Kaksi laukausta | Page 3

hän palasi, tuoden mukanansa voimakkaan
näköisen naisen, jolla oli korkea rinta, ruskeat posket, kirjava liina
päässä ja kuopakkaat silmät. Hän astui tohtorin jäljissä katsomatta
oikealle tai vasemmalle. Ajo-portilla oli hän seisahtunut ja tuttavasti
hymyillyt sen päällä olevalle herras-vaakunalle.
Tohtori astui huoneesen; nais-ihminen hänen jäljessään jäi ovelle
odottamaan.
Hra Jansen astui edes takaisin lattialla suurissa työsaappaissaan. Niiden
varsista näkyi että hän oli ollut niityillä. Hän poltti piippua niin

ankarasti että savu kiertyi hänen ympärilleen kuin kotona kudotut
lakanat.
Tohtori ilmestyi semmoisen lakanan alta tervehtien kartanon-omistajaa.
-- Täällä tuon imettäjän, johon voin luottaa. Te voitte olla tyytyväinen!
Hra Jansen otti piipun suustansa ja katseli tohtoria niinkuin hän ei
ollenkaan olisi ymmärtänyt mistä tämä puhui. Tohtori katkaisi
puheensa ja katseli ensin hra Jansenia ja sitten naista. Kummallista!
Kartanon-omistaja oli astunut askeleen taaksepäin ja teki kieltävän
liikunnon piipullaan. Nainen, joka lähestyessä oli käynyt kallistunein
päin, katseli nyt nöyrällä tuttavaisuudella hra Jansen'in kasvoihin.
Hra Jansen maltti mieltänsä.
-- Mistä sinä tulet?
-- Pohjoisesta, pitkän matkan päästä. Minä kuulin mitä oli tapahtunut ja
ilmoitin itseni tälle miehelle lapsen imettäjäksi!
-- Oletko ... onko sinulla ... onko miehesi täällä muassa?
-- Ei, hän jäi sinne; hän hoitaa lapsia!
-- Kuinka monta...?
-- Ensin poika, sitten tyttö. Viime kuulla syntyi vieläkin yksi tyttö,
mutta se on nyt vieroitettu ja syö puuroa!
Tätä viimeistä selitystä antaessaan oli nainen tehnyt suullansa jotakin
temppua, joka oli olevinaan naurua. Ainakin näkyi pari riviä valkosia
hampaita huulien väliltä sill'aikaa kun silmät supistuivat ja himmenivät.
Hän nosti toisen kätensä sarkaleningin kaulukselle, avasi pari hakaa ja,
kääntyessä puoleksi tohtorin puoleen, kysyi hän: Missä on lapsi?
Hra Jansen astui askeleen eteenpäin, mietiskeli hetken aikaa, pisti
piipun taka-taskuunsa ja sanoi lyhyesti:

-- Hyvä; sinä voit jäädä. Mene ulos mejerinhoitajan luo, tuonne, tuosta
ovesta!
Hän meni nopeasti ulos ovesta. Tohtori katseli vähän hämmästyneenä
ensin hänen jälkeensä ja sitten hra Jansen'ia, joka ujosti oli kallistanut
päätänsä.
-- Te näytätte tunteman häntä...? kysyi tohtori.
Hra Jansen heilutti piipuntupsua.
-- Minulla oli kerran vähän tekemistä tuon joukon kanssa! vastasi hän
välttäen. Mies oli varastanut hiukan minulta. Nainen oli kuitenkin liian
hyvä orjaksi!
-- Minä takaan hänestä! sanoi tohtori.
Löydettyänsä mejerinhoitajan huoneen, joka oli kyökin vieressä, riensi
nainen täyttä kiirettä kehdon luo, jossa pienokainen makasi, ja,
vähintäkään huolimatta tuon väliaikaisen kasvatus-äidin kysymyksistä
hänen valtuuskirjastansa, otti hän pullon lapselta ja painoi varovasti,
mutta huomattavalla taidolla tuon pienen kolmikulmaisen suun
paljastettua rintaansa vasten.
Lapsi näytti hyväksyvän muutosta; vaan tuo hyvä mejerin-hoitaja, joka
kaikessa hyväntahtoisuudessaan vanhanpiian tavalla kadehti nuorta
äitiä, pani ehtimiseen vastalauseita ja vaati saada tietää, mistä vieras
tuli, millä oikeudella ja niin edespäin j.n.e.
Uusi imettäjä kuunteli tätä kauan aivan huoletoinna, niin kauan kuin
pienokainen söi mielukkaasti. Kun nuoren neiti Jansen'in nälkä oli
asettumaisillaan ja eron-saanut kasvatus-äiti yhä pitkitti saarnaansa,
nousi imettäjä tuoliltaan, otti toisen kauniisti käsivarresta kiinni ja
pyörähytti sitä ulos ovesta sanaakaan sanomatta. Raivoisena riensi tämä
näin loukattu hra Jansen'in luo.
Hra Jansen, tohtori ja mejerin-hoitaja palasivat sitten yhdessä. Lääkäri
oli hyvin hyvillänsä tutkittuansa imettäjän ja lapsen tilaa. Tuon

