Kahden talonpojan ulkomaan-matka

Kahden talonpojan
ulkomaan-matka

Project Gutenberg's Kahden talonpojan ulkomaan-matka, by Fritz
Reuter This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and
with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away
or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.net
Title: Kahden talonpojan ulkomaan-matka
Author: Fritz Reuter
Release Date: January 5, 2005 [EBook #14607]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KAHDEN
TALONPOJAN ULKOMAAN-MATKA ***

Produced by Matti Järvinen and PG Distributed Proofreaders.

KAHDEN TALONPOJAN ULKOMAAN-MATKA
(DE REIS' NAH BELLIGEN)
Fritz Reuter
Suomentanut
Martti Raitio
Ensimmäisen kerran julkaissut Werner Söderström Osakeyhtiö 1913

I.
Seinäkello naksutti: tik tak, tik tak.

Oli toinen helluntaipäivä vuonna 185--. Ukko Swart istui
nojatuolissaan päivällisen päälle piippuaan poltellen ja mielihyvällä
muistellen suloisia luumukeiton möykkyjä, joita eukkonsa oli laittanut
hänelle.
Lempeä aurinko paistoi niin lämpimästi sisälle, ja säteet leikkivät
lattialla. Ulkona ei tuntunut pienintäkään tuulenhenkäystä, ja syvin
hiljaisuus vallitsi myöskin sisällä. Oli hiljaista kuin säkissä; kuului
ainoastaan kellon yksitoikkoinen tik tak,--ja ukko Swartin silmäluomet
tulivat niin merkillisen painaviksi. Tik tak, tik tak. Hän sulki silmänsä,
nyökäytti päätänsä, ja kello se vain naksutti tik tak, tik tak.
Rengit ja piiat olivat tänään juhlan kunniaksi koristaneet tuvan kukilla
ja koivunlehvillä, ja lehvissä he olivat tuoneet sisään turilaita, jotka nyt
lentelivät ympäri huonetta.
Uunin edessä lojui vanha Vahti-koira, kuorsasi, huokaili ja ähkyi
unissaan, ja penkillä istui kyyrysissään talon musta kissa ja kehräsi
torkkuen. Ja kello naksutti: tik tak, tik tak.
Ukko Swart nukkui ja kuorsasi niin, että leuka tärisi, kissa nukkui ja
koira nukkui, mutta turilaat eivät nukkuneet. Ne lentelivät suristen
sinne tänne, ja eräs niistä, oikein turhamainen vanha jalli, istahti ukko
Swartin nenänkärjelle. Oikeastaan se ei ollutkaan mikään kärki; siksi se
oli liian leveä ja mukulamainen. Olipa se pikemminkin nappi. No niin,
turilas se käyskeli ympäri nappia ja huvittelihe. Mutta tämä oli ukolle
vähän haitaksi, hän irvisteli pahoin ja liikutteli suupieliään, mutta siitä
ei ollut apua. Vihdoin turilas kyllästyi tähän leikkiin. Se lensi ukko
Swartin napilta kissan silmille ja täältä koiran luo, jolle se kuiskasi
jotain korvaan.--Vahdin luota se lensi taas ukon napille, ja tätä peliä se
yhä pitkitti, ikäänkuin haluten oikein kiusata heitä kaikkia ja tehdä
heistä pilaa.
Kissa kehrää, koira murisee, ukko Swart mutisee, turilas surisee--ja niin
kului kokonaiset kolme tuntia.
Kun nyt taas oli ukko Swartin vuoro ja hän irvisteli ja väänteli suutaan,
astui hänen naapurinsa, ukko Witt, tupaan.
»Päivää kans', naapuri! No, kuinkas sinä voit? Tahdoin vain katsahtaa,
oletko yksin kotona.»
»Niin oikein, Witt, olen yksin.»
»No, Swart, oletko harkinnut asiaa?»
»Olenpa kylläkin. En ole muuta tehnyt koko kolmeen tuntiin. Siitä

saakka kun söin päivällistä olen istunut tässä ja harkinnut ja ajatellut
asiaa.»
»Kuulehan nyt», sanoi Witt, »minun mielestäni on parasta, että
istahdamme tähän asiata punnitsemaan kerta vielä.»
»No, tehkäämme niin.»
Ukot sytyttivät piippunsa ja istahtivat pöydän ääreen vielä kerran asiata
tuumailemaan.
Heidän edessään oli olutkannu, ja siihen he usein kurkistelivat, ja sitten
ruvettiin tuumailemaan.
»Asia on semmoinen kuin se on», sanoi ukko Swart.
»Niin, Swart, se on aivan totta, se.»
»Kukapa voi tietää, mikä oikeastaan olisi parasta?»
»Tämä on kovin mutkallinen asia», sanoi Witt.
»Kovin mutkallinen», sanoi Swart ja raapi korvansa taustaa.
»Olenhan minä aina sanonut, ettemme tässä selville pääse», sanoi Witt.
»Mutta mitä hyötyä on tästä tyhjästä puhelemisesta? Minkä tulee
tapahtua, se tapahtuu, ja asia selvenee kyllä itsestään lopulta.»
»Niinhän minäkin aina olen sanonut.»
»Emmeköhän pane maata koko asian päälle, huomiseksi?»
»Minun mielestäni on kaikki nyt selvillä», sanoi ukko Witt.
»Niin, sikäli kuin minä voin huomata, olemme me yksimieliset tässä
suhtein, niinkuin kruununvouti sanoo», arveli Swart.
»Se on minunkin mielipiteeni.»
»No, asia on siis päätetty!»
»Niin, hyvästi sitten, naapuri! Kovasti meitä tässä koeteltiin, ennenkuin
asia tuli selväksi.»
He nousivat istuimiltaan, kurkistivat vielä kannunpohjaan, sammuttivat
piippunsa, ja Witt meni kotiinsa.
Mutta tuskin oli hän ehtinyt mennä tiehensä, kun ukko Swartin päähän
jo pälkähti ajatus, että hän ehkä olikin tehnyt liika pikaisen päätöksen.
Hän aukaisi akkunan ja huusi ulos Wittille.
»Kuules, mitäs arvelet, emmeköhän ensin keskustelisi asiasta
vaimojemme kanssa?»
»Vaikkapa vain», vastasi Witt. »Eihän se haittaa. Eivät he kuitenkaan
jätä meitä rauhaan.»
* * * * *
Kun Swartin emäntä hetkistä myöhemmin tuli kotiin--hän oli

kuleksinut ympäri kylää häthätää juoruilemassa--tuli asia taasen
puheeksi.
»Istu muori», sanoi Swart. »Missä hiidessä sinä nyt taas olet kierrellyt?
Minä istun täällä ja vaivaan pääparkaani, mutta sinä vain menet tiehesi,
sinä!»
»Niin, näetkös...»
»Äh, minä en tahdo nähdä yhtään mitään! Pelkkiä tyhmyyksiä! Tässä
minä saan istua itseäni vaivaamassa sillä aikaa kun sinä juokset ympäri
kylää.--Mitä? Luuletkos, että minun mielipiteeni ja ajatukseni kasvavat
noin vain ilman muuta kuin kyttyrä kamelin selkään!»
»Minä olin vain asialla».
»Aina sinulla on asioita. Ei tämä ole lainkaan niin, kuin pitäisi olla.
Sillä näetkös, minä tahdon aina sitä, mitä *sinä* tahdot, mutta *sinä*
tahdot, mitä *minä* *en* tahdo. Sinä tahdot olla *isäntä* talossa,
mutta