Juha | Page 2

toisia. Juha n?ki heti, ett? ne kaksi olivat Ven?j?n puolen venheit?, laukkusaksain, ja h?n p??tti niiden suunnasta, etteiv?t ne aikoneet nient? kiert?? ja laskea sit? tiet? koskiin, vaan p??st?kseen niist? poiketa h?nen rantaansa ja ved?tt?? venheet kuormineen kannaksen poikki. Mahtavat tarvita hevosta. Pit?isik? l?hte?? Vaan ottakoot itse haasta Marjan luvalla, kyll?p?h?n tiet?v?t. Kolmas venhe n?kyi olevan sysimiesten haapio.
H?n k??ntyi, hakkasi taas yhden rintaman kaskensa yl?laitaan, ja sielt? taas toisen takaisin alalaitaan. Ei viel?k??n n?kynyt ket??n. Ja miksik?s olisikaan? Taas tuli h?n yl?laitaan. Mutta nyt tunsi h?n tarvitsevansa lev?t? ja istuutui ?skeiselle kivelle, haarukkakoivun alle. Se oli mietitt?v?, oli ajateltava p??h?n asti, miten t?m? kaikki oli k?ynyt niinkuin oli k?ynyt. Ei saanut Juha ajatuksiaan omiin ohjiinsa, ne kulkivat, mit? teit? itse tahtoivat.
--Ennen se aina toi ruokaa, olipa ty?paikka kuinka kaukana tahansa. Toi paistinkalat, kantoi viilit leiliss? ... nyt katsoo vanhaksi: ?Sen kanttura, sen v??r?s??ri ... sen v?k?leuka?. Saattaahan olla, mutta milloinka min? olen h?nt? soimannut siit?, ett? oli k?yh?, ettei ollut mit??n, ett? h?nelle talon laitoin, kasket kaadoin, rimmet raadoin.-- Onko se nyt siin?, mink? n?k?inen mies on, tai mink? ik?inen, kunhan vain on mies? Eik? se ole siin?, mihin kykenee ja mit? saa aikaan? Eik? ole tuolla talo kylm??n mets??n tekem?ni, paisteisella aukealla, vetten hengess?, koskien niemess?--tallit, aitat, saunat, navetat, hevonen ja viisi lehm??? Sanokoon Marja, kuka olisi toinen semmoiset rakentanut kerj?l?istyt?lle, l?yt?lapselle, vierasheimoiselle? Olisiko ollut parempi ollakseen orjana omassa maassaan, olisiko ollut parempi piikana vanhassa Karhulassa? Sanokoon! Ja mik? minulle siit? kiitokseksi? On kai ollut jo palkitsevinaan sill?, ett? olinhan hyv? silloin, kun et viel? ollut ikivanha ... kun et tuhkinut etk? puhkinut...
Juha jo katui. Miksi ma h?nt? syyttelen? Lapsihan tuo viel? silloin oli. Minun, vanhemman, olisi pit?nyt tiet?? paremmin... Mutta kun kerrankaan iloitsisi siit? mist? min?--kun sanoisi: ?Oletpa siihen taas korpea avannut, tuleepa siit? taas huima huhta!? Mutta ei!--H?nen ajatuksensa seisoivat hetken.--Siin? se on, ettei meill? ole lasta! Siin?h?n se on. On itsell??nkin sit? ik?v?! Sent?hden se on semmoinen kuin on. Ei ole lasta eik? en?? saada! Sill? mitenk? sen saa, kun sit? ei tahdo...
Silloin kuului hakkausta kasken alip??st?, niinkuin semmoisen, joka ei oikein osaa. Juha ponnahti pystyyn, mutta ei n?hnyt muuta kuin huojahtelevia lehvi?. Olisiko se Marja? Olisiko tuonut p?iv?llisen ja alkanut kerppuja katkoa? On ehk? ollutkin siell? kuinka kauan, enk? ole huomannut?
Ei se ollut Marja. Oli Kaisa. Vaan jos on l?hett?nyt Kaisan edell??n ja tulee itse ev?it? tuomaan?--Ei ollut niink??n, tuossa oli ruuat.
