Karkurit | Page 3

käskyssä kielletään pahanteko lähimmäistämme
kohtaan?
PAIMEN (erikseen). Enpä sitä muista, minä onneton; mutta ehk'ei tiedä
hän sitä itsekään; sillä sanotaanpa häntä huonolukijaksi myös.
MARTTI. Sanoppas: missä käskyssä?
PAIMEN. Kuudennessa.
MARTTI. Oikein vastattu. Kyllä sinä katkismukses osaat, mutta elätkö
sen mukaan, junkkari? Mutta kas tässä pieni muistutus.
PAIMEN. Te ette saa lyödä minua.
MARTTI. Niinkö rukoilet? Herra Martti, antakaat armon olla oikeuden
sijassa ja helpottakaat vähän hyvin ansaittua rangaistustani; sano niin,
ja pääsetpä vähemmällä.
PAIMEN. Te ette saa lyödä minua.
MARTTI. Vai niin! Et nöyrry siis rukoukseen?
PAIMEN. Te ette saa.
MARTTI. Koetetaanpas. (Ukkosen jyräys kuuluu.)
PAIMEN. Kuulkaat ukkosen hirmuista jyrinätä. Polttihan sen kauhea
vasama menneellä viikolla heinäladon Lautamajan niitulla. Oletteko
sitä kuullut?
MARTTI. Minä annan tuhannen peeveliä ukkoselle. Hän tehköön
työtänsä.--Selkääs saat. Katsos. (Lyö häntä sauvalla.) Jassoo! et meinaa

huutaakaan, et sanaakaan hiiskua?--Jassoo! Entäs tämä. (Lyö häntä
vielä kerran, mutta pudottaa sillä samalla sauvansa ja ottaa huutaen
selästänsä kiinni.) Aih, aih! Kuolenpa!--Poika! Pysäy tähän, pysäy, jos
et tahdo tulla syypääksi kuolemaani! Aih!
PAIMEN. Mikä vaivaa teitä?
MARTTI. Mikä minua vaivaa, sinä kirottu penikka. Etkö tiedä, että
olen kovin rasitettu leiniltä? Ymmärrätkös? Luutaudilta. Ja välistä iskee
se kimppuuni kuin tahtoisi ampua selkäni poikki.--Aih! Ja kaikki tämä
sinun tähtes, penikka.
PAIMEN. En minä teitä lyönyt.
MARTTI. Suus kiinni! ja pitele minua, etten pääse kaatumaan. Jos
kaadun, niin olenpa hukassa enkä nosta ylös töppösiäni moneen tuntiin.
Anna tänne sauvani. (Poika antaa hänelle sauvan ja tukee häntä.)
PAIMEN. Ettekö ole kysellyt apua tohtööriltä?
MARTTI. Jaah! Tohtoripa tässä kyllä auttais.
PAIMEN. Kuinka olette saaneet tämän luutaudin?
MARTTI. Ole ääneti; se ei kuulu sinuun.--Katsos nyt, kuinka minä teen.
Sovitan sauvani tänne taakse, likistän sen käsivarsillani lujasti vasten
selkääni ja pistän molemmat kourani housuin lakkareihin. Kas näin.
Tämä auttaa vähän. Taluta minua nyt käsikynkästä selvälle tielle ja
katso, etten peevelin tähden pääse kaatumaan. (Käyvät; poika taluttaa
häntä.)
PAIMEN. Elkää nyt kaatuko vaan.
MARTTI. Ole minua varoittelematta, sinä nalliainen, sammakko. Ja jos
nyt havaitsen--aih! kuolenpa--jos nyt havaitsen pientäkin
klippari-naurua huulillas, niin lyönpä leukas lukkuun.
PAIMEN. Surkeatahan tämä on. Voi, että näin piti käymän! Voi, voi!
MARTTI. Elä siinä itke jollottele, vaan taluta minua koreasti. Aih, aih!
(Katoovat.--Tyko ja Pauli, karkutiellä. Uraalin aarnioista tulevat.)
PAULI. Seis, ystävän'!
TYKO. Oi! missä seisomme!
PAULI. Tuoss' ompi kotokylä.
TYKO. Niin; mä näen, Vaan uskoa en tahdo mitä näen.
PAULI. No, silmäm' harhailee. Me istumme Uraalin kaivantojen
syvyydessä Ja kodost' uneksumme kaukaisesta.
TYKO. Ei! Tornivuorella me seisomme. Ja tuossa toivon ompi
valtakunta. Käy, tuuli vapaa synnyinlaaksoista, Käy, riehu, ilostasi

