Ilman menestyksettä | Page 9

min? tunsin olevani niin onnellinen ollessani h?nen poikansa. H?n kuoli minun syliss?ni, rouva Goldstraw, kuoli siunaten minua niin kuin yksin ?iti saattaa siunata lapsensa. Ja nyt monen vuoden kuluttua saan kuulla ett? h?n ei ollutkaan ?itini! voi! voi! En tied? en??n mit? puhun!" sanoi h?n ja se malttavuus, jonka vaikutuksen alla hetken oli puhunut, liekutti ja sammui -- "Se ei ollut t?st? hirvitt?v?st? surusta, josta oli aikomukseni puhua, vaan jotaan muuta. Niin, oikeen! Te h?mm?stytitte, loukkasitte minua vasta, kun sanoitte tahtovanne salata asiaa minulta, jos olisi ollut mahdollista. ?lk?? en??n niin puhuko. Se olisi ollut rikos. Salata sit?. Teid?n tarkoituksenne on hyv?, en tahdo saattaa teit? pahoille mielin; olette hyv?nluontoinen nainen, mutta ette arvaa mink?laisessa pulassa olen. H?n j?tti minulle kaiken omaisuutensa, siin? t?ydess? luulossa ett? olin lapsensa, mutta nyth?n en olekkaan lapsensa ja olen anastanut toisen ihmisen perinn?n ja vahingossa saanut h?nen nimens? ja s??tyns?. Sit? miest? t?ytyy hakea ja l?yt??! mist? voin tiet??, ettei h?n t?ll? hetkell? k?rsi puutetta ja kenties ei h?nell? ole leip?-palaista suuhun panna. Ainoa toivoni voidakseni kantaa t?t? onnen koettamusta on tehd? jotaan, joka olisi voittanut ?itini mieli-suosiota. Varmaan tied?tte, rouva Goldstraw, enemm?n asiasta kuin mit? jo olette ilmaisseet. Kuka tuo muukalainen rouvasnainen oli, joka otti lapsen omakseen. Kuulittehan ainakin h?nen nimens?."
"En koskaan, sire. En ole sen enemmin n?hnyt enk? kuullut puhuttavankaan h?nest?."
"Eik? h?n mit??n maininnut ottaessaan lasta mukaansa? Tutkikaa muistoanne. Varmaan h?n jotaan sanoi."
"Ainoastaan yhden seikan muistelen. Sin? vuonna vallitsi erinomaisen kova kivuloisuus, ja monta lasta makasi taudissa. Kun rouvas-nainen l?hti pienen pojan keralla, sanoi h?n hymyillen minulle: '?lk?? huolehtiko h?nen terveydest?. H?n tulee kasvatettavaksi paremmassa ilma-alassa kuin t?m? on, sill? aion vied? h?nt? mukaani Sveitsin maahan.'"
"Sveitsin maahan? minnek? siell??"
"Sit? ei maininnut, sire."
"Ja t?m? heikko lanka vaan johdatukseksi", sanoi herra Wilding. "Ja nelj?nnes osa vuosisataa on kulunut siit? kuin lapsi vietiin pois. Mit? minun pit?? tekem?n?"
"Toivon ett'ette pane pahaksi rohkeuttani, sir", sanoi rouva Goldstraw; "mutta miksi vaivaatte aivoanne sill?, mit? teid?n muka on teht?v?n?? Etteh?n tied? josko h?n edes el??k??n ja jos niinkin olisi, eih?n ole luultavaa, ett? h?n k?rsii puutetta. Se rouvas-nainen, joka otti h?nen omaksi lapseksensa, oli syntyisin korkeaa sukua, sen n?ki helposti, ja lienee my?s vakuuttaneen l?yt?lasten lapsihuoneen johtajia voivansa el?tt?? ja kasvattaa lasta, sill? muuten h?n ei olisi sit? saanut mukaansa. Teid?n sijassanne -- suokaa anteeksi ett? puhun niin vapaasti -- olisin lohdutettu sill?, ett? olen rakastanut tuota rouva-raukkaa, jonka kuva teill? on sein?ll?, rakastanut h?nt? kaikessa vilpitt?myydess? niinkuin ?iti?ni, ja ett? h?n samalla vilpitt?myydell? on rakastanut minua niinkuin omaa lastansa. Kaikki mit? h?n antoi teille, antoi h?n juuri t?m?n rakkauden t?hden. Se ei muuttunut h?nen elinaikanansa ja vakuutukseni on, ett? se pysyy yht? muuttumattomana teid?nkin elinaikananne. Kuinka teill? saattaakaan olla parempi oikeus pit?? mit? olette saaneet, kuin juuri t?m??"
