Kalevala katsottuna kaunotieteen kannalta | Page 7

vaikka tosin saman-aineiset, ovat 1870-luvun alussa kokoonsaadut toisinnot, kuin ne, jotka L?nnrot ja h?nen apumiehens? toivat mukaansa samoilta seuduilta, parailta runopaikoilta Ven?j?n Karjalassa. Asian n?in ollen tulisi pikemmin ihmetell? tuossa kirjavuudessa vaikuttavaa yhteydenhengen voimaa, joka kuitenkin siihen m??r??n p??-asiallisesti kykenee pit?m??n kaikki koossa.
Mutta kolmanteen ja pahimpaan vikaansa n?hden ei Kalevala voi edes vet?? puolustuksekseen muiden kansassa syntyneitten t?ydellisten sankarirunoelmain tapaa. Niin hyvin Iliadissa ja Odysseiassa kuin my?s Niebelungenlied'iss? on taiteellista suhteellisuutta verrattomasti paremmin pidetty silm?ll?. Osaksi tosin siihen lienee se seikka luonnollisena selityksen?, ett? mainitusta runoelmasta j?lkimm?inen tiett?v?sti,[29] edelliset n?ht?v?sti ovat olleet yhden viimeist?v?n vaikutuksen alaisina. Meid?n Kalevalassamme sit? vastaan ovat kansanrunot ainoastaan kokoonpanijan k?dell? kokoonsovitetut, eiv?t runoilijan hengell? yhteensulatetut. Eip? my?s, se tulee viel? lis?ksi pit?? mieless?, ollut runollinen tarkoitus tuossa kokoonsovituksessa ainoana eik? edes ylinn? silm?m??r?n?. ?_Hyvin muistaen, ett? ne tulevat olemaan vanhimpana omituisena j?lkimuistona Suomen kansalle ja kielelle_, kunnes niit? maailmassa l?ytyy, on niit? kaikella mahdollisella huolella ja ahkeruudella pyydetty sovitella ja liitt?? toinen toisiinsa niin hyv?sti, kuin vaan on osattu, ja _ko'ota niihin kaikki, mit? runot sen-aikuisesta el?m?st?, tavoista ja vaiheista ovat tiedoksi s?ilytt?neet_?.[30] N?ill? sanoilla kuvaa L?nnrot ty?t?ns? Kalevalan kokoonsommituksessa; siin? on _kansatieteellinen_ tarkoitus ollut ylimp?n? silm?m??r?n?. T?m? seikka, joka toiselta puolen on Kalevalan suurin ansio, on toiselta puolen taas joskus ollut sankarirunoelmamme taiteellisuudelle haitallinen, niin ett? yht? ja toista on pantu sekaan, joka tarpeettomasti on enent?nyt laveutta. Yht?hyvin ei olisi osien ep?suhtaista laveutta sittenk??n ollut mahdollista saada luonnollisiin rajoihin, vaikka olisikin kokoonpanossa noudatettu yksist??n kauneuden vaatimusta. Tapauksen yhten?ist? kulkua enimmin est?v?t lyyrilliset laulut ja loitsuluvut ovat, niinkuin yll? jo sanottiin, enimm?ksi osaksi sit? laatua, ettei niit? saattaisi tukkunaan poistaa kokonaiskuvausta rikkomatta. Sama on my?s monen v?litapauksen, esim. Kullervo-runoston laita, jota ei ilman perinjuurista ja sen yksityist? kauneutta per?ti h?vitt?v?? uudestaan-valamista olisi voitu saada suhteellisempaan, lyhyemp??n muotoon.
