Iloisia juttuja IV

Iloisia juttuja IV, by Kaapro
Jääskeläinen

The Project Gutenberg EBook of Iloisia juttuja IV, by Kaapro
Jääskeläinen This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost
and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it
away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License
included with this eBook or online at www.gutenberg.net
Title: Iloisia juttuja IV
Author: Kaapro Jääskeläinen
Release Date: July 9, 2007 [EBook #22027]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ILOISIA
JUTTUJA IV ***

Produced by Tapio Riikonen

ILOISIA JUTTUJA IV
Kirj.
Kaapro Jääskeläinen

Vihtori Kosonen, Helsinki, 1908.

SISÄLLYS:
Amerikan matkalta Avioliitto ja ijän pituus Hän oli herrasmies
Kouluajan ylistys Kuinka jouduin naimisiin "Nuoren Suomen" työpäivä
Miten mustalaiskysymys on ratkaistava Huoneita vuokraamassa
Työväen sivistyskantaa kohotettava Omatunto Kissan päivät Tonkivan
veljemme puolesta Isänmaata etsimässä Vastarannan kiiski Kun
punnitaan kukkaro taskussa Mitä saa syödä Jonas paratiisissa

AMERIKAN MATKALTA.
Maailman paras laivayhtiö.
Se on tietysti Suomessa, nimeltään "Suomen Höyrylaiva-Osakeyhtiö".
Omistaa paljon suuria aluksia, nauttii suurenmoista valtioapua,
ehdotonta luottamusta sekä koti- että ulkomailla j.n.e. Sellaisen
mahtavan ja kuuluisan yhtiön pääkonttoriin Helsingissä menin
kuulustelemaan matkasuuntia, piletinhintoja y.m. asiaan kuuluvia
seikkoja. Paljo siellä oli tietävän näköisiä turpeita ukkoja ja näppäriä
nuoria miehiä, mutta kun aloin kysymyksiäni esittää, ei niihin tiedetty
vastata mitään. "Ne herrat ovat aamiaisella nyt", sanottiin -- ja olivatkin
sillä tiellä ensimäisen viikon ajan, kun konttorissa kävin. En osannut
koskaan tulla muuna aikana kuin juuri sen heidän "aamiaisensa",
tulinpa sinne sitte ennen tai jälkeen puolisen.
Viimein kuitenkin osuin paikalle sellaisella ajalla, jolloin varsinainen
asiantuntija piti "aamiaisen" väliä. Oli pitkä, synkeäsilmäinen nuori
mies ja kärsivällisesti kuunteli kyselyjäni. Paha vaan, ettei hän katsonut
tarpeelliseksi niihin vastata. Kysäsihän vihdoin:
"Millä linjalla Te tahdotte matkustaa?"
"Linjallako!" tokasin minä. "Eikös tästä mennä laivalla?"

Mies rupesi nauramaan. Selitti tarkoittaneensa, että minkä linjan
laivalla. Silloin välähti mieleeni, että olin jossakin vanhoissa
sotahistorioissa lukenut "ruotsalaisista linjalaivoista", mutta kun en
muistanut nähneeni niistä mitään tietoja parin viimeisen vuosisadan
kuluessa, ajattelin niitä liian vanhoiksi viemään Atlannin yli niinkin
kallisarvoista tavaraa kuin minun ja Lienani persoonia. Sentähden
tavottelin jotakin uudenaikaisempaa ja luotettavampaa.
"Eikös tätä väliä kulje englantilaiset tai amerikkalaiset laivat?"
"Kyllä kulkee." Ja sitte hän valmiiksi painetusta kirjasta ilmoitteli
joitakuita hintamääriä, tekemättä kuitenkaan mitään selkoa siitä, mistä
syystä toinen tie oli halvempi kuin toinen.
"Onko laivoilla eroa?" kysyin.
"Luonnollisesti", sanoi mies, ja naurahti taas, mutta piti omana
salaisuutenaan, mikä ero niillä oli.
Sekä hinnan että matkan puolesta näytti minusta edullisimmalta ostaa
piletti Bostoniin ja sitte Kanadan Pacific radan kautta Nanaimoon.
Parin päivän perästä käskettiin tulla pilettiä hakemaan. Meni siihen
sentään useampiakin päiviä, ennenkuin osuin kiertämään nuo
aamiaisajat. Lippu oli tahtoni mukainen, Bostoniin ja sieltä rautatielle.
"Anchor" (Ankkuri) linjalle se oli.
"Paljoko saa ottaa tavaraa mukaan ilman eri maksua?" kysyin vielä.
"Niin paljo kuin tarvitsee", vastasi nuori mies.
Kaduin jo, että olin myynyt huonekalujanikaan, koska niitä olisi saanut
noin vaan summakaupalla viedä. Paitsi pienempiä käsissä kannettavia
tavaroita otin mukaani ainoastaan yhden matka-arkun, josta eräitä
lautoja tuli perille asti ja hiukan sisällystäkin, mutta vaikka
käytettävänäni oli kaksi pilettiä, sain vielä loppumatkalla niistäkin
rääppeistä maksaa "ylipainoa." Sen verran piti paikkaansa se "niin paljo
kuin tarvitsee." Ei myöskään annettu pienintäkään neuvoa tai
valaistusta matkan ja matkatavarain suhteen. Nyt vasta nähdessäni

