Kaukonäkijä | Page 2

tavalla tai toisella on valvottava, myrskyss? tuhoutuisi.
Asia on n?et se, ett? kaduilla on kapina -- ei kuitenkaan valtiollinen, jumala varjelkoon h?nt? ottamasta osaa sellaiseen -- mutta tuollainen, joka nyt kerta kaikkiaan h?nt? houkuttelee siksi, ett? se her?tt?? h?ness? eloon kaikki vanhat muistot ja jota n?kem??n h?n, h?pe? kyll?, aina kiertoteitse hankkiutuu, vaikka sekin kapina tavallaan uhmaa kaikkia poliisim??r?yksi?, s?rkee ikkunoita, sammuttaa lyhtyj?, repii katoilta tiilej?, rikkoo laitureita ja kiinnitysvehkeit? ja ajaa vartijat ja poliisit pesiins?.
Se on luonnon mahtava sotahuuto keskell? sivistynytt? kaupunkia, luonnon her?tyshuuto kaikille h?nen lapsuudenmuistoilleen, h?nen mielikuvituksilleen ja luonnonvaistoilleen, ja h?n tottelee sit? kuin vanha torvenpuhaltajan hevonen, joka kuulee nuoruudestaan tutun torvent?r?hdyksen ja ?kki? loikkaa aitauksen yli.
Kun h?n on pari tuntia k?vellyt ulkona myrskyss?, on poltto h?nen veress??n asettunut, ja kotiin palaa taasen tyyni, arvokas mies, joka varovasti asettaa kepin ja kalossit tavalliselle paikalleen eteiseen ja jota vaimo s??lien tervehtii kertoen olleensa h?nen t?htens? levoton ja auttaen m?r?t vaatteet h?nen ylt??n. Itse h?n sin? iltana, ihmeellist? kyll?, vastuksista huolimatta on erinomaisella tuulella, ja h?nell? on tuosta myrskyst? niin kovin paljon kerrottavaa, tietysti kaikki siin? valossa, kuin pelk?isi h?n vaaran tai tulipalon sin? iltana uhkaavan kaupunkia.
Juuri t?llaisessa myrskyss? min?, jolla l??k?rin? sek? itseeni ett? muihin n?hden on riitt?v?? aihetta liikuskella ulkona kaupungilla kaikkina vuorokauden aikoina -- kerran er??n? sateisena, sumuisena ja myrskyisen? lokakuun iltap?iv?n? kuljeskelin Kristiaanian katuja ja annoin sateen vapaasti piest? kasvojani, samalla kun oivallisella sadetakillani suojelin koko muun ruumiini.
Ilta oli sill?v?lin pimennyt, ja sytytetyt kaasulyhdyt loimahtelivat tuulenpuuskien k?siss?, muistuttaen ulkorannikon vilkkumajakoita sumuisena iltana. Lukitsematon portti heilahteli edestakaisin, kiinnilent?ess??n paukahdellen kuin h?t?laukaukset. T?m?n johdosta p??ttelin, ett? meid?n hermostuneena aikanamme sittekin mahtoi olla ihmetelt?v?n suuri joukko ihmisi?, joilla ei ole hermoja; sill? t?llaiset paukahdukset jyr?ht?v?t l?pi koko talon aina ullakolle asti, alhaalta yl?s uudestaan ja taas uudestaan, tuuli t?ytt?? k?yt?v?t ja ovet lent?v?t sel?lleen; kaikki k?rsiv?t t?st?, mutta kukaan ei viitsi l?hte? sulkemaan pahan alkua. Portinvartija on kaupungilla, ja niin kauan saa rauhakin olla talosta poissa.
Juuri tuollainen lukitsematon, alituiseen paukahteleva portti antoi minulle aiheen t?h?n kertomukseeni.
Kulkiessani portin ohi kuulin nimitt?in ??nen, joka tuntui minusta hyvin tutulta, vanhan rakkaan ??nen -- vaikken alussa muistanut, miss? sen olin ennen kuullut -- k?rsim?tt?m?n? huutavan portinvartijaa. Tuo edestakaisin heilahteleva portti oli syyn? huutoon. Selv?sti mies oli ainoa hermostunut henkil? koko talossa; ainakaan ei portinvartija sit? ollut, sill? h?n ei n?ytt?nyt v?litt?v?n enemp?? portista kuin miehest?k??n, joka portista piti melua ja paraikaa turhaan koetteli siihen avainta, mik? ei ottanut sopiakseen.