Herra Wildingin j?rk?ht?m?t?n rehellisyys ?lysi heti v??ryyden em?nn?itsi?n mielen-johdossa.
"Ette ymm?rr? minua", sanoi h?n. "Juuri sen vuoksi, ett? rakastin h?nt? niin syd?mmest?, pid?n min? velvollisuutenani, pyh?n? velvollisuutenani, tehd? h?nen pojallensa oikeutta. Jos h?n el??, t?ytyy minun sek? h?nen ett? itseni t?hden koettaa saada h?nest? selv?. Min? n??nnyn t?m?n kovan koetuksen alle, jos en voimallisesti ja viipym?tt? ota toimittaakseni kaikkea mit? omatuntoni k?skee. Minun t?ytyy puhutella neuvonantajatani laki-asioissa ja saada h?nt? liikkeelle ennenkuin panen levolle t?n? iltana."
Samassa meni h?n sein?ss? olevan puhe-torven luoksi ja huusi sen l?pitse alas konttoriin.
"J?tt?k?? minut nyt, rouva Goldstraw, hetkeksi", sanoi h?n. "my?hemmin p?iv?ll? olen paremmin tilaisuudessa puhua teid?n kanssanne. Kyll?h?n sovimme -- toivon ett? hyvinkin sovimme -- kysym?tt? siit? mit? on tapahtunut. Eih?n se ollut teid?n syynne; ?ly?n kyli? ettei se teid?n syy ollut. Kas niin! antakaa nyt t?nne k?tenne ja tehk?? talonhoidon kanssa miten tahdotte -- nyt en voi siit? mit??n puhua."
Rouva Goldstraw oli juuri p??sem?isill?ns? ovelle, kuu t?m? aukeni ja herra Jarvis astui sis??n.
"L?hett?k?? sana herra Bintreylle" -- sanoi viininkauppias, "ett? tahdon heti puhutella h?nt?."
Konttori-herra j?tti vasten tahtoansa toistaiseksi t?m?n k?skyn toimittamisen esittelem?ll? "herra Vendale'a" ja osoittamalla sis??n nuorta Wilding & Co:n kauppahuoneen osakasta.
"Suokaa anteeksi hetkeksi, Yrj? Vendale", sanoi Wilding, "minulla on Jarvis'elle sana sanottava. L?hett?k?? noutamaan herra Bintrey't?" toisti h?n, "ja viipym?tt?."
Menty?ns? laski herra Jarvis kirjeen p?yd?lle.
"Se on luultavasti meid?n kirjeenvaihtajilta Neuschatelissa, sir", sanoi h?n -- "siin? on Sveitsin postimerkki kirjeess?."
UUSIA HENKIL?IT? N?KYM?LL?.
Sanat "Sveitsin posti-merkki," jotka seurasivat niin ?kki? em?nn?itsi?n mainitsemata Sveitsin maata, jouduttivat herra Wildingin mielen-liikutusta niin kiihtyneelle kannalle, ettei uusi kauppa-kumppani saattanut olla sit? huomaamatta.
"Mit?s on tapahtunut, Wilding?' kysyi h?n h?t?isell? ??nell?, mutta vaikeni samassa katsoen ymp?rillens? etsi?ksens? jotaan n?kyv?? syyt? h?nen kauhistuneesen mielialaansa.
"Hyv? Yrj? Vendale" -- vastasi viininkauppias surullisella katsannolla, ojentaen k?tt?ns? enemmin niinkuin apua tarvitseva kuin joka tervetulemisiansa sanoo -- "hyv? Yrj? Vendale, asia on se, etten min? koskaan en?? p??se minuksi. Se on vasta mahdotonta, ett? koskaan p??sisin minuksi takaisin; sill? toden teolla en ole en??n min? itse."
Uusi kauppa-kumppani, ruskean-verev? kaunis mies, melkein samassa i?ss? kuin Wildingkin, sukkelalla, vakavalla katsannolla ja raittiilla k?yt?ksell?, vastasi ihan luonnollisella h?mm?styksell?:
"Ette te itse?"
"En en??n se, joksi luulin itseni" -- vastasi Wilding.
"Mutta miksi te