Iloisia juttuja III | Page 3

p??sisi pois sotapalveluksesta.
"Miehen min? kyll? voin tuntea. Mutta parempi on, jos h?n itse ilmoittaa itsens? ja astuu ulos rivist?."
Helppo se mies olikin tuntea, sill? kukas muu astuu esiin kuin Mikko Annaliisan poika Korpelainen. Pettymys, h?pe? ja viha n?yttiv?t h?ness? taistelevan ylivallasta, kun sitte kapteeni omalla mehev?ll? tavallaan jutteli t?m?n tapauksen johdosta yht? ja toista sek? kokoontuneelle komppanialle yhteisesti ett? h?nelle erikseen.
Rahansa ja kellonsa h?n sai takasin, mutta ?skeinen hyv? mieli oli mennyt.
Iltap?iv?ll? tuotiin Korpelainen kantamalla v?lsk?rin luokse. Oli puita pilkkoessaan ly?nyt jalkaansa, enimm?t vasemman jalan varpaat poikki. "Vahingossa" tietysti. Mutta kun tarkemmin katsottiin, n?htiin oikeassakin saappaassa kirveen haava; sukka oli my?s puhki, vaan jalassa ei muuta kuin pieni punainen naarmu.
Loppuajan sai Korpelainen maata sairashuoneessa. Sitte tuli asiasta sotaoikeus ja vankila. Kaikki siit? syyst?, ettei ensi yrityksell? arvannut sit? kruunun saapasnahkaa niin kovin vahvaksi.
KIISTA KAHDESTA KOIRASTA.
Ahonen oli ollut luutnantin kanssa lomalla. Olivat jo palanneet ja istuivat sillan kaiteilla, odotellen iltahuutoa. V?h? poskemmassa oli toisia lomalta tulevia reservil?isi?.
Silta oli virran yli kaupungin laidassa. Virta ei ollut Koljonvirta eik? silta Virransilta, vaan kuitenkin vanha tappelupaikka, joka muistutti sotamiest? h?nen jalosta kutsumuksestaan, niinkuin Ahonen tahtoi sen sanoa. Kaupungin koirat siin? kev?isin taistelivat maalaisvelji?ns? vastaan.
Kaunis n?k?ala my?t?virtaa: lehtevi? vaaroja, ruohoisia niemi?, takalikolla j?rven selk?, sivulta nousi jylh? salomaa, ja taivaanrantaa vasten painelivat toisiaan siint?v?t harjanteet.
Mutta luutnantin silm? seurasi sillan tienoille kokoontuneita kaupungin koiria. Jos siin? oli joutavia rakkeja, oli er?it? hyv?nn?k?isi? jahtikoiriakin. Pitiv?t silm?ll? kaupungin porttia, josta v?h?nv?li? joku p?rh?karvainen maan musti yritti pujahtaa kaupunkilaisten seurustelupiiriin. Vuodenaika oli taivuttanut heid?nkin suljetun syd?mens? etsim??n suurempia huvitilaisuuksia. Portin takana v??j?iliv?t, h?nt? koipien v?liss?, syv?sti mietiskellen, miksi rakkaus asuu juuri seurael?m?ss?, huvimatkoissa, vene- ja rekiretkiss?.
Ahonen ??net?nn? nautti, kun laskeva aurinko valoi kultiaan vesille ja maille. Mik? vieh?tt?v? maisema! Noiden mets?isten harjujen salaper?inen sini vietteli mielen kauas pois.
Luutnantti vihdoin her?tti h?net unelmistaan.
"Tunnetko tuota koiraa?"
"Ei ole minulla kunnia tuntea."
"Se on apteekkarin Hektor, paras tappelija koko kaupungissa."
"El?h?n loukkaa meid?n v??peli?!"
"En, mutta oikein todella: kyll? se Hektor on vahva. Eik? ole?"
"Taitaapa olla."
"Kaksi saa tulla oikein vankkaa koiraa, ja maalaiskoiria vaikka kymmenen, kyll? se puolensa pit??. Eik?s sill? ole oikein kaartilaisen ryhti?"
"Kaikkia sin? ihailetkin kun tappelevia koiria!"
"Jaa, mutta tuollaista koiraa --! Katsoppas nyt, tuossa tulee maan musti. Se on Hamulan Vahti. Pois k??nnytt?? Hektor senkin."
"Ennen min? sent??n ottaisin toverikseni tuon pystykorvan kuin n?it? hyv?sti sy?tetyit? herraspiski?."
"El? sano piskiksi, mies, tuommoista poikaa! N?et nyt, eik? vaan luiki Vahti takasin portin taa."
"Rauhan mies."
"Sep? sen on. Saattaisi se Hektorille riitt?? voimiltaan, mutta n?es, kun ei ole sit? luontoa."