Vihdoin portinvartija astui ulos maanalaisesta luolastaan, ja kuunnellessani pient? sanakiistaa, joka syntyi tuon v?hitellen leppyv?n, omaa ?rtyisyytt??n pel?styv?n ??nen ja nurisevan portinvartijan v?lill?, virisiv?t taasen eloon vanhat muistot ja min? tunsin entisen yst?v?ni ylioppilasajoilta, David Holstin, jonka kanssa olin el?nyt kolme nuoruuteni rikkainta vuotta.
?Jos sin? siell? olet, David, niin saat p??st?? minut sis??n ennenkuin suljet oven?, huusin h?nelle aivan kuin vanhaan hyv??n aikaan kaksikymment? vuotta sitte.
Portti avautui selkosel?lleen ja ulos astuvan synk?n miehen k?denpuristuksesta ymm?rsin, ettei h?nen ollut yht? kauan kuin minun tarvinnut harhailla muistojensa varastossa, vaan ett? h?n heti oli sielt? l?yt?nyt minun kuvani.
?Seuraa minua?, h?n vain lausui -- ja sitte min? h?nen johdollaan vaieten nousin pimeit? portaita yl?s kerroksen, toisen, kolmannen, ja sitte yh? korkeammalle pitkin viel?kin kapeampia portaita. Siell? h?n tarttui k?teeni ohjatakseen minua, mik? todella olikin tarpeellista, sill? mik?li saatoin p??tt?? me nyt kuljimme l?pi pime?n vinttikerroksen, jonne oli vedetty kuivatusnuoria -- h?n kehoittikin minua kulkemaan kumarassa.
Kulkiessani tein huomioitani.
H?nen k?tens? -- mieleeni johtui, ett? h?n ennen muinoin oli ollut sangen ylpe? k?sist??n -- oli kostea, ehk? mielenliikutuksesta, ja v?h?n v?li? h?n pys?htyi portaissa aivankuin heng?styneen?. Pime?t ullakkoportaat ilmaisivat minulle my?skin, ett? David-yst?v?ni, jota aikoinaan oli pidetty sangen lahjakkaana, sittek??n ei liene pitk?lle p??ssyt maallisen edistyksen tiell?.
H?n avasi oven ja pyysi minua ensiksi astumaan sis??n.
Pitkulaisella p?yd?ll? oli lamppu, jonka varjostin kokosi valon lampunjalan ymp?rille noin puolen metrin laajuudelle, niin ett? se voimakkaasti valaisi siin? olevia kirjoitusvehkeit? ja papereita, mutta ensi n?kem?lt? n?ytti j?tt?v?n p?yd?n ulkoreunat kokonaan pime??n. Sen takana n?ytti minusta musta hauta avautuvan, mink? kuitenkin silm?ni totuttua lampun kirkkaaseen valoon huomasin sohvaksi, jonka edess? seisoi jotenkin samanpituinen nelisnurkkainen maalattu ty?p?yt?.
Kun kaksi nuoruudenyst?v?? t?ll? tavoin tapaa toisensa, on heill?, ulkonaisesta tuttavallisuudesta huolimatta, kuitenkin jonkinlainen salainen kainous voitettavana; monivuotinen kerrostuma erilaisia kokemuksia on ik??nkuin muokattava syrj??n.
Hetkisen vaiettuamme meni yst?v?ni, kuin olisi h?n ?kki? tehnyt p??t?ksen, reippaasti p?yd?n luo ja nosti pois lampunvarjostimen, niin ett? koko huone tuli valaistuksi.
?Kuten n?et?, h?n virkkoi, ?el?n min? t??ll? aivan kuin entisin? aikoina, sen verran vain on eroitusta, ett? minulla nyt on kaksi ullakko-ikkunaa yhden asemesta, useampia hyllyj? kirjoja sek? hiukan paremmat kuukautiset tulot, jotka saan, kun minulla kansakouluopettajavirkani rinnalla on pieni ep?m??r?inen sanomalehtitoimi. Siin? onkin kaikki mit? min? tarvitsen. Vasta viime kev??n? muutin t?nne Bergenist? ja olen kyll? aikonut k?yd? sinua tervehtim?ss?, vaikken viel? ole tullut sit? tehneeksi. Kun olen tavannut sinut kadulla, on sinulla aina n?ytt?nyt olevan kiire sairaittesi luo. Mutta nyt kun olen saanut sinut t?nne ullakkokamariini, voimme jutella vanhoista ajoista ja min? saan kuulla