hurjapäänä Ja siipes ihanasti jähdyttäköön Tät' otsan ihanata polttoa!
Käy, tuuli, lempeästi liehutellen Lumiliinaa hartioilla kauniin immen,
Mi kenties käyskelee nyt kankahalla Tuoll' kultaisella, hämärässä illan!
Käy, myrsky; tämä myrsky autuus on! (Leimaus.)
PAULI. Sä näit tuon leimauksen luoteisessa.
(Kova tulen-isku, jyrinää ja sadetta.)
TYKO. Nyt iske tulta, jyskyä ja sada, Sä isäinmaamme taivas ihana!
PAULI. Onp' ihanata tämä jylinä, Mi kiiriskelee vuorten reunoilla,
Ja ihana tuo pilvein himmeys Pääll' kotokartanoimme väikkyvä.
TYKO. Ja ihanat nuo pilvein tulikärmeet. Niin; leimahtele, jyskää
kovasti Kuin rautakirnut sodan tanterella, Kun jylinätä voiton
kunnioiksi He kidoistansa mustist' oksentavat, Ja vihollinen karkoitettu
on.
PAULI. Kas pilvikallioita, torneja Tuoll', tulilakeisia, ladottuina
Jyrkästi toinentoisens kiirehelle!
TYKO. Se ompi jalo näytelmä; Me näämme siellä sotajoukkoja, Niin
jalkaväkeä kuin hevosilla Pois retkeilevän idän mailmoihin Tulessa,
savussa ja jyskeessä ja vilkas kaiku läpi ilman kiitää. Niin viettää
taivaan voimat pääsöämme Uraalin komeroista Suomehen.
PAULI. Sä pilvipatsas tuossa, purjehdi Uraalin vuorille ja terveisemme
Vie unisille vartijoille siellä, Ja kerro vapauden ihanuudest'.-- Oi onnen
hetki, ilta armahin!
TYKO. Kernaasti vuosikaudet kulkisin, Suot sotkisin, tiet monimäkiset
Hymyhuulin käisin, kun vaan tieni päässä Mull' olis tiedossa viel' ilta
toinen Tainkaltainen kuin tämä. (Ukonilma on lakannut.)
PAULI. Täss' seisomme, ja korkeuden kättä, Mi johti meitä tieltä
vaivojen, Nyt kiittäkäämme.
TYKO. Mutta katsos, ilma Jo ylenee ja vaisust' ukko vilkkuu Tuoll'
ääriss' avaruuden kaukaisissa. Kaikk' onnen myrsky, taivaallinen itku,
Kuva sielujemme vallattomast' ilost'.
PAULI. Ja taivas selkii, kotomäen kuuset Taas kärkiänsä hiljaa
kastelevat Siniyden korkeahan merehen, Lännessä päivän kultatähti
paistaa Ja metsä kiiltää sateen pisarista. Niin ottaa meitä vastaan
synnyinmaa Kuin äiti, ilon kyynel poskellansa.
TYKO. Niin riemuisna kuin lemmestynyt impi Kesävirran kylvyst'
ylösnoustuansa, Kun heinistössä päivän hohteessa Hän istuu unelmissa
autuissa Ja vesihelmet kiharillaan loistaa.

PAULI. Nyt on se hetki, koska peltomies On kyntöns päättänyt ja juhta
seisoo, Kun paimentorvi kaikuu kujalla Ja kotiin ehtii karjankelloin
ääni Ja kyntörastas männyn latvassa, On ehtoovirtens alkanut. (Yrjön
vaskitorvi kuuluu.)
TYKO. Se ei ollut paimen.
PAULI. Yrjön torvi! Mä miehen näen mäen rinteellä tuolla. Hän
lähenee meitä.
TYKO. Kasvinkumppanimme, tule pian, kiirehdi! Lämpöisempi
kädenpuristus ei ole sua vartonut vielä.
PAULI. Tuossa on hän. (Yrjö, varustettuna metsämieheksi, tulee.)
YRJÖ (erikseen). Keitä lienevät nämät? Kaiketi matkustelevia
muukalaisia.
TYKO. Terve, Yrjö!
PAULI. Terve!
YRJÖ. Te tunnette minut?
TYKO. Mutta sinä et meitä?
YRJÖ. En, herrani.
TYKO. Nytpä taitaisimme vähän ilvehtiä kanssas, mutta sydämmemme
polttava halu ei siihen aikaa anna, ei anna se aikaa, vaan syöksee meitä
eteenpäin voimallisesti