arkkuni säpäleinä tiedän, ettei mikään muu kestä tätä väliä kuin
rautakirstu. Niin säälimättä heitellään tavaroita joka käänteessä, eikä
vähääkään huolita, vaikka kuinka kalliit muistot sillä tavoin tippuisivat
pitkin tietä. Päinvastoin tekevät laivojen ja rautateitten miehistöt kaiken
voitavansa saadakseen matka-arkut rikki ja siten lastin kevyemmäksi.
Ne ovat sentähden varustettavat samaan tapaan kuin kassakaapit
rosvojen särkemisyrityksiä vastaan.
Yhtä vähän piti piletin matkasuunnitelma paikkaansa. Bostonia en ole
vielä tätä kirjottaissani nähnyt enkä Kanadan Pacific rataa, sillä meidät
tuotiin New Yorkiin ja sieltä Yhdysvaltain rautateitä Seattleen, niin että
vasta Victoriassa tulin Kanadan alueelle. "Anchor" linja ei kuulu
ollenkaan kuljettavankaan matkustajia sitä kautta kuin minä olin
aikonut. Mutta sitä ei Suomen Höyrylaiva-Osakeyhtiö tiennyt -- tuo
maankuulu suurliike, maan kuulu, veen valio -- ja vielä vähemmän
tiesin sitä minä. "Anchor" linjan laivaan tultuani näin, että sinne oli
eksynyt vain aniharvoja suomalaisia, kaikki semmoisia, jotka eivät
heidän linjoistaan mitään tienneet. Ne uhrattiin tälle linjalle, kaiketikin
yhtiöitten liikevälien ylläpitämiseksi.
Suomesta kuljettaa Höyrylaiva-Osakeyhtiö siirtolaiset Hulliin
"Arcturus" ja "Polaris" laivoilla. Olin kuullut näitten laivojen
surkeudesta niin paljon valituksia, että päätin mennä sen matkan
toisessa luokassa. Siellä oli kyllä väljää ja mukavaa, hyvä ruoka ja
kohtelu, niin että omasta kohdastani minulla ei ole mitään vihan kaunaa
yhtiötä vastaan.
Mutta kaiken tuon mukavuuden me saimme siirtolaisten kustannuksella.
Heillä oli ahdasta, likaista, huono ruoka ja vielä huonompi kohtelu.
Luulisi tosiaan yhtiön, joka verrattomasti suurimmat matkustajatulonsa
saapi siirtolaisista, pitävän heistä edes jonkunlaista huolta. Mutta noita
satoja henkiä varten on varattu ainoastaan pieni osasto laivan kokassa,
samalla kuin kolme neljäsosaa laivan alasta on annettu muutaman
kymmenkunnan luokkamatkustajan herrastelusaleiksi. Siirtolaiset
saavat olla sikin sokin, miehet ja naiset kuin sillit tynnyrissä, lapset
jaloissa. Vuoteina ilettävän likaiset