Jaana Rönty | Page 9

riippui ulkona; toinen miehist? istui h?nen k?sivartensa p??ll?, joka oli v??ntym?ss? sijoiltaan.
H?n huusi. Mutta toinen miehist? sulki h?nen suunsa kourallaan.
Ihmiset pys?htyiv?t katuk?yt?v?lle katsomaan.
--Ei saa r??k?t?, kuului kadunkulmasta.
Miehet kirosivat, katsoivat, kuka huusi, ja osoittivat h?net ohimennen siin? seisovalle poliisikonstaapelille. T?m? l?hti heti juoksemaan sinnep?in.
Huutaja oli er?s vanha herra, sama, joka Jaanan oli porttolasta pelastanut. Poliisikonstaapeli uhkasi h?nt? sapelinsa tupella ja kehoitti poistumaan.
--Min? menen silloin kuin min? tahdon, ?rj?si vanha herra.
Konstaapeli veti esille muistokirjansa ja lyijykyn?ns?.
--Teid?n nimenne? kysyi h?n.
Vanha herra mietti, sanoisiko.
--Paras, ett? sanotte, huomautti konstaapeli. Teid?n on muuten seurattava minua poliisikamariin.
--Min? tulen.
H?n l?hti jo menem??n. Konstaapeli tahtoi v?ltt?m?tt? k?vell? h?nen rinnallaan.
--Pois! ?rj?si vanha herra ik??nkuin olisi vahinkohy?nteist? h?tist?nyt. Min? osaan kyll? tien.
--Se on minun velvollisuuteni.
--Teid?n velvollisuutenne on olla vaiti.
--Mill? oikeudella te k?skette? kysyi konstaapeli ja k?vi h?nen k?sivarteensa.
Vanha herra oikasi itsens?.
--Min? olen parooni Manfelt, kenraalimajuri, virasta eronnut, oikeudella kantaa univormua. Asuva t?ss? kaupungissa.
Konstaapeli per?ytyi p?kertyneen?.
--Herra kenraali, h?n ?nkytti, herra kenraali, t?ss? on erehdys, suokaa anteeksi, erehdys...
H?n per?ytyi yh? enemm?n, oikea k?si ohimolla ja h?visi n?kyvist?.
Jaana oli mennyt tainnoksiin. Salapoliisien t?ytyi kantaa h?net kadulta poliisikamariin.
Parooni seisoi v?h?n matkan p??ss? ja mietti, menisik? h?n sis?lle. H?n n?ki, miten Jaanan pitk? palmikko lakaisi katuk?yt?v?t?.
--Roistot! sanoi parooni itsekseen.
Sitten k??ntyi h?n takaisin k?velem??n. Mit?p? t?ss? h?nen vastalauseensa auttaisi? Tapahtuihan joka p?iv? samallaista ja paljon pahempaa.
--Ry?v?rit! p??si viel? h?nen hammastarhastaan.
Mutta h?n tunsi jo liian paljon maailmaa voidakseen olla pitemm?n aikaa siveellisesti suuttunut n?in v?h?p?t?isest? katukohtauksesta. H?nen mielens? tyyntyi v?hitellen. H?n jatkoi iltak?vely??n.
Kuitenkin oli ?skeinen n?ky her?tt?nyt h?ness? er?it? toisia mielikuvia, jotka kerran liikkeelle l?hdetty??n eiv?t tauonneet en?? kulkemasta. Jaanan pitk? palmikko, joka lakaisi maata, oli muistuttanut h?nen mieleens? er?st? y?llist? hetke? kaukana laitakaupungilla, jolloin h?n oli istunut pahamaineisen talon sohvankulmassa ja jolloin er?s pitk?palmikkoinen tytt? oli kertonut h?nelle itsest??n, kodistaan ja heimostaan.
Paroonin mielt? oli kiinnitt?nyt enimm?n sukutarina. Miten se taas oli ollutkaan? Suku oli l?htenyt pois alkuper?isilt? syntym?sijoiltaan ja sitten turmeltunut, rappeutunut ja mennyt raunioiksi.
Parooni Manfelt aikoi itse muuttaa maasta pois. Olot t??ll? olivat h?nelle siet?m?tt?m?t. Mutta h?n ep?r?i viel? kahden vaiheilla. Jos h?n olisi ollut yksin?inen mies, h?n ei olisi ep?illyt hetke?k??n. Mutta h?nell? oli tyt?r ja poika. Mik? tulisi niiden kohtaloksi tuolla ulkona oudoissa oloissa, vierasten kansakuntien ja kielten keskuudessa?
H?nen kiivaat askeleensa hiljeniv?t ja pys?htyiv?t kokonaan.