Piika alkoi avata tuomaansa nyytty?, mutta Juha sanoi menev?ns? kotiin. J??k??n Kaisa t?nne viel? kerppuja taittamaan. Ei tuntunut en?? jaksavan hakata. Ja olihan lauantai, ja oli verkotkin laskettava.--?Taitan tuosta saunavastat.?--Mutta silloin h?n taas n?ki n?yn, n?ki Marjan nuorena em?nt?n? kerppuja taittamassa koivusta, jonka h?n oli h?nen eteens? kaatanut, Marjan, p?? paljaana, huivi niskassa, solakkana, pitk?n?, joustavana kuin solkikoivu. Ei ole ihmist? toista ihanampaa, vaikka olkoonkin ruskeasilm?, mustatukka, tummahipi?! Heittelee kerppulyhteit? pielekseen, ett? kahahtelevat haavan lehdet. Pist?? k?det puuskaan, kiert?? taakseen p??ns? ja hym?ht??: ?On siin?, Juha, mit? lammasten talven pitk?n pureksia!? Ja kun oli pieles tehty, niin vastat kainalossa l?hdettiin kotiin ja astuttiin yhdess? halmeen halki ja yhdess? haasteltiin, ett? tuohon ensi vuoden kaski tehd??n ja tuohon toinen ja jos elet??n, ei hellitet? ennenkuin on koko vaara kierretty ja kuusikko lehdoksi muutettu eik? j?tetty muuta kuin louhu ylimm?lle laelle. Rikastutaan, laitetaan talo semmoinen, ettei kotitalo moinen, vaikka onkin pit?j?n paras, vanha rikas--?laitetaan oikein sen suuren sukusi uhallakin?, sanoi--niinkuin oli laitettukin. Ja edelt? kulkien vastaksia heilutteli ja keinahti yli ver?j?n...
Ei silloinkaan sanonut: ?Vanha kanttura, v??r?s??ri?, jos lie ajatellutkin ... vaikkenh?n min? nyt sen kummempi kuin silloinkaan, joka olen aina ollut t?mm?inen kuin olen.
Ei nyt mik??n entinen yhteinen mielt??n ilahuta, ei mist??n hyv?ksy, mist? min?. Vihassa aamulla t?ihins? ty?ntyy omasta aitastaan, kiukutellen illalla maata menee omaan aittaansa ja oven s?pitt??. Olisiko viet?v? rovastin puheille, joka vihki ja toivoi onnea, k?teen tarttuen? L?htisik?? Mahtaisiko rovastikaan mit??n luonnon lumoille?
Ne olivat Juhan ainaisia ajatusten polkuja, joita astui ja tallusti, mihink??n p??sem?tt?; jotka aina veiv?t suohon ja hetteeseen niinkuin karjan urat salolla.
Tie vei ensin alasp?in ruishalmeen halki, sitten nuoren ahon reunaa, sitten vesakkoa, laskihe vesiper?iseen painanteeseen, josta kuului kosken kohina ja n?kyi hyppivi? kuohuja puitten lomitse. Katosi koski sakeamman viidan taa, tie nousi niitylle, niitylt? pellolle ja siit? pihaan.
Marja oli tarhalla lyps?m?ss?, oikaisihe katsomaan lehm?n yli, kuka tuli solalla tarhan ja navetan v?liss?, painautui takaisin, ei virkkanut mit??n, mutta enn?tti pist?? ter?v?ll? kylm?ll? katseella, raapaista suupieltens? katkeralla v?r?hdyksell? kuin sahan hampaalla... Eip? ollut viel? saanut mielt?ns? lauhtumaan. Viel? oli aamullisissa repaleissaankin, niinkuin aina niin kauan kuin oli sill? p??ll??n. Ei ollut viel? katunut sanojaan. Oli kuin olisi ollut valmis niit? viel? kerran singauttamaan aidan yli. Mahtoi kai ajatella: tuossa se menee, vanha kanttura, v??r?s??ri. Ja Juhasta oli pihan yli tupaan astuessaan niinkuin h?nt? joka askeleella olisi nuolilla selk??n ammuttu.
H?n otti ruokahuoneesta kannikan mukaansa ja l?hti rantaan, kahmaisi nuottikodasta verkkoja kainaloonsa ja ty?nsi venheen vesille.
N?hdess??n Juhan tulevan oli Marja tuntenut, ett?