tummanverisen naisen oikeudet vahvistettiin laillisesti ja lapsenhuone
järjestettiin näille uusille "eroamattomille". Mejerin-hoitaja uhkasi
jättää talon muutto-päivänä, mutta tohtorin leikillinen muistutus että
hän vaan pitäisi huolta omasta maidostaan (mejerissä nimittäin), sovitti
viimein asiat. Hra Jansen oli tämän keskustelun aikana seisonut
erillänsä. Kun olivat lähtemäisillään huoneesta oli hän ikäänkuin
vastoin tahtoansa katsellut kehdolle päin.
Tätä kohtaa tohtori pani muistiin.
Aika kului kuin kuluikin kartanossa. Isäntä oli umpimielinen ja outo,
mutta teki työtä säännöllisesti ja vanhalla voimallansa jokapäiväisissä
toimissa sisällä ja ulkona. Vieraita ei tullut kartanoon, ainoastaan
tohtori kävi silloin tällöin ja oli tyytyväinen pienokaisen edistykseen
hiljaisen imettäjän hoidossa.
Mutta ihmiset sillä tienoolla rupesivat nurisemaan. Tiettiin ett'ei
pienokainen ollut kastettu, ja vaikka semmoinen häiriö sai tapahtua
suuressa kaupungissa, jossa tapahtuu niin paljon muutakin häiriötä, niin
sitä ei kärsitty maalla, missä kaikki voitiin silmällä pitää, vaikka tiet
olisivat olleet kuinka huonot ja talojen välit vielä pitemmät.
Tohtori oli ottanut ollaksensa tämän tyytymättömyyden tulkkina
huolimattoman kartanon-omistajan luona -- pappi arveli nimittäin ett'ei
hän voinut olla oikein puolueetoin tässä asiassa.
Hra Jansen kuunteli tohtoria, hämmästystä taikka mielipahaa
ilmoittamatta:
-- Ihmiset näkevät niin paljon vaivaa toisten asiain tähden. Mutta jos te,
tohtori, tahdotte järjestää tuota asiaa, niin olkaa niin hyvä, ja kiitoksia
vaivastanne. Minulla on ollut muuta ajateltavana!
Lääkäri, joka oli leskimies ja lapsetoin, tuli eräänä kauniina aamuna
yhden hevosen vetämissä vaunuissaan noutamaan lasta, imettäjää ja
mejerinhoitajaa. Rauha ei ollut vielä vahvistettu viimeiksi mainittujen
välillä, mutta tällaisessa juhla-tilassa semmoiset unhoitetaan ainakin
juhlamenojen kestäessä. Ajettiin kirkolle. Imettäjä kantoi lasta,

mejerin-hoitaja myssyä, tohtori oli kummina ja pappi risti lapsen. Tiellä
sovittiin siitä että pienokainen saisi nimen Ellen. Mejerinhoitaja oli
uppiniskaisesti vaatinut pitempää ja paremmin soivaa nimeä, mutta
tohtori rakasti vanhoja runoja ja yhdestä semmoisesta hän oli ottanut
nimen Ellen ja pappi vahvisti sen.
Kun taas seisottiin kirkkomaalla ristiäisten jälkeen, tuli hra Jansen. Hän
oli käynyt kanervakankaan yli. Ihmisiä kirkkomaalta tuli häntä vastaan.
Hän tervehti jäykästi, meni seuransa kanssa vaunuin luo ja sanoi
joitakuta sanoja tohtorille.