P??-asiallisesti ei siis sivutapausten ylellinen laveus ole luettava kokoonpanijan syyksi, vaan sill? on juurensa paljon syvemm?ll?, itse kansanrunoelmamme omassa luonteessa. Ja jos perinpohjin tutkimme, niin _ei olekaan Kalevalassa oikeastaan sivutapauksille suotu liian paljon sijaa, vaan p??tapauksen loppu-osa, keskuspiste koko runoelmassa, on suhteellisesti liian niukasti kuvattu_. Mutta p??tapauksen alkupuoli, joka laveimmat v?likertomukset sis?lt??, ja loppupuoli edustavat erin?isi? kertomarunouden haaroja, edellinen idylli?, joka?yksityis-pyrinn?it?, koti- ja perhe-onnea, kansan el?m?? tavallisina hetkin? kuvailee, j?lkimm?inen sankarirunoelmaa, jonka aineena ovat suuret, yhteiset kansalliset yritykset, loistavat juhlahetket kansan historiassa. Kreikan runotar erotti n?m?t epoksen molemmat haarat toisistansa ja muodosti kumpaisenkin erin?iseksi kuvaelmaksi, Odysseiaksi ja Iliadiksi. Sama on my?s tavallansa laita?Saksalaisten molemmissa suurissa kertomarunoelmissa, Gudrun'issa ja Niebelungenlied'iss?, jos nimitt?in yksist??n niiden perustuksena olevaa periajatusta katsomme. Suomalaiset ovat n?m?t molemmat puolet sulattaneet yhteen. T?m? ei olisikaan itsess?ns? viel? ollut mik??n mahdottomuus; siin? olisi saattanut menetell? kahdella tavalla. Joko olisi idylli voinut saada m??r??v?n ylivallan; sankarirunoelma olisi sitten saanut sijan taustassa, niinkuin uhkaava taikka my?s ohitsemennyt musta ukonpilvi, joka muistuttaa, ettei ihmis-el?m?ss? ole ainoasti rauhanhetki?, taikka ett? se kansa, jonka nyt?arkip?iv?isess? askareissansa n?emme, my?s on suurempiin t?ihin kykenev?. Esimerkkein? t?mm?isest? menetystavasta ovat meill? omassa nykyisess? kirjallisuudessamme Runebergin Joulu-aatto ja Hirvenhiiht?j?t. Taikkapa my?s on sankari-el?m? teht?v? p??-aineeksi ja kuvaelmat kodin suloisesta rauhasta ainoasti pantava sekaan v?litapauksiksi, joiden kautta p??tapauksen jalo kauneus tulee sit? loistavammaksi. Mutta Suomen runotar ei ole valitettavasti valinnut kumpaakaan n?ist? keinoista. Se on tehnyt suuren sankarity?n, Sammon ry?st?n, epoksensa syd?meksi, mutta yht?hyvin on se suunnitelmansa toimeenpanossa suonut idyllille oman lapsen runsaan osan, j?tt?en sankarirunoelmalle, niinkuin lapsipuolelle, ainoasti ylij??neen kannikan.
N?in erilaisesti kuvautuu kansojen luonne heid?n hengentuotteissansa. Koko maailmaa tasa- ja kaikenpuolisella rakkaudella k?sitt?v? Kreikkalainen on el?m?n molemmat suuret puolet kuvannut yht? suurella huolella. Sit? vastaan Saksalaisen idyllikin, vaikka sen peri-ajatuksena onkin uskollinen rakkaus, rehoittelee tappelutanterilla it?neen?, verill? kastettuna kukkana. Suomalainen puolestaan melkein n?kyy kammoovan tappelujen, verit?itten kuvaamista. Me n?emme esim. kuinka Pohjolan em?nt?, Kalevalaisten tultua Sammon ry?st?lle,
Kutsui Pohjolan kokohon,?Nuoret miehet miekkoinensa,?Urohot asehinensa?P??n varalle W?in?m?isen.[31]
Luulisi t?st? nyt nousevan suuren sodan, saavamme kuulla jaloista urot?ist?, -- mutta W?in?m?inen nukuttaa vihollisensa laululla. Samoin k?ypi, koska Sammon jo tultua viedyksi, Louhi ajaa ry?st?ji? takaa. H?n
Pani joukon jousihinsa,?Laittoi miehet miekkoihinsa;?Latoi miehet laivahansa,?Sata miest? miekallista,?Tuhat jousella urosta.[32]
Mutta kaikki nuot sadat, nuot tuhannet miehet, samoinkuin my?s W?in?m?isen laivassa oleva suurilukuinen urhov?ki, j??v?t sitten aivan k?ytt?m?tt?, joutavaksi runolliseksi koristeeksi. Samasta ilmi?st? Kullervo-jaksossa on jo tullut huomautetuksi. Osaksi on tosin n?iss? nyt esiintuoduissa esimerkeiss? syyn? Suomen kansan alkuper?inen ja luonteenomainen taipumus loitsimiseen. Mutta ei se luullakseni yksin voi olla t?ydesti riitt?v?n? selityksen?. Onhan toiselta puolen Kalevalassa sangen monta paikkaa, joista n?kyy, ett? muinoin, vaikka hengenvoimaa pidettiinkin ylimm?ss? arvossa, ei my?sk??n senvuoksi halveksittu miekanmittely?. Katsokaamme esim. Lemmink?isen?j??hyv?is-keskustelua ?itins? kanssa,[33] Kullervon sotariemua,[34] W?in?m?isen iloa uudesta miekastansa,[35] viimein viel? veneenkin ik?v?imist? sotaan.[36] Kenties olikin vanhempina aikoina?Sampotaistelun ja ylimalkain sotaisten t?itten kuvaus Kalevalassa t?ydellisempi kuin t?t? nyky?. Yhden Kantelettaren runon toisinnoissa on meill? hyv? esimerkki siit?, kuinka alkuaan sankari-aikaa kuvaava laulu voi muuttua pelk?ksi idylliksi. T?ss? laulussa[37] -- sen nimi on Kalevalan neiti -- kiroo kosija ne lahjat, jotka on tyt?n sukulaisille turhaan antanut naimislunnaiksi. Muun muassa lausuu h?n esim.: ?Isosi soti-oronen sotitielle sortukohon!? Mutta er??ss? toisinnossa[38] tapaamme n?iden rivien sijasta: