanoisi -- ihanteeni tavallisten renttujen rinnalle, niiden, joiden el?m? ehdottomasti on ep?ilt?v?.
Pyysin ajatuksissani h?nelt? anteeksi silm?illess?ni kirjoja h?nen hyllyll??n ja huomatessani niiden joukossa monta tuttua nime?. T?m? hylly sis?lsi n?ht?v?sti kirjoja h?nen ylioppilasajoiltaan. Vedin sielt? esille paksun kirjan, vanhan Saxo Grammaticuksen, jonka muistin kerran ostaneeni er??st? huutokaupasta ja lahjoittaneeni h?nelle -- mutta kohta sain muuta ajattelemista.
Minun k?vi nimitt?in kuten sen, joka murtaessaan muurista kiven l?yt??kin salaisen sis??nk?yt?v?n -- min? tunsin ?kki? seisovani yst?v?ni salaisuuden portilla, tosin viel? kuin syv?n, pime?n huoneen ovella, jonka l?pi kyll? mielikuvituksessa saattoi vaeltaa, mutta josta todellisuudessa en voinut mit??n n?hd?, ellei yst?v?ni itse minua lyhdyll? valaissut.
Se, mik? niin suuressa m??rin veti huomioni puolelleen kiinnitt?en kaikki ajatukseni ja muistoni t?h?n paikkaan, ei kuitenkaan ollut mik??n salainen muurinaukko, vaan viulunkaula, joka p?lyisen? pisti esiin hyllyn takaa, kielet yhdess? sykkyr?ss? ruuvien v?liss?.
H?ltynyt bassokieli oli riipuksissa, liiaksi kiristynyt kvintti oli katkennut ja k?pertynyt kaulalle ja otettuani hyllyst? useampia kirjoja ja tunnustellessani viulua keksin sen kahden ehyen kielen alla kaatuneen tallan. Tutkistelin viulua, jonka vain vaivalla sain esiin, yht? varovasti kuin vanhaa yst?v??, jonka olin tavannut sairaana ja n?lk?isen? -- sen rinnassa oli korjaamaton halkeama. En voinut sille mit??n, ett? vanhat muistot her?ttiv?t minussa syv?n surumielisyyden.
Suljin muuriaukkoni kirjoilla, asetin lampun takaisin p?yd?lle ja istuuduin sohvaan, jossa savuavan piipun ??ress? -- huomasin siin? muun muassa omat nimikirjaimeni, jotka kerran itse olin siihen piirt?nyt -- antauduin muistoille, jotka t?ss? tahdon kertoa, vaikka helposti saattaakin tapahtua, ett? lukijan mielest? yst?v?ni viipyy kovin kauan juomatavaroita hakemassa. N?itten muistojen kautta h?n astuu esiin sellaisena, kuin min? n?in h?net nuoruudenmuistojeni valossa ja sellaisena, kuin lukijan on h?net minun kanssani n?ht?v?, jos mielii h?net oikein ymm?rt??.
Ylioppilastuttavuutemme sai luonnollisesti alkunsa siit?, ett? me molemmat olimme ruijalaisia.
H?n oli kolme nelj? vuotta minua vanhempi, ja tieto siit?,