Kaksi | Page 9

patojensa luona ja maitokammarissa maitoa mittaamassa ja kermomassa. Voita h?n kirnusi ja osasi asettaa sit? lautaselle niin kauniisti, ett? Maurikin v?h?n naurahti, sanoen: "Joko nyt voikin rupeaa ruusuja kukkimaan --."
Riihellekkin Reeta olisi tahtonut menn?, mutta Mauri ei antanut. "Olet liika hento riihen tomuja nielasemaan, kyll? t?ss? talossa on em?nn?ll? tarpeeksi ty?t? muutenkin."
Reeta katsoi kauniilla katseella mieheens?. H?n oli niin eritt?in kiitollinen noista sanoista, ei siit? syyst?, ett? h?n riihity?t? olisi pel?nnyt, vaan sen vuoksi, ett? Maurin sanat osottivat rakkautta; tahtoipa h?n varjella hentoa vaimoansa riihen tomusta.
Nuori em?nt? oli kuten valtaansa p??ssyt kev?t-puronen, joka rient?en eteenp?in kostuttaa ?yr?it?ns?, saattaen ne rehev?? kasvullisuutta kantamaan. Joka paikassa, miss? h?n liikkui, n?kyi h?nen k?tens? j?rjest?vi? j?lki?. Ja t?m? toimi oli niin hauskaa, h?nen lempens? miest?ns? kohtaan teki kaikki niin kevyeksi. Eik?h?n rakkauden voima, joka on niin suuri, vihdoin olisi sytytt?nyt vastarakkautta Maurinkin syd?mmess?? -- Varmaankin! --
Mutta ihmis-onni on kuin heikko viljankorsi, jos se kokonaan riippuu jostakin maallisesta olennosta. V?himm?tkin myrskyt sen kaatavat --.
Er??n? p?iv?n? oli Mauri k?ynyt kirkolla kunnan kokouksessa ja tavannut siell? Rantalan sek? Salovaaran Jaakon, ja Jaakko oli silloin kutsunut Rantalaa ja Mauria tulemaan em?ntineen heille.
Mauri kertoi Reetalle asiasta, ja sanoi: "Kai sinne menn??n, vai mit? arvelet?"
"Tietysti, onhan hyvin hauska tutustua naapureihimme."
"No ei heit? juuri naapureiksi saata sanoa, onhan sinne l?hes penikulma ajettavana."
"Niink? pitk? matka? Suntion Maiju sanoi sinne olevan noin nelj? virstaa oikotiet? mets?n l?pi. Sanoipa viel?, ett? sin? sisariesi seurassa usein k?velit sit? tiet? Salovaaraan."
"Niin, kyll? k?vimmekin, mutta kukapa sen tien niin mitannut on -- Maijuko? H?nen silm?ns? ei ainakaan ole juuri luotettavaa laatua. Mutta siell? on m?rk?? t?h?n aikaan. L?hdet??n hevosella vain."
"Onhan se hauskaakin ajella rautiolla taas, en olekkaan pitk??n aikaan saanut sill? ajella. Miina varmaankin nyt tahtoisi olla minun sijassani, kun Salovaaraan l?hdet??n. H?n oli niin kovin ihastunut rautioon. Hullutteli, kun min? oitis sinuun mielistyin, ja sanoi: "enemm?n min? h?nen rautiostaan pid?n."
Mauri istui miettiv?isen?. H?n olisi halusta tahtonut sanoa Reetalle, ett? h?n ennen oli pit?nyt Valvasta, ennen -- niin, olihan se toista nyt kuin ennen -- mutta mik? h?nt? esti? H?n oli monta kertaa aikonut sen tehd?, mutta ei rohjennut milloinkaan. H?n pelk?si vaistomaisesti, ett? jotakin s?rkyisi, murtuisi, jos h?n nyt n?in per?st? p?in puhuisi. H?n oli vaiti, mutta kuitenkin se olisi ollut parempi, ett? h?n olisi kaikki puhunut. Sill? olisi h?n jo osottanut, ett? vaimo nyt oli h?nen l?hin yst?v?ns?.
Iltap?iv?ll? l?hdettiin, ja nuori em?nt? oli iloinen ja siev?. Mauri vei oikein tyytyv?isen? h?net n?ytteille.