"Eik? tarvista."
"Ei ole kunniantuntoa, sano vaan suoraan. Pid?th?n sin? muulloin kiini kunniantunnosta."
"Viet?isiinp?s karhun pes?lle tuo p?rh?karva, niin eik?h?n siit? vaan l?ytyisi enemm?n luontoa ja kunniantuntoa kuin n?ist? kaupungin hienorotuisista.
"N?ytt?? sill? olevan ihan tarpeeksi j?ntter?t j?senet, ja karvanjuuri s?hisee sitke?? kiukkua."
"Niin no, Vahti on luonnostaan karhukoira. Hektoria ei ole siihen opetettu."
"Mit? se sitte tekee sill? kaartilaisryhdill??n? -- Vaikuttaa ehk? kunnioitusta jossakussa maalaiskoirassa, joka ei satu olemaan tappelutuulella. Mutta senkin kunnioituksen laita on niin ja n?in. Menk??np?s koetteeksi Hektor portin tuolle puolen!"
Jo t?r?hti iltatorvi. Miehet l?ksiv?t vilhakasti astumaan kasarmille p?in. Luutnantti ja Ahonen viel? kaiken matkaa v?itteliv?t niist? kahdesta koirasta: toinen yh? puolusti apteekkarin Hektoria, toinen Hamulan Vahtia.
AURINKO, KUU JA YKSI LEMPE? T?HTI.
Sill? tavalla kuin Ahonen sovitti luutnantin t?htitieteellisi? sunnuntaiopetuksia sotilasmaailmaan, oli reservikomppanian kiinte?n? keskipisteen? kapteeni. Niinkuin luutnantti sanoi meid?n taivaallisen aurinkomme sent??n hitaasti kiert?v?n jotakuta kaukaisempaa ja viel? mahtavampaa taivaankappaletta, jolla taas vuorostaan on oma is?nt?ns?, niin noudattaa reservikapteenin el?m?nrata piiriesiupseeria, t?m?n taas asianomaista pataljoonan p??llikk?? j.n.e. aina uusien avaruuksien l?pi niin korkealle kuin t?ss? matoisessa maailmassa voi ajatella. Mutta kapteenilla itsell??n oli my?s joukko eriarvoisia kiertot?hti? ymp?rill??n, niinkuin luutnantti, kolme- ja kaksinauhaiset eli vanhemmat ja nuoremmat aliupseerit ja yksinauhaiset jefreitterit eli korpraalit.
Tyvenyys oli kapteenimme etevin avu, ja jokseenkin tarkoin h?n toteutti keskipisteen ensim?isen velvollisuuden: liikkumattomuuden aatteen. H?n ei turhan t?hden hievahtanut huoneestaan eik? sohvaltaan, sanomalehden alta. Ja sen h?n teki oikein, sill? eih?n nykymaailmassa kaikki mahdu reuhaamaan.
Vuosia takaperin oli sama tyyneys ollut muutaman l?nsisuomalaisen nuorukaisen kaunistuksena, karvarin pojan, jota oli aiottu is?ns? ammattiin. Kuinka sotahenki sitte oli h?net temmannut ja nostanut kokonaisen reservikomppanian p??llik?ksi, se ei kuulu maantieteellisen Suomen eik? reservikasarmiemme historian rajojen sis?puolelle. H?n oli n?et ylennyt Ven?j?n v?ess?.
Matalajalkainen, lujatekoinen ruumis oli h?nen h?t?ilem?tt?m?n henkens? ajallisena majana. Kasvot avonaiset, miehekk??t, ja yh? miehekk??mpi sankka parta, mutta punainen. Nen?n kupeessa oli arpi, sotilaan paras kaunistus. H?n oli saanut siihen haavan. Oli kaatunut -- mutta oli j?lleen noussut yl?s, nostanut viel? hevosen ja rattaatkin pystyyn. Se oli tapahtunut jo ennen h?nen sotilaaksi menoaan.
H?n ei koskaan kiivastunut, paitsi jos oikein huonosti ammuttiin. Silloin h?n katsoi tarpeelliseksi kutsua ampumaradalle joitakuita niist? hengist?, joiden nuolet p?iv?ll? lent?v?t ja pime?ss?kin sattuvat pilkkaan.
Jos kapteeni on aurinko, on v??peli? verrattava kuuhun, joka saa valonsa auringosta ja jakaa sit? ihmisten lapsille. V??pelin kautta kulkevat kaikki kapteenin k?skyt miehist?lle.
Mutta n?hdess? meid?n v??peli? Tervasharjua olisi tuskin kenellek??n ihmiselle johtunut mieleen kalpea kuun haltijatar. H?n oli luiseva, pitk?, hartiakas ja jumalattoman vahva mies, p??ss? tuikeat silm?t ja niiden v?liss? uljas