H?n loi silm?ns? kev?t-?iselle, tummansinert?v?lle taivaalle, josta tuhannet t?hdet paistoivat yli kaupungin ja maan. Vapaa-ajattelijana h?n ei voinut k??nty? rukouksella kolmiyhteisen jumalan puoleen. Mutta kenties t?hdet taisivat antaa oikean neuvon h?nelle?
Ja ik??nkuin n?kym?tt?m?n taikavoiman k?skyst? kangastui samalla h?nen eteens? luminen er?maa, t?lli, josta ?iti poikineen l?hti hiiht?m??n pakoon n?lk?kuolemaa, ja paukkuvan pakkas-aamun rusko, joka levitti siipens? lentoon poloisten p?iden ylitse. Ja eik? vahvuus vavissut, talvinen aurinko astunut ilmi korkeudessaan ja kaikki maan ??ret kuuluttaneet sen jumalan kunniata, joka painaa isien ja ?itien pahat teot lasten p??lle kolmanteen ja nelj?nteen polveen?

13.
Monta kovaa matkalla koettuaan oli mummo poikineen vihdoin saapunut tuohon kaupunkiin kohisevan kosken varrella.
Usko jumalaan oli Miina R?nnylt? horjahtanut. H?n oli turvannut raadollisiin ihmisiin. Siten h?n tosin oli s?ilytt?nyt sek? omansa ett? poikansa hengen, mutta kuitenkin oli Herran rangaistus heid?t yll?tt?nyt.
Ei ollut kest?nyt jylh?n korven poika edes sen koruttoman ja yksinkertaisen viljelyksen kosketusta, joka oli kohdannut h?nt? t??ll? pikkukaupungin vaatimattomilla ja vanhanaikaisilla kaduilla. H?n oli poikennut pois hyveen tielt? ja yhtynyt huonoihin yst?viin.
Ensin h?n sai julkisen selk?saunan raatihuoneen rappusilla. Sitten tuomittiin h?net linnaan v??r?st? valasta ja varastetun tavaran salaamisesta.
Ne olivat olleet kovia aikoja Miina R?nnylle, joka oli monet vetre?t vedet maailman pahennusten t?hden vuodattanut. Ei h?n poikaansa syytt?nyt. Itse??n h?n syytti ja omaa onnetonta harha-askeltaan, ett? h?n oli hylj?nnyt isiens? ja ?itiens? armaat ahot ja l?htenyt mieron pett?v?? leip?? pyytelem??n.
H?n oli silloin huolehtinut enemm?n ajallista kuin iankaikkista onneaan. Siksi oli vanhurskas jumala taivaassa nyt rangaissut h?nt?, sallien h?nen tulla poikineen suureen herjaan ja h?pe??n.
Miksi ei Miina R?nty ollut kuollut paikalleen, kuten oli tapa korven asukkaiden? Eik? olisi se ollut parempi Iikallekin? Juurettomia puita he olivat, joita kaikki tuulet ajelivat.
Paljon ei oltu puhuttu sin? kes?-iltana, jolloin Iikka vankilasta palasi ja ?itins? matalaan majaan kaupunginlaidassa ilmestyi. Vaieten oli Miina R?nty pannut p?yd?lle vellikupin ja ohraleiv?n puolikkaan. Eik? Iikkakaan ollut tiennyt, mit? sanoisi.
Mutta jo seuraavana aamuna oli ?iti varovasti ruvennut h?nen ja Iikan yhteist? tulevaisuutta suunnittelemaan. Ei saanut ep?toivoon antautua. T?ytyi taistella, pyrki? ja ponnistaa. Tottahan piti l?yty? joku pelastuksen tie vaivaiselle syntiselle ihmiselle, joka synniss? sek? siinnyt ett? syntynyt oli.
Se heill? heti oli ollut selvill?, ett? heid?n oli muutettava pois koko t?st? pahasta kaupungista, jossa kaikki tunsivat heid?n tarinansa ja jossa kuka hyv?ns? voisi heit? sormella osoittaa. T??ll? ei Iikka kuitenkaan ty?t? saisi.
Mutta minne he muuttaisivat?
Kotiin palata oli kynnys korkea eik? heill? itse asiassa en?? mit??n omaa tyyssijaa maailmassa ollutkaan. Torpan siell? et??ll? yl?maassa oli jo aikoja sitten ottanut haltuunsa is?nt?, jonka maalla se oli. Siin? askartelivat jo toiset asukkaat. Mahdollisesti olisi joku laupias samarialainen ottanut heid?t huonemiehikseen. Mutta sinnekin oli tietysti jo huhu Iikan kohtalosta tunkeutunut.
H?pe?st? he olisivat saaneet punastua synnyinseudullaan. Kuinka he ollenkaan olisivat tohtineet ilmesty? kotipit?j?ns? kirkkom?elle?
Mutta tuonne etel??n p?in