Salovaarassa heit? otettiin kohteliaasti vastaan. Valva oli muitten muassa portailla vastaan ottamassa. H?n ei ollut viel? ennen tavannut Tuomelan nuorta em?nt??.
Vieraat vietiin sis?lle ja Mauri katosi pian ukko Salovaaran huoneeseen. H?n oli ensi kerran h?ittens? j?lkeen Valvan seurassa, ja t?m? tuntui h?nest? rasittavalta. Jotakin kankeata oli ilmassa ensin, mutta sitten tuli Rantalan v?ki, ja kun he olivat jo tuttuja Reetan kanssa, p??stiin pian oikein puheen alkuun.
Rantalan em?nt? tuumi, ett? keli oli kovin huonoa; oli kulunut paljo aikaa tiell?.
"Meid?n rautio ei joutanut loasta v?litt?m??n," sanoi Reeta, "se juoksi vain tavallista vauhtiaan. Kun pihaan p??simme, niin min? oikein ihmettelin, ett? jo perill? olimme, sill? Mauri sanoi t?nne olevan koko penikulman matkan."
"Ei sit? varsin penikulmaa tule," v?itti Maila.
"Tulee hyvinkin," intti Jaakko. "V?h?n tuolla puolen Tuomelan tienhaaraa on virstantolppa ja Tuomelasta ainakin on yht? pitk? matka tienhaaraan kuin tolpasta."
"On niin," kuului vastaus moniaalta; ja kun t?m? t?rke? kysymys oli selvitetty, alettiin toisia samanlaisia.
Sitte mentiin puutarhaan. Salovaarassa asui vanha entinen puutarhuri, ja h?n hoiti huvikseen kukkasia, joten ne olivat erinomaisen hyv?ss? kunnossa ja helottivat mit? loistavimmissa v?rinvivahduksissa.
"No onhan t??ll? kukkia jos jonkinlaisia," sanoi Reeta. "Ja niin kauniita! Ei huomaa ensink??n, ett? kes? on loppunut. Kun viel? lis?ksi n?kee nuot oras-pellot, niin pikemmin luulisi kev??n olevan. Minusta ainakin tuntuu aivan kuin olisi kev?t." Valvan puoleen k??ntyen, lis?si h?n: "Eik? olekkin hyvin kev?tm?ist? teid?nkin mielest?nne?"
Valva ei vastannut kysymykseen suorastaan, vaan sanoi: "Usein tapahtuu, ett? luonto kuvautuu eteemme sellaisena, kuin mielentilamme kulloinkin on."
Reeta ei oikein k?sitt?nyt, mit? Valva tarkoitti, mutta h?n ei joutanut tuollaista asiaa sen enemp?? ajattelemaan, sill? lehm?t tulivat kotia mets?st? ja ne nyt kokonaan anastivat Reetan huomion.
"Koreita, lihavia lehmi? t??ll? on! Onko niiss? ulkomaanrotuisia?"
"Ei, ne ovat kaikki oman maan rotua, mutta hyvin ne antavat maitoa."
"Meill? ei my?sk??n ollut muuta kuin suomalaisia elikoita, mutta min? toin kodistani pari lehm??, ja kyll? ne hyvin erottuvat toisista. K?yk?? nyt pian meill?, niin saatte n?hd? ne. Omenatkin meill? ovat juuri parhaallaan; t?ytyy tulla, ennenkuin loppuvat. Kyl?st? k?yv?t lakkaamatta niit? ostamassa; tuopittain vain viev?t. Niin ne ovat menneet kaupaksi, etten en??n tahtoisi myyd?kk??n, mutta paha on kielt??kkin, kun rukoilevat antamaan, eiv?tk? ilmaiseksi pyyd?kk??n."
Reeta ei aavistanut, miten h?nen kertomuksensa rasitti Valvaa --. Noita omenapuita, joista Reeta puhui, oli Valva monesti katsellut Maurin kanssa, ja yhden, jossa oli eritt?in hyvi?, keltaisia omenoita, oli Mauri nimitt?nyt Valvan puuksi. Nyt olivat ne kaikki toisen omat -- h?nell? ei ollut mit??n niiden kanssa tekemist? -- Reeta sai h?nelle antaa niist? omenan tahi olla antamatta. T?m? tuntui h?nest? katkeralta, ja